Paksumahat Terwamaralla

Terwamaraton 26.5.2012

TAR'iin lähtevistä Paksumahoista viivalla Timo ja Kauko. Vellu paranteli polvea ja Joksa toipui muurilta.

Ikinuori minimaratonisti

Kaukon tarina vauhdikkaalta puolikkaalta:

Ennen starttia asetin Garminin jäniksen optimistisesti aikaan 4min/km. Vauhti tuntui hiema liian kovalta mutta ajattelin lähtä kokeileen. Fiilis ropassa oli kuitenkin hyvä vaikka tuli lipsahettua rasteille ti ja to ja vielä useammalle radalle. Siihen vielä normilenkit päälle. No, eipä näihin karkeloihin kannata himmailla, tavoitteet on kuitenkin syksymmällä ja talvella.

Heti alusta juoksu lähti helposti liikkeelle. Kilometriajat asettui 3.49 – 3.55 välille ja juoksu oli helppoa, sykkeet mukavuusalueella. Tuiran kieppeillä lämmöt alkoi nousemaan, myötätuuli ja auringonpaiste teki tehtävänsä.  10 km väliaika n.39 min ja juoksu edelleen helppoa. Oulujoen kirkon jälkeen käännyttiin vastatuuliosuudelle  ja kilometrivauhti laski tuulen ansiosta n. 10s/km. Mietin että nyt pitää kirrata vauhtia, meno on turhan helppoa. Takaraivossa jyskytti kuitenkin edellisten vuosien kokemukset: jossain vaiheessa asfaltin jyskytys tekee tehtävänsä ja jalat hyytyy. Jatkoin siis samalla vauhdilla. Jostain syystä pääsin tuorein jaloin maaliin asti ja hyytymistä ei tullut missään vaiheessa. Loppuaika 1.23.56 ja hyvä mieli. Tästä on hyvä jatkaa kohti syksyn haasteita.

Kauko vetää ja aurinkokansi nauttii tuulensuojasta

Timon tarina maratoonilta (edellisestä olikin aikaa 18 vuotta) 

Lähdin kolmen tunnin jäniksen mukaan, vaikka tiesin että se on hieman liian kovaa kyytiä. Ajatuksena oli seurata sykettä ja tuntemuksia ja passailla vauhtia sen mukaan. Meno oli varsin kevyttä vaikka jänis välillä meni nykien, syke pysyi 160-165 haarukassa. Kolmen tunnin vauhtia haki reilun kymmenen juoksijan porukka. Juottopaikoilla ryhmä venähti pitemmäksi letkaksi ja joutui hieman kiristämään että pysyi vauhdissa mukana. Muuten jänispalvelu toimi mainiosti. Puolimatka 1.29,37 ja tuntui vielä helpolta. Sitten pohkeet alkoivat  mennä jumiin ja 24 km kohdalla tuli pieni kramppi, piti löysätä ja jäin porukasta. 30 km kohdalla olin vielä 3.02 –vauhdissa, sitten pohkeet meni täysin jumiin ja viimeinen kymppi oli tuskien taivalta. Kehitin lopussa pienen kirin juottomiehen käskystä ja ohitin naisten sarjan voittajan. Loppuaika 3.07,11 jolla irtosi 3. sija Pojat45v-sarjassa ja 18. kaikista juoksijoista. Harjoittelun määrä ja jalkojen lihaskunto huomioiden tulos on ihan ok. Tasaisemmalla vauhdinjaolla aika olisi voinut olla hieman parempi, mutta ihan sama.

Edellinen asfalttimaraton 18 vuotta sitten, tuolloin aika 2.45,19. Jos vauhti tähän tyyliin tasaisesti hidastuu, 90-vuotiaana menee neljään tuntiin ja sitten voikin lopettaa.

Timo vetää ja naisten sarjan kärki yrittää roikkua mukana

4km maaliin. Mika painaa karkuun ja Jani seuraa perässä.

