YangZhou Half Marathon

Taksien kuskatessa väsyneitä juhlijoita takaisin koteihinsa Suzhoun sadoista baareista, seisomme Sarin kanssa sunnuntaiaamuna 3:50 bussipysäkillä odottomassa kyytiä YangZhoun puolikkaalle. Roni's tour on jälleen kerran hoitanut hommat ammattitaidolla eikä meille jää muuta tehtävää kuin seurata matkanjohtajan siniristilippua suuraavien tuntien ajan. Horizonista napataan kyytiin muutama tuttu lisää ja niin on bussi valmiina urheilulliseen vapun avaukseen. Kyydissä hieman toistakymmentä suomalaista ja muutama Wanna-be suomalainen, joiden riemuksi bussin stereot soittavat suomimusiikin helmiä menneiltä vuosilta. Matka noin kolmen tunnin päässä odottavaa YangZhou'ta on valmis alkamaan. Eikun peruukit päähän ja arskat silmille ja menoksi.

Numerolaput haetaan perillä meidän kiinalaisten tuttavien hotellilta, jossa koetaan mitä hienoimmalla tavalla kiinalainen vieraanvaraisuus ja suvaitsevaisuus. Bussista kun ryntää viitisentoista rakkoaan puristelevaa trikoopöksyä, niin hotelli antaa käyttöömme hotellihuoneiden WC't. Siis aivan mieletöntä! WC-jonotuksen jäädessä kokonaan pois. olemme hyvissä ajoin matkalla starttiin.

Vuodenaikaan nähden sää ei ole se kaikkein pahin, mutta kyllin paha pohjoisen pojille ja tytöille. Lähes tuulettomassa kelissä, lämpömittari näyttää aamulla kahdeksalta 22c, ilmankosteuden ollessa n. 85%. Lähtöpaikalla seistessä, kun hiki virtaa selkää pitkin niin tietää, että tänään ei tule olemaan vauhtijuoksupäivä. Ne jotka eivät sitä vielä tässä vaiheessa hoksaa, tulevat sen kyllä huomaamaan viimeistään puoliväliin mennessä.

Tönimisen kiihtymisestä päätellen startti on tapahtunut. Ollaan jääty Ferdin kanssa porukan keskelle kaikenlaisten reppuselkien ja työporukoiden keskelle, joten ryysis on juuri sellainen kuin vappuna tapaakin olla. Tönimistä ja tuuppimista riittää. Ensimmäiset turistiluokan eturivistä lähteneet kävelevät jo 100 metrin kohdalla. Olisi näköjään pitänyt seurata matkanjohtajaa lähtöpaikalle saakka. Meidän muu porukka oli puhunut itselleen paikat heti eliitin perästä.

Matka alkakoot. