maanantai 28. syyskuuta 2009

2. Muddy-X 26/9

Kisa oli haastava ja tarjosi kaikenlaista maastoajoa mukaanlukien saippuoitujen pitkospuiden ajoa, pyöränkantoa Pilpasuon kupeessa ja koskikaahlausta. Rasteja Seppo oli ripotellut maastoon riittävästi, jolloin vaihtoehtoisia loppuvetoja olisi kannattanut miettiä paremmin etukäteen. Niitä tuli laskeskeltua sitten 3 tunnin kohalla, kun täytyi tunnustaa, että joka rastille ei ehdi millään. Tavoitteena oli tietysti kiertää kaikki pisteet, kun kerran Seppo oli vaivautunut rasteja mettään viemään, mutta reiskat ja kyvyt eivät vaan riittäneet. Kyllä Seppo siitä lähdössä varoittelikin, mutta eihän sitä puupää usko ennenkuin kokeilee. No hikikypärässä pisteitä haettiin ja parina seikkaili peesissäni Järvisen Marko. Markon pyörä vaan ei kestänyt koko matkaa ja aiheutti välillä pientä säätöä.



Loppu meni tiukille ja virhearvio 41 rastin haun vaatimasta ajasta vei liikaa penalteille, vaikka kuinka lopussa tuli annnettua paksulle ropalle ja Trekille käskytystä. Huumoharjusta lähtiessä vielä himotti Saarelan pisteiden kurvailu, mutta maitohappohumalassa oli pakko nöyrtyä ja vetää vaan tien reunaviivaa tuijottaen ohimot penalteja jyskyttäen kohti Hiukkavaaraa. Kaikenkaikkiaan kuitenkin hyvä suoritus.

Mäkisen Seppo ja FreeAdventure oli järjestänyt loistavan tapahtuman. Kiitokset Seppo!

Kaikki reitit löytyy linkistä gps.seuranta.net -> tapahtumat -> 2. muddy-x 26.9.
Lopputulokset vaienneesta Hiukkavaarasta [SeppoM]:

sija Nimi Aika pisteet Bingo sakot summa



1 Hannu Oja 3:57:00 85 2 87
2 Kai Ojala 4:06:30 92 6 86
3 Marko Järvinen 4:06:30 86 6 80
4 Heikki Grekelä 3:57:00 68 2 70
5 Juha Kotaniemi 3:56:00 66 2 68
5 Sari Kotaniemi 3:56:00 66 2 68
7 Ulla Silventoin 3:56:00 66 2 68
7 Maija Oravamäki 3:56:00 66 2 68
9 Keijo Hytönen 3:53:00 63 2 65
10 Tuomas Ronkainen3:50:30 64 64
11 Tommi Sillanpää 3:51:00 62 62
11 Juha Peltoniemi 3:55:00 62 62
11 Matti Hokkanen 3:55:00 62 62
14 Mikko Lukkarinen4:17:00 75 17 58
15 Jaakko Alalahti 3:41:00 53 53
16 Tomi Hakala 3:53:00 45 45
16 Jouni Kananen 3:53:00 45 45
16 Elina Sillanpää 4:04:00 49 4 45
19 Sanna Säkkinen 3:50:00 39 2 41
19 Harri Ruuska 3:50:00 39 2 41

maanantai 7. syyskuuta 2009

to 10/9 PM-treeniä Pikkaralassa

...suunnistaen.
Mukaan  / peesiin mahtuu...

-K-

PM-Cooper 4.9. Patelassa

...paikalla mukavat 23 raskasta reenajaa ja kaikki selvittivät tiukan 12 minuutin huohotuksen. Tälle suvelle on vielä tarkoituksena käydä raapaisemassa uusi testi Kempeleen tartanilla. 

Muistkaahan lenkkeillä ja syödä!

-K-