maanantai 16. elokuuta 2010
Ironman - kokemuksia ja havaintoja helteisesta triathlonista
No sitten rauhallinen vaihto ja pyörän päälle siirtyminen. Sujui ihan hyvin. Lämpö 22 astetta ja pilvistä. Melkein ideaalikeli. Alussa pulssi 155 vaikka himmaili taas niin hiljaa kun osasi. Parempi kuitenkin kuin Joroisilla jossa aloituspulssi 165. Uinti vaikuttaa aika paljon pyöräilyn pulssiin kun on ihan eri lihakset käytössä. Eka kierros meni mukavasti ja pulssi tippui 140 tuntumaan pikkuhiljaa. Mutta sitten taivas repesi eli alkoi aurinko mollottaan niskaan. Ja lämpö nousi nopsakkaan 28 asteeseen. Hiki virtas ja elektrolyytit kulu. Onneksi oli suolaista ja mg tabletteja matkassa. Maha vaan ei taaskaan kestänyt geelejä. Kolmannella kierroksella (45km kiekka) meinas meno loppua kokonaan kun vatsa krampit meni niin pahaksi ettei välillä voinut oikein hengittää. Sitten lopetin kokonaan geelien imemisen ja siirryin banaaniin ja söin lisäksi pari elovenan välipalajuomaa jotka rauhoittivat mahan. Neljännellä kiekalla alkoi lämpö + hikoilu tehdä tehtävänsä ja reidet rupes kramppaamaan. Siitä vaan sitten sormisuolaa huuleen ja lisää magneesiumia niin kyllähän se rauhoittui.
Vaihdossa jalat oli niin herkkänä, ettei voinut nousta pyörän päältä pois ilman että reidet menee joko edestä tai takaa kramppiin niin teimme henkilökunnan ja rouvan avustuksella semmoisen operaation, että seisoin hajareisin pyörän päällä ja sitten muut kallistivat mua ja nostivat käsin toista jalkaa niin, että joku sai vedettyä pyörän alta pois. Kuvittelin jo, että tämä ei voi päättyä hyvin.
Sitten vain lenkkarit jalkaan, lyhyt kylmä suihku vaatteet päällä ja tien päälle köpöttelemään. Kun taas imi vähän suolaa ja magnesiumia niin krampit pysy kurissa. Geelejä ei pystynyt juoksun aikana imemään yhtään. Ei muuta ku jokaisella juottopaikalla vaan banaanin puolikas ja suolakurkkua. Onneksi olivat lisänneet lämpimän kelin takia yhden ylimääräisen juotto/suihkupaikan josta mentiin reitillä kahdesti ohi joka kierroksella.
Juoksu meni loppujen lopuksi hyvin kun vauhti pysyi tasaisena (joskin hitaana) ja kävelyksi pistin vain tiukemmissa nousuissa. Koko ajan krampit vaani kuitenkin lihaksissa ja piti oikein keskittyä siihen, että ei tee mitään äkkiliikkeitä. Yhdessä risteyksessä piti vilkaista kohti ajavaa autoa ja niskalihakset meni välittömästi lukkoon.
Aivot oli hyvin narikassa kun kerran juostiin suoralla tiellä yhden vastaan tulevan kaverin kanssa suoraan nokkakolari, ja yhdessä paikassa painoin mutkasta suoraan pusikkoon kun jalat ei enää kääntyneet. Ja sitten kerran juoksin juottopaikan ohi, kiitin henkilökuntaa, ja unohdin kokonaan käyttää palveluita. Onneksi rouva tuli pyörällä perässä ja korjasi tilanteen.
Päivän loistavimmaksi suoritukseksi lukisin herra nro 38 suorittaman pyörän päältä kusemisen. Reitin jyrkin lasku jossa nopeus nousee 50km/h:ssa ja kaveri rupes edessä värkkäämään jotain erikoista. Kohta rupes taakse tulemaan semmoin roisekesumu jolloin vaihdoin ajolinjaa reilusti vasemmalla ja laskettelin kaverin rinnalle. Siinähän se oli kaveri kaivanut letkun esille pyöräilyhousun lahkeesta ja kuseskeli reittä pitkin omiin kenkiinsä. Siinä on asennetta :-)
Loppuaika 13:08 eli aika tarkkaan se minkä arvelin realistiseksi Joroisten kokemusten pohjalta."
Onnittelut ironmanille urakan loppuunsaattamisesta! Sitkeytta ja periksiantamattomuutta loytyy!
lauantai 14. elokuuta 2010
Su 15/8 kevyt juoksu + pyora peekoo
###################
ei ollut tungosta, mutta kilikuteltiin hyva yhdistelma Timpan kanssa.
