Sen piti olla nätti pyöräsuunnistusreissu...

Maanantaina päivällä konttorin ikkunasta keli illalle näytti paranevan, lämmintä ja kuivaa- makia homma! Pitää kai ne pyörärastit käydä ajelemassa, vaikka edessä ois järjen mukaan"lepoviikko". Ajattelin että tulee pikkunätti MTB-suunnistus iltalenkki Takkurannan hyvillä urilla ja pitää jengailla kevyesti - PALAUTTAVASTI. Näin kuvitelin kun lähdin iloisella lapsenuskolla poleskelemaan kotia kohti töistä mietiskellen vielä, meniskö hissukseen pyörällä Takkurannalle.

No mikäs siinä, mukava ilma ja siellähän oottaa mukavat urat - neulaspolkuja ja paljon eri suuntiin painelevia urastoja luoden mukavaa navigaatiohaastetta. +15 mittarissa - arvuuttelin hetken lähtiskö lyhyillä pyöräkalsareilla. No järjen ääni kuiskasi että pitkät jalkaan, on kuiteski kevät vielä. Okei, laitan pitkät, monissa muta-xissä ryvetety ja uineet tutut hiertämättömät ja "pesunkestävät" haalarit kompressoimaan paakelssireisiä [Arin ristimänimi PM-reisille]. Yläroppaan nakkasin ohuen paidan ja päälle pyöräpaidan - taitaa tulla kyllä kuuma, mutta sounot, sittepähä hiki lentää. Jalkaan uudet "seal skin" kätevät lämpösukat ja kuorrutukseksi uuden karheat Sidit sisäänajoon tutun kisaparin levätessä ja odottaessa oikeita koitoksia (alkavat olla sen verran maileja ja mutaa nähneet, että noita jalkojen rakastamia SIDejä säästän vain kunnon koitoksiin ja ropan ja mielen puristustesteihin).

Voi kuinka väärällä ladulla olin jo lähtökuopissa. No, pyörän selkään ja menoksi kohti Takkurantaa. Ja eiköhän Ruskossa jo jyrähdä ja ala sataa. No eihän tuo pikku saje ku piristää aattelin. Ja aattelin että onpa hyvä ku laitoin uudet spesiaalisukat jotka pitää vettä, mukava ajella hyvälle Takkurannan urastolle kuivin jaloin. Kaatiksen kohalla alko tulla sitte lujaa vettä ja Saaran tallin kohilla satoki sitte kaatamalla. Ei spesiaalisukat auttanu... olipa hyvä että jätin sajetakin pois repusta pois, ei sitä tarvi ku on niin lämmin. Maskun kohalla Mikko naureskeli ja laisto sovitun osapyöräsiirtymän. aiko jatkaa autolla. Tarjos reiluna miehenä kyytiä, josta tietenki kieltäydyin kehuen ettei tää paha oo...

Takkurantaa lähestyessä olin jo kunnolla kylmettynyt. tässä uusi versio hyvästä alkulämmittelystä?No kartta se aina lämmittää, reittikartta tauluun ja ihmettelen ääneen ratametsureille, että eihän tuonne kolmoselle mee mitään uraa... Heikki toteaa, että alahan mennä - selvä, minä menen. Menoksi, tosin kevyellä kaasulla... no, hyvin lähti - ykköselle reitti loppuosasta oli kunnolla mutanen ja lällyä (toinen vaihtoehto ois ollu tietenki mudaton). Rapaa ja mäskiä lentää, karttataulussa sais olla vinkkarit.

Kakkoselle suunnittelin eka kiertäväni, mutta mestari Sepen ajatuksia iskee läpi kesken toteutuksen ("elä kierrä niin paljo, suoraan vaan Kaitsu") ja reagoin tämän kaiun perusteella vasemmalle ajatuksena työntää tiheikön reunaa ”suoraan” pellon reunaan jossa tarjolla osin uraa, osin vanhaa pellon reunaa. ja kas, edessä ekat harvennetut pätkät ihanine sikinsokin makaavine korvakon tappajineen. En siis aja, kannan kaunista pyörää korvakoa ja vaihtajaa varjellen. Ja silti, harhaudun Kaikkosen tavoin vältätylle väärälle (!) pellolle... loikin reunaan, pyörä niskaan ja totesin kohta: väärä pelto... Eka kerran ajatuskuplassa vilahtaa pari sanaa (V#@ V@**%). Ei auta, on tetsattava pyörä niskassa kohti oikeaa peltoa. Takkurannan pohjoispuoli on muuten aivan kunnolla paikoin ikävää tiheikköä ja kaikenlaista kakkendaalimasta kangendaarust, jossa naamaan läpsii pajua, kuusen oksaa, pohja upottaa eli minialue seikkailulliselle kokemuksille. Semmonen miniseikkailuakvaario. Toiselle pellolle päästäkseen piti sitte vielä kahloa ison veto-ojan yli ja siinähän kulkuset sai ekan ruskeavesikasteen tälle ilalle - rapavettä vähän kenkää, saapi uudet Sidit nyt mukavaa neitsytmatkaa porautumalla suoraan asiaan eli syvälle ojan pehmeään pohjaan. Sajevesihän oli jo esikastellut koko paksumahan eli ojavesi ei enempää kylmettänyt, oikeastaan lämmitti omalla kummalla tavallaan.

No kohti kolmosta ja matkalla muutan suunnitelmaa ja itsellekin yllätykseksi päätän taas oikoa, kun ei sinne oikein kunnon reittiä näkyny kartalla. Vaikka näkyikin, mutta kun se kiertää niin ikävästi. Kiertävä reittiki tekee niin pitkän V:n länteen notta mikä jottei, eiku suoraan ohuille urille ja siitä nätisti short cutilla kuviorajaa kohti rastia.No valitsemani mönkkäriura johti kohta harhaan, tuloksena koukkua ja pyörän kantoa vitikossa. Paluu  leuka rinnassa oikeaan kuviorajaan, kohti tumman vihreää kartan osaa... ja naamaan läpsyttelee kivasti lähes läpipääsemätön hieno kuusikko. Lompsin kohti isoa ojaa. Ja tottakai, iso ojahan solisee kaunista ruskeaa vettä kukkurillaan ja jalassa ne uudet  Sidit, ne uudet kalvosukat. Koitin katella ylipääsyä epätykinkuulamaisesti jotain runkoa pitki va Kakehan sen tietää, eiku hyppy ojaan munia myöten ja lisää ruskiaa kastiketta koko ropalle... tulipahan Siditkin totutettua ”normimeininkiin”. Samassa liemessä ui nyt muutama muukin, Häbä ja pari muuta. Höyryäminen ei oo nyt mitään härkätaistelua rintakarvat ojossa, vaan alkumatkan rapa on raspannut suurimman uhon ja kaasuttelun särmän mutaojiin.