The Great Wall Marathon

http://www.great-wall-marathon.com/Default.aspx

Osallistujien keskipainolla mitattuna TGW oli ylivoimasti painavin minun juoksemista maratooneista.  Aika monta amerikanturistia oli saapunut henkilökohtaisine kantamuksineen muuria valloittamaan. Hieno ja kunnioitettava homma joka tapauksessa. Oli se komeeta katsottavaa, kun noustiin toista kertaa muuria ylös ja ohiteltiin pikamatkan peräpäätä.

7:30AM: Kokonaiselle ja puolikkaalle lähdettiin matkaan kolmessa ryhmässä viiden minuutin välein. Tarkoituksena oli vähentää ruuhkaa muuriosuudella. Siitä huolimatta osa meidän porukassakin seisoskeli 40 minuuttia kapeimmissa kohdissa, joissa ohittaminen oli kielletty turvallisuussyistä. Ymmärrettävä sääntö, kun muurin kaide on vain toisella puolella ja ajan hammas on syönyt jälkensä muurin kadonneisiin askelmiin.

0-5km: Ensimmäinen kilometri mentiin tasaista asvalttia pitkin. Seuraavat 4 kilometriä noustiin mutkaista serpentiiniä muurille saakka. Osa puuskutti jo kuin viimeistä päivää. Itse taivalsin matkaa sykemittaria tähyillen; 3-5bpm alle AnK’n on hyvä mennä.

5-8km:  Muurin korkeimmalle kohdalle kokonaisnousua oli kertynyt vajaat 300metriä, josta muurilla ”vain” viimeinen satku.  Sieltä sitten lasketeltiin muuria ja siitä mitä siitä on jäljellä, jyrkästi alas takaisin lähtöpaikalle.

8-16km: Loivasti laskevaa asvalttia, betonia ja pikkuisen soraakin. Letka oli venytyt jo niin pitkäksi, että edessä ei näkynyt ketään kuin kaikkein pisimmillä suorilla. Taakse en vilkuillut. Meno tuntui hyvältä ja sykkeet siellä missä pitääkin.

16-22km: Asvatti ja betonitietä noin 200metrin vertikaalinousun verran. Ohitin pari kaveriä tällä välillä. Naisten sarjan kärjen tavoitin 21km:n kohdalla, kun keulanainen pyöriskeli juomapaikalla ilmeisesti omaa pulloaan hakien. Hetken kuluttua samainen nainen puuskutti ohi ilmeisenä tarkoituksenaan  juosta tuhlaamaansa aika kiinni.  Kohta oltiin taas toisin päin. Serpentiinimutkassa huomasin myös Marin tulevan noin 1-2 minuutin päässä takanamme.

22-30km: Laskuvoittoista pätkää, lukuunottamatta yhtä kilometrin mittaista 70metrin vertikaalinousua. Matkalla pari kilometriä minulle mieluista polkujuoksua. ”Miksi polkua ei ole enempää” ajattelin kun palattiin takaisin kovalle maalle. Jos jotain muuttaisin niin muuria voisi olla enemmänkin ja asvaltti- ja betoniosuuksia pitäisi korvata vuoripoluilla.

30-34km: Samaa tietä takaisin lähtöpaikalle jo kolmatta kertaa. Jostain syystä vaikea pätkä minulle. Keli tuntui kuumalta ja jalka raskaalta. Mari heitti ohi n. 33km:n kohdalla. Huutelin perään, että kun pääsisi muurille kävelemään niin ei tarttis ainakaan juosta. Ei mitään jakoa tuohon vauhtiin.

34-36km: Muuri. Nyt tökkii. Jalka painaa ja kuumuus keittää päätä. Matkanteko menee ihan mateluksi. Aika- ja sijoitustavoite muuttuu ajatukseksi maaliin pääsystä. Matkalla pitää jopa pysähtyä muutaman kerran, juoda pari litraa vettä ja kaataa vähintäänkin sama määrä päähänsä. Koppa keittää. Pari kaveri vetää ohi ja toinen nainenkin puuskuttaa kovemmalla vauhdilla kuin minä. Ei mahda mitään.