Peekoota, Triathlon, luistelumaraton, syotepyoraily...
Ilmassa on suurta urheilunautintoa!
tiistai 10. elokuuta 2010
10/8 Oulurasti Combo
MTB -> Uikula, patka uutta polkua. Suunnistusta Outa:n rasteilla perussetti A + B. B radalla "hauskaa kaartelua" paita markana. Matalan maavaran miehilla tossu ei nouse suolla. MTB takaisin Ouluun Ruskotunturin kautta koukaten. On se jyrkka maki tiukka. Loppuverkassa J.Oksa ohjasi tyylikkaasti ohi Koivurannan herkkujen ja kiusausten kotia tomaatin syontiin... :(
Toivottavasti huippukelit suosii viela jatkossa ja voidaan veivata ja polkea suossa ja kankailla suu auki hyvia yhdistelmasetteja. Tosin eipa ne kelit aiempina syksyinakaan hidastaneet.
Rastien etsinta jatkunee ensi viikolla Muhoksella ja Virpassa...
keskiviikko 4. elokuuta 2010
PM testijuoksu ja cooper
Tervetuloa!
COOPER syyskuun viimeisella viikolla. Tarkempi paiva ja tiedot myohemmin, kunhan kalenterin taytteet ovat selkeytyneet. Ajankohta kuitenkin tuolla viikolla aiemmasta suunnitelmasta hiukan myohastettyna.
perjantai 23. heinäkuuta 2010
MTB-lenkki la 24/7
**************++++++==
loistavassa kelissa ajeltiin APS:n kanssa Kalimnevaaran kautta Kalinenojan varteen, josta aloitimme retkeilypolun veivailun. Olipas hauska polku, jossa saa ottaa mittaa ajotaidoistaan... Kerrassaan loistava reitti! "retkeeyn jalkeen palattiin jalkoja heilitellen
Niileksen pohjoispuolelta tomaatin syontiin. Lepposa 4 tuntinen...
sunnuntai 18. heinäkuuta 2010
Mahtavaa! Todella hieno ja haastava AC24...

Melonnassa kuntosarjan kakkosjoukkue hiillosti lähietäisyydellä, mutta muutama minuutti saatiin revittyä hajurakoa ennen MTB-osuutta... Mutta niskaan hengitti tästä eteenäin koko ajan "joku" (?). MTB meni ok, tosin käsiä kramppaili matkalla Olokselle. Tykkiladulla nopea stoppi ja vedettiin Olos-tunturin maastossa mukava suunnistuspatka, joka meni mainiosti. Matkalla ihailtiin matka-oppaan johdolla Lapin tunturimaisemia. Suunnistuksen jälkeen loppu MTB maraton vedettiin tuli perseessä ("ne on varmasti ihan lähellä") kohti Vuontisjärveä ja loppu questia. Eka päivän loppuaika 7.49 ja sen päälle vielä via ferrata, joka oli tosi mahtava kuin myös haastava 8h hikeä huuhtoneelle ropalle. Tehtävä tuli suoritettua onnistuneesti ja pääsimme jengailemaan palautellen yöksi kohti Jeriksen mökin lämpöä. (muut yöpyivät telttaillen välietapissa eräkeskuksessa - mutta PMK:lle ja viikon alle valvoneelle ropalle se olisi ollut turhan extremeä)
torstai 15. heinäkuuta 2010
Arctic Circle 24

maanantai 12. heinäkuuta 2010
Karhunkierros yhteen menoon

Jo lähes perinteeksi muodostunut PM KK vedettiin männä viikonloppuna aivan loistavassa säässä. Mukaan uskaltautui ennätysmäärä hullunrohkeita Paksumahoja; Wellu, Timot ja Joksa. Kaiken kukkuraksi saatiin vielä maailmanmestareiden tyyliin vastaanottokomitea Kumpuvaaraan (ei nyt ihan hävittäjäsaattuetta kuitenkaan), kun PaksuKoo sauvoi hakemaan pojat metsästä.
Ruka 3.7 klo 02:30
PPrrrrrrrrr!!!!, mitä #*@’a. Miks kello soi 02:30 lauantaiaamuna??? Ai joo, ihanaa!….PM KK. Puurot ja kahvit tulelle ja vessajono pystyyn. Wellu oli maailmaa kiertäneenä rasvamestarina oppinut, että oma kello täytyy laittaa soimaan 5min ennen muita. Jonossa oli siis vain kolme perhosvatsaista Paksumahaa. Puurot naamaa, edellisiltana valmiiksi pakatut reput selkään ja pihalla odottavaan taksiin. Ei lienee kovin tavallista ottaa taksia ravintolan edestä klo 03:15 t-paita päällä, lyhyet trikoot jalassa ja reppu selässä. Nooh, ”tämä nyt vaan on tälläne piiiiitkälenkki”.