Neloselle valitaan porukalla suorempi reitinvalinta eteläisempää reittiä, siellä kun menoa helpottaa joku katkoviiva... no, jekkuhan se täälläkin luuraa ja vettä on tarjolla  polvia myöten, bonuksena raivatut sikinsokin kaadetut koivut. Joten sarka ei ollu ihan polettava. Pyörä niskassa tetsausta taas vaihteeksi... nousu hyvälle uralle joka tarjosi 30m pitkiä mutavellirapakoita... huh huh. Pari sanaa käy hiljaa mielessä, mutta kyllä tää tästä nyt paranee, ajouria näköpiirissä. Hyvää maastoa. 4-rasti talteen, vitonen talteen ajamalla ja peesissä luurailee muutama kaveri...

Jaha, aattelin jotta tarjotaan pojille lisää short cuttia kun tähän hommaan on nyt alettu ja nappasin taas kännärin niskaan ja eiku testaamaan suoraan kutoselle. Paskaako tässä enää kiertelee ja  ei kahta ilman kolmatta. Vitikoituneen saran puolivälissä edessä vitun syvä ja leviä taas ihanan ruskiavetinen tulviva oja... ei kai siinä, empimättä hyppy tuttuun tuntemattomaan eli munia myöten mutakakkaan. Positiivista tässä siirrossa oli että oiko meni just niinku piti ja tulin suoraan "rastille". Negatiivista että kaverit ei peesanneetkaan. Positiivista että säästin 5 min, va mitäpä väliä sillä enää on tässä kurjuudessa.

Pyöräsuunnistustekniikkaa nopealla hyvällä pohjalla [PM trademark]

Ja short cuttien linjalle ku on lähteny ja on jo yltä päältä ravassa, ajelin sitte mettien läpi seiskallekin.Jos nyt jotain hyvää niin tämä oikominenhan alkaa sujua ;) 8, 9, 10 ei enää tarjonneet lisää seikkailua mutta olipahan haastellinen reissu, seikkailullisia rasteja ja kylmyyttä ja kurjuuutta taivaan täydeltä.

Maalissa Mikko naureskeli leveästi... Jukka tuumas, että eipä menny ihan ihanneaikaan. No ei. kiittelin seikkailullisista rasteista. Mikko tarjos autokyytiä ensin ja tokas kyllä empien  että haiset kyllä meleko kauhialle. Ei ollu ihan pohjoisten purojen raikkautta niissä Takkurannan ojissa. ”onko sulla vaihtokalsareita?” No, ei oo vaihtokamppeita eli kyyti ois toteutunu kuomukärryssä pötkötellen kotia halien paskasta kännäriä... Herrasmiehenä Harriki tarjos kyytiä va minä päätin ajella kotio mutineni kurineni päivineen. Ei viitti sotkea kavereitten autoja ja peräkärryn kyyti ois vähä niinku...

Hmm, oisko se Mikko dumpannu mut kuitenki matkalla Ruskoon? Polkenu Ruskoon sanan varsinaisessa merkityksessä. Tätä voitas pohdiskella joskus PM-saunassa.

Mutta kas, aurinko alkaa paistaan – paistaaha se aurinkoki lopulta. No se ei  enää riittäny sulattamaan ukkoa va mieltähän se kuitenki lämmitti. Poleskelin kotia seikkailullisessa sotisovassa naapurien lopulta kotikujalla moikatessa ja ihmetellessä: misä pirussa nää oot ollu? vastasin että hain tuossa pari nättiä rastia, tuli pari pientä muuttujaa, mie voin selittää...

Tunnin saunassa istuskelu sulatti ropan ja ravat ja uni tarjosi painajaisia Takkurannan tiheiköistä.

Näitä suunnistavan matkaoppaan all inclusive oikopolullisia reissuja on tarjolla jatkossakin, joten laittakaa viestiä ku haluatte peesiin ja herkkähipiäisemmät voi pakata reppuun varalta märkäpuvunkin... tosin sitä päälle kiskoessa ja sukkia reppuun viikatessa tipahtaa peesistä. Eilen palauttavalla rullalenkillä Kake tuumas, että olipa harmi kun ei ehtinyt maanantaina mukaan - PM-ainesta selkeesti...

Nyt hetki palautellaan mieltä, fysiikkaa ja mekaniikkaa. Aurinkoisella kelillä on hyvä kaivella mudat ja heinät pois Takkurannan jäljiltä ja rasvailla kulkupeli valmiiksi kohti seuraavan viikon koitoksia. Tosin voihan tässä vielä palauttelupäivillekin ilmaantua jotain pientä kivaa keikkaa.

Suksimisen yhteenvetoa

Raportit lumilta on jäänyt vähiin va juottomies Erä-Jorman sompaillessa Syötteeltä takas luvattu lumiraportti piti naputella kasaan.

Suksiminen päästiin aloittamaan hyvissä ajoin tänä vuonna ja kausi avattiin suurimmaksi osaksi kilometrejä ahnehtimatta, noin keskimäärin. Osa porukasta nimittäin sairasteli, Wellu reenasi ammattimiesten ottein ja Tykinkuulalla kesää kevyempää settiä.

Tiimin “ammattimiehet” avasi kautta kansallisissa ja ehkä yksi hienoimmista kisoista oli Kaken ja Wellun kaksoisvoitto Virpan 15 kisassa takana iso nippu koukkupolovisarjojen mitalimiehiä. Pojat oli siis heti kauden käynnistyttyä iskussa. Tuo kaksikko ja Sepe jatkoi maakuntaviestissä loistohiihtoja ja tammikuun sokerina pohjalla oli Wellun huikea hiihto Jämillä yleisen SM:issä tuloksena jopa Hanki-kommentaattori Roposen avautuminen tapaan: “miten sauvakävelyä ja halontekoa harrastava ikämies voi niputtaa noin paljon nuoria lupauksia”.

Helmikuulla Wellu ja Mika jatkoivat mitalinhuuhdontaa palomiesten SM:issä ja sama tahti jatkui PM-kisoissa. Eri värisiä PM-mitaleita kerättiin toki muidenkin toimesta. Oma meno oli tässä vaiheessa takkusta ja taustalla varjosti yhden PM-tiimin ideoineen jäsenen totaalinen polven pirstaloituminen: ristiside edestä poikki, kierukka irti… ja leikkauksessa massiivinen sisäinen verenvuoto jalkaan mikä esti jalan kuntoutumisen.

No PM-juna vihelsi taustalla ja Haukipudashiihdossa Wellu näytti todella hurjaa voitokasta menoa pudotellen peesistä (!) monien eri lajien mitali- ja teräsmiehet. Tässäkin kisassa Kake säesti loistavasti hiihtämällä kolmanneksi jättäen taakse muun Pohjois-Suomen koukkupolvikerman.