36-42km: Muurin alamäki pätkät tuntuvat kulkevan ja saan yhden minut nousussa ohittaneista kavereista uudelleen kiinni. Kaveri tipahtaa loppulaskussa kyydistä. Alamäessä muutama pikkukramppi, pari pikaista venyttelyä ja 10metriä takaperinjuoksua.

Maali armahtaa ajassa 4:26. Tällä ajalla irtoaa miesten sarjan 11. sija ja oman pappasarjan 1. sija. Mari jätti viimeisellä kahdeksalla kilometrillä 15minuuttia. On se kova.

Summa Surramum: Tuntuu olevan edelleen paksumahalle vaikeaa myöntää, että kunto on ihan hanurista. Vaikka menin alun sellaista vauhtia, että sillä jaksaisi varmasti maaliin, niin eipä vaan jaksanut. keskisykkeeksi kaikkien aikojen matalin maraton syke 150bpm. Max 160bpm. Joku mättää kun ei noilla sykkeillä pysty maraa juokseen.

Flying Finns and wanna Be’s kokoissuoritus oli jälleen kerran kerrassaan mainion:

Mari nappasi jo toisen peräkkäisen muurivoiton. Onneksi olkoon! Puolikkaan juoksijat kärsivät väärän lähtöryhmän aiheuttamista ruuhkista muurilla. Siitä huolimatta kelpo suoritukset suut messingillä ja kevyellä jalalla. Hurjat 3:18 ja Rokkikukot 3:45. Roni paranteli jalkaa ja avarsi järjestäjien maailmankuvaa 10km:n mitalin arvoisesti.

Osa porukasta ilmoittautui ensi vuoden tapahtumaan jo bussimatkalla Beijingin keskustaan. PM panee harkintaan.

Paksumahalle SM-pronssia!

Veteraanien SM maastot käytiin 12.5.2012 Pudasjärven Jyrkkäkosken maastossa.  Päivään valmistautuminen alkoi tutulla yövuoron jälkeisellä 25km'n pyörälenkillä Raksilasta Haukiputaalle. Kamat kasaan ja Renun nokka kohti Kurenkoskea. Saa nähdä ehtiikö. Päivä oli tuulinen ja sateinen, lämpötilan ollessa vain muutaman asteen plussan puolella. Tutun kaavan mukainen pitkä 60' alkuverkka; 7km kevyttä hölkkää ja käppäilyä. Kokoontumisteltassa, jossa piti olla kymmenen minuuttia ennen starttia tuoksui sieraimet avaavasti tiikeripalsami. Ei muutako miehet viivalle ja paukusta Ismon ohjeiden vastaisesti suoraan keulaan. Täh?, oisko mun pitäny muka peesata jotain?

Juoksu lähti kevyen oloisesti liikkeelle. Eka kilsan kohdalla olin kärkiporukassa, paria karkulaista lukuun ottamatta. Eka kilsan väliaika oli 3'26'', joten vauhti oli aika kovaa heti alusta alkaen. Kova alkuvauhti alkoi kostautumaan matkan vanhetessa ja neljän kilsan kohdalla tuntui jo hapot olevan korkealla taivaissa. Viimeisen kiekan menin sinnillä ja sisulla niin lujaa kuin pohkeista irtosi. Porukkaa meni ohi jonkin verran, mutta onneksi ne oli toisen sarjan miehiä. Matka loppui minun osalta kesken riittävän aikaisin, sillä jos se olisi ollut kymmenen metriä pidempi niin olisi sijoitus voinut tippua ja pronssimitali jäänyt saamatta. Hyvä näin. Maalissa hapot olivat kovat ja polvilleen piti mennä heikkismäisesti muutaman kerran yökkäämään. Sain mitä lähdin hakemaan; hyvää ja kovaa harjoitusta. Tämä kuitenkin riitti tällä kertaa ensimmäiseen SM mitaliin (mikäli ammatillisia kisoja ei lasketa ja eihän niitä tällä kertaa lasketa).