Taksin mittari näytti kivat +1c lämmintä saapuessamme Hautajärven lähtöpaikalle. ”Oisko pitänyt sittenkin ottaa pitkähihainen paita tai peräti takki?” tuumasi joku. ”No can do”, sano mäkihyppääjä. Nyt se on myöhäistä. Päätettiin nostaa vauhtia sen verran, että t-paidalla ja shortseilla tarkenee.
Hautajärvi-Savilampi 15km/2:05 (+tauko 10min)
Savilammen taukopaikalla oltiin 25min etuajassa. Alkuperäisenä tarkoituksena oli lähteä liikkeelle kävellen, mutta kylmä sää ja yli-innokkuus antoivat siivet. Suureksi osaksi sorateitä ja helppoja polkuja. Kun 15minuutin tauosta nipistettiin vielä 5 minuuttia niin oltiin kivasti puolituntia edellä. Hyvin menee siis.
Savilampi-Oulangan luontokeskus 12km/1:33 (+tauko 20min). Total 27km/3:48
Tämä etappi edettiin noin 10min aikataulua nopeammin, vaikka piti jo pikkuisen höristää, kun kaikilla oli sykkeet poikkeuksellisen korkealla. Oulangassa saatiin vatsaan uutta tilaa ja täytettiin juomapussit luontokeskuksen seinässä olevasta hanasta. Taukoa pidettiin 5minuuttia aiottua pidempään. Kivalta tuntuu edelleen.
Oulungan luontokeskus-Jussin kämppä 16km/2:02 (+tauko 17min). Total 43km/6:10
Alkuun kierroksen ehkä helpoimmat pätkät. Leveää hiekkaharjua Oulankajoen varrella. Jussin kämppää lähestyttäessä maasto muuttui nopeasti mäkiseksi, juurakkoiseksi ja kivikkoiseksi. Jussinkämpällä karisi aamupuuron keittäjillä unihiekat nopeasti silmistä kun Paksumahat kaarsivat shortsit jalassa lammen rantaan. Saavuttaessa oltiin 40min aikataulua edellä. Kodassa otettiin ihan kengän pois jaloista ja nostettiin koivet kattoon. Lakua, pähkinää ja leipä (se ensimmäinen elikkä toinen). Taukoa kertyi peräti kaksi minuuttia aiottua enemmän. Matkan jatkuessa siis 38min hyvää.
Jussin kämppä-Jyrävän ekopiste 15km/2:41 (+tauko 17min). Total 58km/9:25
Maasto muuttuu haastavammaksi. Juurakkoa, kivikkoa ja mäkiä. Juomasäkit täyteen pienestä purosta hieman ennen Kitkaa. Koko Kitkan varsi mennään tarkasti kävellen ja kiiruhtamatta. Ensimmäinen vaeltaja tulee vastaan vasta tässä vaiheessa, kun Garmin nakuttaa jo 54km’n tolppaa. Mikä tähän kansaan on mennyt? Ennen porukkaa oli ruuhkaksi asti. Harrisuvanto ylitetään tätä nykyä riippusiltaa pitkin. Ennenhän siinä oli vaijerivene. Vastarannalle päästyämme aletaan taas juokseen. Pikku Karhunkierroksella on kuitenkin vielä porukkaa. Onneksi. Lieneekö pieni näyttämisen halu iskenyt päälle kun vauhti kasvaa ja takaa pyydetään jarruttamaan. No jarrutetaan sitten…..ja eikun silmälleen. Pieniä naarmuja käsissä ja jaloissa. Pikainen huuhtelu purossa ja matka jatkuu. Jyrävä ohitetaan siinä uskossa, että Base Camp sattuisi matkan varrelle. Kahvi ja pulla jäävät kiilumaan silmiin kun otetaan penkkitauko ekopisteellä.
Jyrävän ekopiste-Ison Kuikkalammen laavu 12km/1:40 (+tauko 8min). Total 69km/11:13
17 minuutin tauko ekopisteellä oli selvästi liian pitkä. Niin on vaikea saada jalat taas liikkeelle. Maasto on nopeaa kangasta ja hyvin juostavia pitkopuita. Pikkusen ennen Porontimajokea täytetään taas pussit purosta. Edellisestä tauosta viisastuneena taukoa pidetään vain 8min.
Kuikkalammen laavu - Ruka 12km/2:27. Total 82km/13:40
Matka jatkuu taas kävellen, kun noustaan Kumpuvaaraan. Alamäessä tuleekin jo vastaanottokomitea vastaan. Papa Paksumaha ala PaksuKoohan se siellä sauvoja ulkoiluttaa. Kaitsu ottaa uukkarit ja liittyy porukkaan kepeäjalkaiseen. Jostain syystä ”levännyttä” miestä meinaa meidän polvikulmat naurattaa. ”Onko maailman nopein hiipivä saanut vakavasti otettavan kilpailijan”? Matka jatkuu mukavaa vauhtia Konttaiselle. Porukka on niin virkeässä kunnossa, että Konttaiselle aikataulutettu 10min tauko päätetään jättää pitämättä. Matka jatkuu läpi reitin parhaiden näköalojen. Koko porukka tulee edelleen hyvää vauhtia ja jengi pysyy kasassa. Timo H’lle pakkosyötetään vielä viimeiset geelit ja lakut, ja kohta ollaan taas jojossa Timpan saadessa siivet enrgiapommista. K ja W ottavat vielä miehestä mittaa kirimaalissa Rukan huipulle. Meiltä muilta jää näkemättä kumpi sen voitti.
Rukalle saavutaan onnellisesti 45min etuajassa. Porukka on siinä kunnossa, että hyvä että syömään päästään/jaksetaan syödä/päästään takas mökille. Illanvietosta ja jälkipeleistä ei tule yhtään mitään, kun yksi kerrallaan nukahdetaan sohvalle kesken MM-pelin. Kaitsu palaa takaisin TK’lle.
Summa Summarum:
http://connect.garmin.com/activity/39111681
Hieno reissu oli taas kerran. Kiitos kaikille osallistujille! Vaikka illalla päällimmäinen ajatus oli, että onko tässä mitään järkeä, niin aamulla jo suunniteltiin seuraavia koitoksia. ”Pitäiskö vetää pari tuntia kovempaa?”, ”Miten olis Hetta-Pallas-Ylläs?”, ”Yhteen menoon vai yöpymisen kanssa?” Jalat turvoksissa hypättiin aamulla autoon. Joksa pudotettiin Kuusamon kentälle, josta matka jatkui Intian ihmeisiin. Wellu putosi Posion mökille ja Timot jatkoivat kaksistaan Ouluun.
Erityismaininnan ansaitsevat:
- PaksuKoo, joka erityistä tiimihenkeä osoittaen ajoi Taivalkoskelta varta vasten vastaanottamaan PM KK porukan Kumpuvaarasta. Oli siinä kokeneella kestävyysurheilijalla ihmettelemistä, että tuoltako ne kaverit näyttää muutaman tunnin lenkkeilyn jälkeen.
- Wellu, jonka maataviistävä mutta niiii’in vetävän vauhdikas kävelyaskel pisti porukan juoksemaan perässään.
- Timo O, joka pisteli ulkomuistista kestävyysjuoksun tuloksia aina 80-luvulta saakka. Oli nimi mikä tahansa niin ainakin ratamatkojen ennätykset tuli nahkakantisista. Timo O pesi myös koko porukan loppukirissä.
- Timo H, joka periksi antamatonta taistelutahtoa osoittaen pisti vielä juoksuksi Valtavaaran viimeisillä soraosuuksilla.
sunnuntai 4. heinäkuuta 2010
PM kuntosuunnistaa ti ja to Oulu-rasteilla... +MTB:ta
*****************
tiistaina MTB+suunnistus A&B+ MTB takas... yht 4.20. Runtelin peitteisillä montuilla narahdin B-radalla parin minuutin pummin, muuten suht mukavasti löytyi lippuja. Sen verran lämmintä oli, että loppumatkasta roppa muistutteli, miltä krampit tuntuu. Hyvä reeni ;-)
Mittasin myos Paksun ropan kulutuslukemat +25 kelilla: 5.5L eli n 1,3L per tunti kun malttaa menna rauhallisesti. Veekoolla menis enemman lopoa. Joten juomaleili ja litran pullo ei riita ja riittavaa nesteen imutusta pitaa muistaa tehda AC24:ssa...
********************
Torstaina voisi käydä suunnistusten (mtb-o+a/&b) päälle ajelemassa Tahkokankaalla ja Ellinmaalla mukulaisimmat polut tuntumanottona tuleviin Lapin rakhoihin...
soitelkaa jos tuutte mukaan hikoilemaan!