Maaliskuussa loppukin osa PM-porukasta pääsi myös mukaan loppetteihin: Tykinkuula ja Raaka-Arska testaamassa tasurin toimintaa Pertin hiihdossa ja hyvinhän ne pumput kulki – molemmille sarjojen voitot ja tasuria maukkaasti 35km anakynnyksen huumassa. Kovanaamat tiimistä lähti mukaan Tervahiihtoon ja tarjolla oli iiihanan tervaista vitipaanaa koko rahalla… ja kas Kake viidenneksi huippusuorituksella - tosin bensa loppui lopussa kesken, kun Paksumahojen komentosillalta ei pakotettu riittävään ravitsemukseen kisan aikana. Tai Kakella jäi hurmoksessa paitsioon tämä tärkeä elementti pitkissä kisoissal Wellu sortui tässä setissä ilmeisesti välineongelmiin…

Edessä SM:t Ranualla: Kakelle kolme mitalia! Pertsalta pronssia, vapaalta hoppeeta ja viestistä huima pronssi! Wellu hyvillä hiihdoilla 5. ja 4. yksilömatkoilla. Kovaa menoa! Hienoa hienoa!

Pääsiäiskisoissa Taivalkoskella Wellu testasi vauhtia ennen Lapponiaa ja tulos kertoi keveistä monoista – neljäs yleisessä noin 1,5 min MM-kisa Similää perässä. Kake samassa kisassa lyjyreiskoilla ihan mukavasti menossa mukana. Lankalauantaina Tykinkyyla maisteli HiSu SM -tunnelmia Torniossa ja jokisuiston ylimääräiset kelkkaurat suistivat Paksumahan megapummeihin heti alkumatkasta ja kisa oli paketissa ennenkuin se ehti saavuttaa kunnon kliimaksia ja taistelua auringon noustessa lämmittämään huippukunnossa olevia uria Puuluodossa. No, hauskaa se oli silti ja se on pääasia. On se vaan ketteryyttä ja suksitaitoa vaativa laji yhdistettynä nopeaan ja tarkkaan navigaatioon. Ajoin nimittäin komeasti yhteen hisu-ansaan ja risteyksen nykyä erottamatta ajelin täysillä tovin 90 astetta väärään suuntaan. Menestyksen puutetta hoidettiin isolla annoksella herkkuja ja Ikean täsmähakuja Haaparannan puolelta. Ja matkaseuranan ollut monilla mestaruuksilla karaistu Sepehän sitten pisti nuorisoa nippuun vetäsemällä huimasti hurjalla lykkimisella kuudenneksi yleisessä! Aivan huikeeta!

Pummailujen haavoja nuolastiin palmusunnuntaina Erä-Jorman visioimalla umpihankihiihdolla Rytivaarasta Syötteelle ja harvoinpa termarin teet ja nuotiolla paistetut makkarat on olleet niin maullaan kuin ne Toraslammella tällä kertaa olivat. Valitettavasti termarista loppui löpö ja takas Syötteelle oli suksittava umpista… tankkaamaan.

 Tiistaina heti pääsiäisen jälkeen käynnistyi hiihtokuntoa rajusti mittaava Lapponia, jossa mukana Wellu, Raaka-Arska ja Mika, lisäksi lenkkikavereista Orvolat ja Isoahon Jussi ja muitakin reeneissä mukana olleita. Tuloksia lueskellessa hyvin Lapissa hiihdot sujuivat! Wellu koknaistuloksissa 4. hurjilla hiihdoilla, Jussi viimesenä päivänä Karrahuikosen huippuhiihdolla petrasi kokonaissijoitusta, Arska tasaista työtä sijoittuen 50 sakkiin, Mikalla Himmelriikissä hyvää kulkua, Miikalla hyvää työtä läpi viikon ja Sari naisissa seitsemäs. Kovaa sakkia, hyvässä kunnossa – onnittelut kaikile kovan urakan läpi liu’uttelusta!

Viimesimpänä omana ponnistuksena paukautettiin mukaan Kaken kanssa Syötehiihtoon ja matkana ikiuuvuttava 50km Syötteen pitkissä nousuissa, jotka ei armoa anna, mutta pistävät anelemaan armoa viimeistään takas stadionille kamutessa. Yleensä tätä reissua ei oo krampeitta tai sippaamatta tullut kierrettyä. Kisa lähti mukavasti liikkeelle ja tempastiin Kaken kans paukusta keulaan rauhottamaan eka kilometrien vauhtia. Alamäkiosuuden alkaessa muutamilla hermot petti ja tuloksena hurjaa höökäilyä muutama kilometri. Itse päätin tässä vaiheessa hiukan tasotella nousuissa ja luotin Tykinkuulan pyörimiseen alamäissä. Tämä toimi ja Pärjänjoella oltiin vielä “kasassa” ennen ensimmäistä loivaa nousupätkää. No tämähän ei oo paksumahan parasta temmellyskenttää ja siimaa piti antaa hiukan ennenkä päästiin taas hepompiin maastonkohtiin. Toraslammen jälkeen edessä on kunnon työpätkä, jonka aikana wassutellaan 150m nousua ylöspäin. Aurinko paistaa, lumi natisee ja osa kaasuttelee hermostuksissa turhia spurtteja. Kaikesta huolimatta “kakkosletka” on kasassa Ahmatuvan aurinkoisilla soilla ja meno on aika soppelia viidenkympin rentoa reipasta. Kake ja Alm on tässä vaiheessa ottaneet hajuraon ja tutkassa ei näy Kakea - hohtavaa hankea ja ylämäkeä sen sijaan kylliksi asti. Alamäen alettua painovoima pääsee oikeuksiinsa ja saan napattua monta päänahkaa päätyen hiihtämään hetken “irti”. Ylipaino on ylivoimaa, valitettavasti vaan gravitaatio iskee julmasti takas kaarrettaessa taasen nousuun ja takaa hankoava Turtisen Pale huikkaa kohteliaasti jotta nyt Kaitsu hiihdetään, vejetään… Jaa, Pale hiihtää, mina sipsuttelen omaa vauhtia nousun ylös. Harmittavasti 50m kaula syntyy nousussa ja sitäpä ei sitten mogren-osuudellakaan saatu Pekan kanssa imettyä kiinni, vaikka vuorovedolla sitä tovi yritettiin. Toraslammella löysätään hiukan ja koetetaan pitää meno tasasena – edessä on kaikkina edellisvuosina hikeä ja verta vuodattava toinen kerta 150m ylöspäin, happoreisien via dolorosa. No, nousu sujuu metri kerrallaan ihan mukavasti ja 9km työsouuden jälkeen lasukosuus armahtaa keuhkoja hetkeksi, reidet toki on tälläkin pätkällä lujilla ja viimesen juottopaikan jälkeen vasen reisi ja käsi napsahtaa kramppiin. Jahas, viimeset kilsat mennäänkin sitte jotain kummallista toispuoleista ja alamäessä liukumani 100m kaula Pekkaan sulaa ennen viimestä nousua. Edessä nousu stadionille, toinen puoli mekaniikasta ei toimi. Pekka iskee puolivälissä nousua ja yksjalakaluistelulla ei ehi mukaan. On se jänskää tama viidenkympin hiihto! No ei auta, on kannustusta ja ois tahtoa va ne ei suksia liikuta. Vou vou vou mäki ylös ja painovoimalla liu’utellen loppukilsa maaliin. Tulos ja hiihto hyvä – tankkaus meni hieman pitkäksi, mutta sehän kuuluu tämän tiimin geeneihin…

Kake oli toisella kiekalla paininut Almin Juhan kanssa muutaman kerran, mutta kummankaan pääsemättä irti ratkaisu jäi loppusuoralle, missä Kake nappas voiton ja kolmannen peräkkäisen voiton ansiosta kiertopalkinto kotiin!