Pronssista mitalia on hyvä lähteä ensi talvena kirkastamaan (toim. huom.). Kotiin viemisenä oli mitalin lisäksi hyvä mieli onnistumisesta.

Kisan datatietoa tilastonikkareille: Matka 6km, aika 22' 11", avg syke 180bpm ja keskivauhti 3'42"/km.

Sama mies seuran "verkkareissa" Pilatus-vuoren rinteillä 20 kuukautta aiemmin.

7. Muddy-X ja Kelluvat Pitkospuut

Muta-X on varma kevään merkki, vaikka talvihan ei ole tänä vuonna vielä edes päättynyt. Isosyötteelläkin on vielä huippuhiihtokelit yöpakkasten siivittämänä. Mutta ei auttanut kuin etsiskellä MTB-varustusta urheiluvälinevaraston uumenista. Tänä vuonna tiedossa oli puoliurbaania menoa ja Sepen sekoitukset arvaten myös varmasti kuran, mudan, lumen ja jään liukastamia mutapolkuja sekä tulvivia ojia... Kahden vuoden takaa vielä takaraivossa jyskytti painajaismainen Kalimenojan tetsaus kulkusia myöden ravassa, eikä tälläkään kertaa tämä etiäinen ei ollut turha...
MTB:tä ei ole vielä ehtinyt ulkoiluttaa - viime viikot on tunteja ja pisteitä keräilty rutosti Finnairin siivillä. Pyöräreisi pääsee siis talviturkista, mutta  sounot - viivalle on mentävä...
Edellisillan pastaparty lipsahti paksumahaiseen tapaan pitkäksi: pastaa upposi kattilallinen ja punaviinin siivittämänä jälkiruokaviinien kanssakin tuli tehtyä quatro-bogi. Aamu olikin sitten tunkkainen ja ennusteen mukaisen ihanan räntäsateen lisäksi silmien haukan katseen tilalla oli jo lähtiessä utua.
Kartat saatua reittisuunnittelu oli suurpirteinen. Nyt ei jaksanu hirveästi pohdiskella. Pyöräteitä kun ajellaan niin matkaa saa nätisti mittariin, mutta loppumatkaan on  varattava variaatioita a-la intuitio.Alku meni letkajenkan tahdissa, mutta Jussilla tuntui olevan reiskassa kipinää ja kaveri veti kaulaa heti alkumatkasta useita minuutteja. Onkohan peli jo pelattu? Alkumatkasta urbaanirastien jälkeen päästiin Kalimenojan tulvivassa laaksossa maistelemaan Sepen houkutteita Kalimenojan tulviessa satoja metrejä alavilla räme/niittyalueella. Pitkoksien  päässä rastilla näin että Jussihan siellä pitkoksilla tetsaa. Ei jumalauta, siellä se menee keskellä valtamerta - vettä tulvii joka puolella! Kaukola nappas rastilla kiinni ja huikkas: "tottakai suoraan on mentävä..." ja niinhän siinä meikäläistä taas vietiin.Vesi on hyistä, parin askeleen jälkeen huomiona, että kelluvat pitkokset ei kelluta paksumahaa. Polvia myöten aluksi, sitten reiskaa myöten, ja sillan jälkeen antikliimaksi - kulkusia myöten kohmeveessä. Meno vaan parani tulva-aluetta hortoillessa ja lopuksi josain montussa tai ojassa  kainaloita myöten pyörää pään päällä kannatellen. voi PRKELE. ei ollu pikataival ja boonuksena kokovartalokylmäspray. Takas kuivemmalle maalle lumeen päästyä oli pakko hölkötellä verta kiertämään jaloissa. Rasti talteen ja mutapolulle...
Alkumatkasta oli ketjut tipuneet 2 kertaa – tuore ketju pitäs ehtiä ajaa sisään sano mekaniikko. No muttakö ei ehtiny lenkille, ni sitte voimasiirto paukkui ja naksui. Kolmas kerta ketjut irti todensanoi ja  korjaus lennosta ajaessa johti eturenkaan sortamiseen ja  lipsautti paksumahan tienvieriojaan pää eellä... ja ojahan olki täynnä lumisosevettä. Vettä kauluksesta sisään, lämpökinttaat täynnä vettä, joten näilläkö nyt mennään? matkaa ei oo onneksi ku kolme tuntia enää hyytävässä viimassa. Voi PRKELE.
Meno jatkui tökkien ja seuraavilla rasteilla tuli lunta tupaan huonomman reitin ja taasen hoopoiluvirheen takia. Tunnelma ohjaamossa alkoi olla sään mukainen...

Jäälin montulta meno jatkui kuiteskin taasen hyvänä ja Saaran tallille asti pätkä meni ihan jees. Kunnes taas Ritaharjuun päästessä keskittyminen herpaantu kioskiajeluksi ja aattelin että josain vaiheessa oikialle ja päähän ni sieltä se rasti itekseen vastaan tulee, muttei tullukkaan ja kaiken kukkuraksi vejin kunniakierroksena mäntykankaalla 400m täyttä laukkaa. Ei ollu rastia. Aivan pölijää hommaa - ei ajatuksen häivääkään ohjaamon puolella. Pysähyin tutkiskelemaan karttaa ja V-S-P:n siivittämänä löysi helposti rastille. Kartta on suunnistajan ystävä.
Tästä lannistuneena päätin jättää iki-ihanan Kalimenkylän tänä vuonna morjestamatta ja käänsin paskanmakusen Cuben kohti Patelaa. Ajellessa imin pahaa dexalia ja ruoskin itse itsekseni tuttua pölijää.
Piristeenä onneksi Patelasta Sepe oli löytänyt hyvät rastipisteet ja ne hissukseen kierrrettyä suunnitelmana oli ajaa varman päälle 71 ja siitä nautiskelemaan bonuksille. 81:ltä lähtiessä hooposin puolivallattomasti vielä lisäminuutteja hukkaan kiertämällä Patelan puolta. Meno ei maistunut reidelle, mutta aikaa oli vielä soppelsiti. Minkkitarhalle kartan mukaan piti päästä kasvitieteellisen helposti kautta... MUTTA eessä korkia AITA. Uukkari ja kiertämään, salamannopea uusreititys. Lähin kiertämään ja päädyin tetsaamaan suolla pyörä niskassa tovin - ei, ei, ei - sulaako tähän bonusrastien mahkut!? Minkkitarha kuiteski löytyi ja kello tikitti jo sekunteja pulssin tahtiin. Leima lappuun, leuka rintaan ja etiäpäin lumihangessa sano mummoki joskus. Päätin että aita ei ole este vaan hidaste ja heitin cuben aidan yli ja floppasin 2-metrisen aidan yli vetreillä reiskoilla. Enää jäljellä oli vielä humanistinen tutkinto yliopistoalueella, joka alkupyörtyilyn ja kartan pyörittelyn jälkeen oli tosinasta bonusrata, hauskaa ja lopulta maaliinki ehti rullailla reilusti ennen kongin kumahtamista. Ois tuosa vielä Kaijon grillillä ehtiny ekstrabonukset noukkaamaan...
Kummallista reissussa oli se, että mehua ei menny ku litra ja mitään muua en saanu rikki tällä kertaa kuin pääni... Loppu kuiteski hyvin ja Sepen sauna sulatti kohmeiset varpaat ja synkimmät fiilikset. Päälle vielä makiat fajitakset ja vire alkoi kääntyä mukavan puolelle reilusti ;) Nyt sitte oliki jo kiire seuraavalle voileipäkakulle...

Suurkiitokset Sepe taas kunnon takuusetistä - hyvä rata "tutuhkolla" alueella ja maittavia uusia pisteitä!

http://www.tulospalvelu.fi/gps/20120506muddyx/?v=4