Ensimmäinen nimi pytyssä on muuten “Tykinkuula”… Syöte helli taas hiihtäjiä loistavalla aurinkoisella pakkassäällä ja erinomaisessa kunnossa olevilla paanoilla. Huippupaikka ja kelit ja olosuhteet näyttäs säilyvän talviurheilua suosivana Wappuun saakka! Käykäähän naatiskelemassa…

Jaa juuri tulleen tiedon mukaan Wellu 10. tänään  Saami Ski racessa - pitäähän se palauttavalenkki heittää heti Karrahuikosen 80 km:n päälle ja ku takana on 190km kilpahiihtoa viidessä päivässä. No nyt sitä kilpahiihtoa on 280km plakkarissa. Matkaa Wellu teki loppumatkasta muutaman "Muuanin" kans, kyseessä se  yhistetyn norjalainen Magnustelija.

Palautumisiin!

Changzhou Half Marathon 31.3.2013

Tällä kertaa ohjelmassa hieman erityyppinen kiinalainen 1/2 marathon. Kyseessä oli joukkuekilpailu, jossa joukkueeseen kuului maksimissaan neljä miestä ja minimissään yksi nainen. Ronin kontaktien kautta saimme kutsu vahvistaa paikallista Ipaobu-joukkuetta. Seuran joukkueisiin sopikin vanhojen "meriittien" perusteella peräti kuusi pitkänokkaa: Mari ykköseen, Roni ja minä kakkoseen, sekä Timo, Jason ja Ferdi kolmoseen. Mukana kympillä myös pari kasvavaa kykyä, jotka painelivat matkan lähes saamaa vauhtia meidän kanssa. Sukupolven vaihdosta siis pukkaa.

Meistä jokaisella kuulosti olevan tai olleen sairastelua ja/tai muita vaivoja viime aikoina: flunssaa, vatsatautia, jalkavaivoja, jne. Lienee ilmansaatteillakin osuutensa pitkittyneisiin flunssiin. So not, rintarottingilla lähdettiin mukaan. Osa otti homman niin tosissaan, että suoritti jopa elämänsä ensimmäisen kerran alkuverryttelyn puolikasta varten.
Kisan luonteesta johtuen mukaan oli hyväksytty vain 40 joukkuetta, elikkä tasan 200 puolikkaan  juoksijaa. Saman verran oli toisin mukana myös kympillä ja vitosella, joten paukusta matkaan säntäsi 600 innokasta.

Itsekin sairasteluista kärsineenä tarkoituksenani oli mennä pelkästään tunteella ja fiiliksellä. En laittanut edes garminiin tavoitevauhtia. Yllätykseni kulku olikin kepeää ja alussa piti jopa jarrutella, kun oma tuntemus vauhdista ei mätsännyt garminin piippaamiin kilometrivauhteihin. Kuvittelin juoksevani paljon hitaampaa kuin todellisuudessa mentiin. Ronilla sattui huono päivä, joka tuli omin silmin ja korvin havaittua kun Marin kanssa ohitettiin pitkään kestäneistä vaivoista kärsinyt vanha mestari noin 3km:n kohdalla. Timo, Jason ja Ferdi porisivat heti meidän perässä.

 Me jatkettiin matkaa tasatahtiin Marin kanssa n. 12-13km:n kohdalle, jossa Mari alkoi hieman jäädä. Paluumatka tultiin reippaaseen vastatuuleen, joten peesi olisi tullut tarpeeseen. Valitettavasti alku mentiin sen verran rauhallisesti, että paluumatkalla tuli vain selkiä vastaan, joten tuulen halkominen jäi meille. Puolimatkassa olin 40. ja maalissa 34. Sen lisäksi pari naistakin tuli ohitettua paluumatkalla. Joksamainen negatiivinen splitti siis. Jonkun pitäis taas huijata minut aloittamaan kovempaa (terveiset Askolle). Koko meidän poppoo neljän minuutin sisällä, joten jälkipeleille päästiin samantien. Ipaobun ykkösporukka nappasi kisan voiton, joten päästiin fiilistelemään lavan reunaan Marin pokatessa naisten sarjan kakkospalkinnon ja joukkuekisan ykköspytyn.

Joksa 1:26:45

Mari 1:27:46

Ferdi 1:28:21

Timo 1:28:59

Roni 1.29:32

Jason 1:30.17

Perinteiset "mitalikaffet" hörpättiin Zapataksen Sunday Brunchilla free flow:n kera. Lurps!

Hyvä Wellu!!!

http://www.mtv3.fi/urheilu/hiihtolajit/maastohiihto/uutiset.shtml/2013/02/1701175/roponen-ripittaa---puita-pilkkova-palomies-pitaa-paihittaa

Kisaraportti halkopinon takaa:
Alkuperäinen suunitelma oli mennä jämille vain ohs:n suksihuoltoon. Jani O otti joulukuussa puheeksi mahdollisuuden jämillä hiihtämisen, silloin sovimme että minä hiihdän lauantaina vapaan matkan ja Jani sunnuntain pertsan matkan. No hiihdetään ku mahdollista on, oli ajatus. Aika kului ja koitti to aamu jolloin hellun kanssa hypättiin rellun kyytiin ja nokka kohti jämiä. Perillä oltiin kolmen pintaan. Vaatteet vaihtoon ja valosan aikana latuun tutustuminen. Rata oli 2 x 7,5km, rata profiili oli kuin minulle tehty. Sillä minun pitkät ja kestävät jalathan tykkää, oikein nauttivat pitkistä ja jyrkistä nousuista. Varsinkin kuokka nousut on kutaa ja niitähän sielä oli riittävästi. Koppi pystyyn ja illaksi hotelliin valmistautumaan perjantain sprintin huoltoon. Perjantai koitti ja hommat hoidettiin. Illalla tunnin hiihto ja tuumaus; näillä löysillä lihaksillako pitäis huomenna hiihtää kovaa. Oli vissiin pojalla lievästi jännitystä ilmassa. Lauantai valkeni ja seiskalta kohti kisa paikkaa. Edessä oli normi huolto päivän kuviot, testi sukset voiteisiin ja testaamaan. Testi hiihdossa huomasin että, eilinen löysyys on tipo tiessään ja tänään hiihdetään kovaa. Muutama parin voitelu ja kisa vaatteitten puku, ei muutako verkkaamaan. Käytin suhteita hyväksi ja käytin pitkä aikaista ystävääni apuna omien suksien voitelussa. Seuras monta samaa kysymystä eri henkilöiltä; miten voit luottaa kun aina olet voidellut omat sukseni. Oli helppo luottaa kun Mikan kanssa monet vuodet saman pöydän ääressä tuhistiin suksia kuntoon pitkin europpaa. Verkka oli tuttun pitkä ja kolme reipasta vetoa, valmista tuli. Ei muutako kohti lähtöä. Arpa onni oli suosinut ja pääsi säntämään ladulle numerolla yksi. Kisa meni taktiikalla tasaisen kovaa alusta alkaen. Eka kierros meni hyvin ja alkoi toisen kieroksen taistelu. Sehän taisteltiin hyvin ja sain nousu johteisen hiihdon ja nostin toisella kieroksella kymenen sijaa. Hiihto ei tuntunut miltään eriskummalliselta, mutta se alkoi vasta sitten tuntumaan hyvältä kun kisa alkoi loppumaan. Mukava oli hiihtää ku yleisö ja kaverit kannusti ja varsinkin kun oma kulta oli hengessä mukana. Sitähä sai odotella tovin aikaa kun ensinmäisen ja viimeisen lähtijän välissä oli puolitoista tuntia. Loppu verkassa soittelin isä ukolleni ja hän kertoi että olet 70 joukossa, sekin tuntui hyvältä. Mutta kun lopulta kisa oli ohi jä näki että, olen sijalla 43, tuntui uskomattomalta. Jäi monta nuorta kovaa taakse, ero kärkeen oli 4'26" ja ero moniin muihin maan kärki hiihtäjiin talven aikana supistunut. Tuumasin hellulle että, illalla juhlitaan pihvin ja viinin kera, näin tehtiin. Sunnuntaina jatkui huolto hommat ja ne tehtyä koti matka alkoi hymyssä suin.

China Coast Maraton 13.1.2013 Hong Kong

Sunnuntai-aamuna lähdimme Joksan kanssa ennen kuutta hotellilta ja kävelimme muutaman sata metriä bussille. Kolmen vartin ajelun jälkeen olimme lähtöalueella High Island Reservoirissa, joka on noin 30 km koilliseen keskustasta. Saimme numerolaput ja pussit varusteita varten. Tapasimme Hong Kongissa asuvan Teron joka oli lähdössä puolikkaalle.

800 täyden maratonin juoksijaa ja 1500 puolimaratoonaria kyyristyi lähtöviivalle, ja startti tapahtui klo 8.00 aamun alkaessa kajastamaan. Lähes 2000 kympin juoksijaa starttasi puoli tuntia meidän jälkeen. Heti alussa oli pitkä ja jyrkkä nousu, jonka jälkeen reitti hieman tasaantui. Olimme sopineet että juostaan reitti läpi hölkkävauhtia, kun olin puolikuntoinen syksyn flunssien sekä nilkka- ja vatsavaivojen vuoksi. Eka kymppi meni 53 minuuttiin ja seuraava samaa vauhtia, syke pysyi sopivasti mukavuusalueella. Tero piti hieman parempaa kyytiä yllä kuin mitä olimme ajatelleet ja roikuimme mukana kun se tuntui vielä helpolta. Reitti kierteli suuren vesivarastona toimivan padotun järven reunoja ja maisemat olivat komeita. Tasaista oli varsin vähän, kaiken aikaa mentiin ylä- tai alamäkeä. Huoltopisteillä tarjottiin pelkkää vettä, niitä oli muutaman kilometrin välein. Puolimatkassa oli pitkä jyrkempi mäki joka suosiolla käveltiin ja kohta sama mentiin sama pätkä alamäkeen. Toiselle kierrokselle lähdettäessä puolikkaan ja kympin juoksijat olivat poissa reitiltä. Aurinko oli noussut pilvettömälle taivaalle ja lämpötila alkoi nousta. Kolmas kymppi meni vielä ihan kohtuudella, vaikka jatkuva ylä-alamäki alkoi jo tuntua. Urheilujuomaa ja geeliä sekä erityisesti suolaa olisi kaivannut viimeisellä kympillä, reisistä alkoi paukut loppua ja ylämäkeen piti kävellä. Huolestuttavalta tuntui kun syke ei alamäessä enää juuri laskenut. Joksa meinasi että se johtuu helteestä, kun tulee pakkasista lämpimään keliin; itse arvelin syyksi huonoa kuntoa. Paukut tuntuivat loppuvan ja viimeiset kilometrit olivat melkoisen raskaita. Kun maaliin oli enää puolitoista kilometriä, alkoi varsin jyrkkä alamäki ja jouduin kävelemään kun askel ei yhtään rullannut. Onneksi loppusuora oli tasaista ja maaliin tultiin juoksemalla, loppuaika oli 4.00,29 ja sijoitus 197. ja 42. omassa sarjassa. Jos olisi lopun alamäessä pystynyt juoksemaan, niin neljä tuntia olisi alittunut, vaan kun ei. Joksa odotteli ja kannusti kovasti – kiitos siitä - olisi juossut ainakin varttitunnin kovempaa jos oli antanut mennä.

Voittaja juoksi 2.44, mitä voi pitää kovana aikana reitin vaikeus huomioiden. Garminin mukaan reitillä tuli nousua reilut 800 m ja laskua saman verran. Ei ollut mikään erityinen suoritus mutta paidat ja mitalit saatiin, sekä tietty jäätävät mitalikaffeet juotiin. Seuraavalla kerralla voisi tavoitella neljän tunnin alitusta…

7th. Suzhou New Year Run

Ronin ansiokkaasti jo seitsemättä kertaa putkeen järjestämä uuden vuoden juoksu keräsi tänä (siis viime) vuonna ennätys osanoton yli sadan kestävyysjuoksuun hurahtaneen trikoopöksyn sännätessä matkaan Golden Lough’n clubitalolta Suomen lipun heilahduksen saattamana. Lähes varman perimätiedon ja tavallisesti niin luotettavista lähteistä saamamme tiedon mukaan kyseessä olisi pitkäikäisin suomalaisen järjestämä juoksutapahtuma Suomen rajojen ulkopuolella. Tässä olisi tapahtuma ja aktiivinen ulkosuomalainen juoksukerho, jonka Juoksija-lehtikin voisi noteerata. Tänä vuonna myös ajanotto sai täysin uuden ulottuvuuden Askon tullessa Hangzhoun maalikyliltä kellottamaan meille reaaliaikaiset tulokset. Ensimmäistä kertaa tapahtuman pitkässä ja perinteikkäissä historiassa tulokset saatiin kokonaisuudessaan printattua seinälle saman vuoden puolella. Ne tulivatkin todelliseen tarpeeseen sillä aina kun uusi A4 saatiin teipattua seinälle niin se katosi puolihuomaamattomasti paikalliseen povitaskuun. Lieneekö kylillä puutetta paperista vai reaaliaikaisesta informaatiosta, en minä tiedä, mutta hyvä että tieto kelpasi. Palkintojenjaon kruunasi tietysti Lucky Draw, joka on Kiinassa arvoasteikossa heti kolmantena, syömisen ja lähes aina oikeassa olevan partyn jälkeen. Paljon kunniakkaampaa onkin saada palkinto arvonnan kuin tulosten perusteella. Ei se sijoitus vaan osanotto, kuten tavataan sanoa.

Mukaan saatiin puhuttua myös suomalaisen matkatoimiston mukanaan kuljettamia turisteja, joille kokemus oli about koko Kiinan matkanmatkan kruunu. Vaikeaa oli toki selittää muulle matkaseurueelle, että sorry kun poistun vahvuudesta uuden vuoden iltana muutamaksi tunniksi, mutta nyt on ihan pakko päästä juoksemaan, heh J

Kiinalaisten vahvasti dominoimassa tapahtumassa saatiin kuitenkin hienosti länkkäreiden nelosvoitto naisten sarjassa, jossa vahvaan Suomirintamaan kiilasi vain toiseksi sijoittunut jenkki. Mari nappasi jo kuudennen voittonsa Suzhoun uuden vuoden juoksussa, Natan ollessa kolmas ja Sarin maaliviitoituksella eksymisestä huolimatta hienosti neljäs. Miesten pääsarja oli vahvasti paikallisten hallinnassa, kolmen kärjen vetäessä 35min vauhdilla. Vanhojen miesten sarjassa taktisten kömmähdysten, loukkaantumisten ja joulukinkun mukanaan tuomien 3kg/mies johtuen jäätiin selkeästi alkuperäisestä kolmoisvoitto tavoitteesta. Suomitrion kirjatessa kuitenkin hienosti sijat 2. 4. ja 5. Kaurin juuri toisella kymmenellä oleva nuorisoketjukin kirmasi siihen malliin, että on vain ajan kysymys milloin valta vaihtuu talossa ja puutarhassa. Myös Paksumahakannustus oli kohdallaan koko allekirjoittaneen tyttötrion hurratessa ja kuvatessa radan varressa.

Tilastonikkareille tiedoksi PM data: 2./38:58/166bpm.

Tulokset: http://www.tilastopaja.fi/fi/res/tulokset.asp?u_action=display&u_log=21041

Vajaan parin viikon päästä olisi seuraava häppening, kun Timo O’n kanssa käydään sipaiseen China Coast Marathon HongKongissa. Sitä ennen ainakin viikko peri-PM tyylistä lappamista lähinnä suksilla ja MTB'llä.

Shanghai Marathon

Takana jälleen viikonlopun mittainen maratonmatka. Kohteena tällä kertaa naapurikaupunki Shanghai. Matkan hauskin ja samalla myös hermoja raastavin osuus oli automatka pelipaikoille. Kuskiksi oli, tottahan toki,  valikoitunut paikallinen uusavuton urpo, joka ajaa auton vaikka mereen taikka talon seinään jos navigaattori niin sanoo. Tulipahan taas todistettua että lyhin reitti ei aina ole se nopein. Etenkään jos kyseessä on lähes 20 miljoonan asukkaan suurkaupunni ;-)

Pienien seikkailujen jälkeen saatiin joka tapauksessa haettua laput kisatoimistosta ja parkkeerattua bussi hotellin pihaan. Pikainen check-in ja aikainen illallinen viereisessä italialaisessa ravintolassa; pizzaa ja kaljaa, niillä kulkee, heh.

Iltakahvin saaminen tuottikin jo tuskaa, kun kaksi löytämäämme SB’tä oli kiinni ja kolmatta ei selväsanaisista kiinalaisohjeista huolimatta löytynyt: ”kääntykää oikealle ja kävelkää niin pitkään, että SB tulee vastaan”. Heh heh, kaupungissa jossa noita nojatuolikahvikoita on enemmän kuin Suomessa korttelibaareja, SB tulee varmasti vastaan ennemmin tai myöhemmin, kun kaupungin läpi vievällä kadullakin saattaa olla mittaa kymmeniä kilometrejä. Meiltä loppui usko ja ryypättiin iltakaffet Pasific Coffeessa hotellia vastapäätä.

Aamu alkoi auvoisasti kellon kilistessä 4:30. Ei kait se auta, sämpylä ja banaani naamaan, ja sitä rataa. Vilkaisu verhon välistä syventää potkurin jälkiä kuivilla otsilla, vettä sataa. Sääennusteen mukaan sen pitäisi loppua noin 6-7 aikaan, siis starttiin mennessä. Ei muuten loppunut. Lämmintäkin alle kymmenen astetta.

Kuudelta syöksyttiin jätesäkkeihin verhottuina hotellin ovesta ulos ja lähdettiin kahlaamaan kohden Bundia. Sata metriä hotellin ovelta ja minä astun suoraan kunnon rapakkoon. Voi hevon#$%, kenkä on vartta myöten märkä ja ihana lotinaa tuleekin seuraamaan minua seuraavat neljä tuntia. Vaihtovaatteiden saamisessa bussiin koetaan jälkeen kiinalaista organisaatiokykyä parhaimmillaan. Minulla käy säkä, kun bussi on n. 50 lähtöviivasta ja muulta liikenteeltä suljetulta kadulla. Osa busseista on parkissa kadun laidassa, jossa aamun pimeydessä huristelee valottomia autoja ja salakavalan äänettömiä sähkömopoja. Selvitään kuitenkin kaikki kaaottiselle starttipaikalle. Kiinalaiseen tapaan lähtökarsinassa muiden seassa on lapset, siskot, veljet, mummot, vaarit, jne saattamassa sukulaista matkaan. Koita siinä sitten juosta, kun osa porukasta ei liikahda lainkaan, vaan vilkuttavat horisonttiin katoavalle iskälle.

Itse pääsin lähtemään maratoonareiden A-ryhmästä läheltä lähtöviivaa tietämättä että meidän lähtöryhmän eteen pääsettiin jossain välissä arviolta noin pari tuhatta parasta kaveria ja oikean puolueen jäsentä takaamaan, että TV-kuvissa näkyy oikeat henkilöt. Onneksi lähtöpaikkani oli kuitenkin siedettävä ja noin 500 metrin tönimisen ja roskakasassa kahlaamisen jälkeen tie oli auki omavauhtiseen juoksuun. Edellisen blogin mukaisesti tavoitteena oli juosta omien maratonien top kolmoseen, elikkä alle 3:14. Sen vuoksi Garminiin oli säädetty kilometrivauhdiksi 4:30. Tarkoitus oli myös pitää sykkeet alle AnK’n. Homma pelittikin hyvin ja tavoitevauhti säilyi tarkkana koko matkan ja keskisykekin jäi reilusti alle rikkomattoman kynnyksen. Kilometrikohtaista heittoa vauhdissa toki tulee ruuhkista, korkeuseroista, juomapaikoista, tuulesta, yms johtuen. Sen verran piti tasaisesta vauhdista poiketa, että vaikka näissä ruuhkaisissa massatapahtumissa on pakko mitata vain nettoaikaa, niin loppusuoralla piti ottaa pikku ryykeli, jotta myös bruttoajan saisi painettua alle tavoiteajan. Tarkasti otettuna sekunnin alle eli 3:13:59, nettoajan ollessa 3:13:23. Tuolla ajalla näissä kinkereissä saa sijoitukseksi 268, luvun josta moni maraton Suomessa olisi tyytyväinen, siis jos se olisi osallistujamäärä. 

Sarikin juoksi oman ennätyksensä puolikkaalla vaikka ensimmäiset kilometrit menivät ruuhkasta johtuen 6-7 min/km vauhdilla. Kun lähtee sieltä mistä ohjeiden mukaan kuuluukin niin brutto- ja nettoaikojen eroksi tulee 5 min. Sanomattakin selvää, että lähes kaikilla sadan joukkoon puolikkaalla juosseella lokaalilla tuo ero oli vain sekunteja vaikka puolikkaan juoksijoiden piti lähteä maratoonareiden perästä. Ennätyksiä tuli myös muilla meikäläisillä. Henkka takuuvarmaa kehitystä osoittaen nipisti taas muutaman minuutin ajastaan heti Mikon, nuoren ensikertalaisen perässä. Jari takuuvarmasti bussin parhaana puolikkaan juosseena miehenä. Naisten sarjassa Mari ja Natta nappasivat Niken palkintokassit mainioilla ajoilla top satasessa. Timo urheasti vaimon vierellä loppuun saakka. Vierailevana tähtenä, mutta vaki Paksumahana Timo H läpsytteli maran kevyellä jalalla ja negatiivisellä splitillä huippuaikaan (varmaan ensimmäistä kertaa vasten omaa vakiotaktiikkaansa: ”kannattaa juosta alku kovaa, kun lopussa sippaa kuitenkin” ;-). Hangzhoun pariskunta käsikädessä ja korvasuussa maisemista nauttien.

Iltapäivän saunomisten ja brunshin jälkeen parin tunnin bussimatka kotiin odottamaan uusia seikkailuja, elikkä uudenvuoden kymppiä ja tammikuun maratonia Honkajoelle, jonne olisi tarkoitus mennä sen kolmannen, Bentleystä haaveilevan Timon kanssa.

PM-kortteliralli lumettomassa Oulussa

Kelien mentyä kesäisiksi paluu kesälajeihin hetkellisesti: perjantaina tasuria rullilla, eilen rastihölökkää Pikkaralassa ja tänään peekoo paksumahakimara pyörällä Tahkolan Pekan tekemällä Älläri-setillä urbaanilla kartalla.Alla pari suoritusta...

Hauskaa korttelisuunnistusta ja jollakin jopa kisamaisia otteita ja rastipisteellä kiireilyä menettäen pojot huolimattomuuteen tai oikeastaan kiireessä irtiottoa hamuten. No, itellä aikaa meni Haapalehon Shelliltä peekoona takas Haapalehon Shellille 2.45. Iinatissa usvaan valui hukkaan ylimääräisiä minuutteja kun kiintopiste oli kadonnut päärakennuksen seinältä. Dog vetäs pojot plakkariin ajassa 3.15, Kake palautellen 3.19 ja Silakka 3.06 väistellen vain muutaman pisteen.

Alkuparlamentissa tunnelmaa kävi nuuskasemassa myös Mikko silmät kiiluen ja loppuparlamentissa maailman luokan prinsiipit saatiin vielä flunssaiselta Sepeltä. Mestarilla oli alla hieno uuden karhea urbaanimenopeli, jonka kyyti näytti aatelisen ylväältä. Ja minkäs se Paksumaha voi tavoilleen...

Hieno setti, kiitos Pekka ja kiitökset myös mukana omilla tavoillaan kammenneille! J

Muddy-X - osa II - puolivälin pojot ja hymyilevä Hannu

...Sanginjoessa virkistyttyämme polkasimme varpaita lämpimäksi Sankivaaran huipun ylittäen. Edessä lauttarasti, jossa mietitytti, kummalla rantaa rasti on. No se oli lautassa, tietysti niinkuin määrite sanoo ja jos sen lukee ja älyää, va ei sitä kaikkea vauhissa sisäistä. tai ajattele. tai lue tai kuuntele. Se on se hurmooksessa sukkeroituna ajelu semmosta, ettei siinä roupinkia tarvita. No, mutta lautta toisella rantaa, jossa mestarismies Hannu hymyilee leimaten pojot plakkariin. No ei se mitään, tämähän on narulossi eli eiku kskomaan! va ku lautta ei liiku, mitä ihmettä!? lisää voimaa... ei lähe. Jaa, ei pitäskää. Vaihetaanpa vejettävää köyttä ja johan lautta liikku!
Nikke Knattertonin johtopäätös: Ohjuria kiskomalla ei lossi liiku.
Riks-raks pisteet talteen tarkasti kohilleen leimaten ja uudelleen Sankivaaran päälle. Nytkään reiskaan ei saa laskea piimää ja pienellä kiekolla ylös. Kohti Pilpakangasta... laavulle menevälle pääväylälle päästyä täytyy todeta, että tämäkään pätkä ei oo ihan nopeimmassa kunnossa pitkään jatkuneiden sateiden jälkeen. Valtavia lammikoita, joissa Sepe oli kuulemma ottanut dippausta rasteja kuskatessa. Hannu vilkkuu edessä, tehdään eri reittitoteutukset ja  me Kaken kans käännetään kohti kankaalla olevaa rastia ennen luontopolun rastia - nämä on nyt ihan sama kumminpäin hakee. Rastilla riks-raks, pojojen talteen oton hetken lämpö hellii kylmettyneitä reisiä.
Ja sitte iskee taas oikasemisen syndrooma. Ei kisan kannalta merkitystä, mutta paljon Rockympää kantaa ja juosta edes tovi kisassa pyörä niskassa... eihän tää kevyttä oo, mutta ei pidäkään. Huohotttaminen on ihanaa, matkanteko ei oo ihan ku Rockyn juoksua lumihangessa mutta eteenpäin mennääm. Oiko napsahtaa just siihen mihin pitikin ja matka jatkuu polkuja pitkin kohti luontopolkua.Kankaalta pitkoksille laskiessa ryökäle pitkokset on mätineet suohon ja eihän  niitä voi ajaa. Pyörä kellahtaa rahkaan ja jalkaudumme juoksemaan... ei kannata särkeä vanteita. Hannu tulee vastaan ja hymyilee jälleen. Hymyilemme takas huikaten  "good afternooon mr Oja",  herrasmiespojoja gaalassa kalastellen -  kisasta huolimatta ei niin otta rypyssä kuiteskaa olla, pikemminki hymyn kare taulussa, joka voi olla seurausta hetken onnistumisesta tai sitte hetken epäonnistumisesta. meni niin tai näin, nii hymyilyttää. Hymyssä suin on parempi jengata.
Taivaan isä on rasvannut erittäin perusteellisesti pitkokset ja eipä niillä meinaa pysyä pystyssä jalkasinkaan. Kake loikkii eellä ja hiihtelen perässä pitkin liuin tuskallisen kauan sikaliposia pitkoksia ennenkä rasti armahtaa. Riks-raks ja takas hiihtämään.
Pilpakankaan laavun kautta kohti Pilpasuon ylitystä... Suon reunaan päästyä suota ylittämässä vilahtaa jälleen Hannu! edessä joku muukin. 29' raiteille ja hanaa. Jos suohon tippuu ni parempi sukeltaa vauhilla.Välikankareen  jälkeen varvaamme yhden kaverin ja päästään Hannun peesiin. Rakalle vievää polkua ei aja oikein pirukaan (voi olla että Pekka ajoi) ja hölökötämme pyörien kera rastille. pojot talteen ja Hannu ottaa ripeällä rastiotolla 20s kaulan. seuraava polkupätkä on ihan kunnon maastoajoa ja kone lämpenee! Hannun tuntumassa tielle ja karttaa kattomatta perässä vaan.... ja mitä pirua, tullaan louhokselle! PUMMI. piru, on sitä pölijä... leuka rintaan ja takas mutkaan missä Pekka varmaan naureskeli partaan ku trio painoi porisematta testosteronia uhkuen ihan väärään suuntaan, mutta lujaa. ei siinä risteyksessä imeksitty. Niin se on, että kartta on suunnistjan parhaita ystäviä, jota kannattas arvostaa ja palvoa! No illalla on Nikkemäisesti rangaistava itte itteään laittamalla nyrkkeilysäkkiin tuo ylläoleva hymykuva ja vetää siihen muutaman napakka sarjaa.Tsekatkaa Niken aamujumppa: http://www.youtube.com/watch?v=fR_X9i9zyBE 

...ja meillä seikkailu-urheilijoilla ois Nikeltä vielä paljon suuren seikkalijan taitoja opittavana, mikä selviää pätkän loppuhuipennuksesta.
Sitten tietä pitkin kohti sähkölinjaa. Tylsä tiepätkä, mutta nämäkin on jengattava.Sähkölinja ja sen jälkeen turvesuolle oikealle. Nyt ei oo tylsää vaan otetaan miehestä mittaa. Hannu vetää isolla vaihteella eellä pikku hajuraon päässä. Nyt on sitte meneillään tämän reissun raskain pätkä ajaa. Rengas uppoaa välillä märkään turvesuonpohjaan napoja myöten. Pikku hiljaa hiissataan 29eillä ja plaanimmalla menolla taas Hannun peesiin. rasti riks-raks, hetken harkinnalla selätän oikasusyndrooman ja jengataan upottavaa turvesuota takas. Helevetin raskasta. Huh huh. Olikohan 3 pisteen arvoista? Matka jatkuu tietä suorvoen 81:lle. Rutinii riks-raks, hymyillään taas Hannun kans ku tavataan rastilla ja äkkiä pyörään selkään ja takas. Matka jatkuu ku kampi pyörii, niinku paras viehe kalastaessa on ensinnäkin viehe vedessä. Hannu viilettää reilumman raon päässä edellä. Taas naukut turvesuota ja kantavalle tielle päästyä huomaan Hannun lähteneen taas eri plänille. Tuumailen Kaken kanssa, että ei se mitään, nyt ajetaan vaan omaa pläniä ja katotaan lopussa kenelle kellot soivat...

Hangzhoun puolikas

Suzhoun Flying Finns and Wannabees porukan kuudes peräkkäinen kisareissu Hangzhoun Maralle, joka itsessään oli järjestyksessään jo 26th. Tämän vuoden mara siirtyi viime hetkillä viikolla eteenpäin, koska Pekingissä, yli tuhannen kilometrin päässä Hangzhousta, oli kommunistisen puolueen kokous samaan aikaan. Maassa maan tavalla.

Reissun järjestelyt takuuvarmaan Ronin talli-henkeen; bussilla lähes kotiovelta suoraan hotelille n. 500metriä lähtöviivasta. Hyvin nukutun yön jälkeen kokoontuminen ja ryhmäkuva hotellin ala-aulassa 7:15. Juoksijoita mukana n. 20. Matkakirjona koko marasta kuuden kilometrin minimaraan. Suurin osa puolikkaalla ja 13km'n järvikierroksella. Vaihtokamat varustesäilytykseen ja verkkaamaan. Paukku tasan klo 8:04.

Vaikka viime aikoina lenkki oli kulkenut ihan OK, niin silti pienoinen epävarmuus kalvoi rinnassa ja päätin lähteä matkaan vastoin Vormiston ohjeita 4:15/km vauhdilla. Vormisto nimittäin totesi viikolla, että ”eniten pelkään sitä, että aloitat liian hiljaa”. Va, kun edellisestä 1:30 alituksesta oli kulunut jo tasan kaksi vuotta, jolloin juuri tällä samaisella Hangzhoun puolikkaalla tuo maaginen raja alittui edellisen kerran ajassa 1:25. Oi noita ”nuoruuden” päiviä.

Ensimmäisen 8 kilometriä vedettiin Timpan kanssa peräkanaa Garminin käskyttämänä tasan 4:15/km (1:30 loppuaikaan tähdäten). Jälleen kerran ihmeteltiin kahteen mieheen, notta ”aatteleppa ite, kaikki nuo punanumeroiset maratoonarit etenevät alle 3 tunnin vauhtia”. Suuri osa heistä puuskutti kuin höyryveturi, osalla tuulihousut jalassa ja villapaita päällä, heh heh.

Alkuperäisen suunnitelman mukaisesti minulla oli tarkoitus kiristää hieman vauhtia jos fjiilis olisi hjuva. Kahdeksan kilometrin kohdalla nostettiinkin Timon kanssa vauhti 4:08/km. Ohitettiin samalla kolmantena ja neljäntenä oleva naiskaksikko, joilla puuskutti jo kovasti. Oltiin varmoja, että Mari tulee jyrää ne yli reilusti ennen maalia. Timppa päätti reilun kympin kohdalla palata takaisin tarkkaan 4:15 vauhtiin, jolla hän pääsisi ensimmäistä kertaa eläessään alle 1:30.  Itse jatkoin n. 4:08 vauhdilla 15 kilometriin saakka. Kun sykkeet pysyivät sopivissa rajoissa ja fjiilis tuntui edelleen hjuvalta, päätin nostaa vauhtia vielä napsulla. Viimeiset 6 kilometria tultiinkin kiihtyvästi 4:02/km keskivauhdilla, elikkä viimeinen jo alle neljän. Loppusuoralla piti vielä ottaa kunnon loppukiri, kun taisteltiin toisen länkkärin kanssa ulkomaalaisten sarjan sijoituksista, joita ei tietenkään virallisesti noteerata, mutta jostain se on motiivi vanhan kaivettava.

Lopputulemana 1:27:30 / 158bpm hyvällä mielellä ja reilulla negatiivisella splitillä (44:30 / 43:00). Timppakin rikkoi maagisen 1:30 rajan ja saa tästä eteenpäin kutsua itseään juoksijaksi. Mari kipitti maaliin heti meidän perässä. Myös luisteluhirmu Jarmokin veti hienosti ja tuli maalin heti-kohta meidän perässä.

Oikein hyvä valmistautumisharjoitus kahden viikon päässä odottavalle Shanghain maratonille, jossa olisi minimitavoitteena tarkoitus päästä omien maratonien Top-kolmoseen, elikkä alle 3:14.

http://www.hzim.org/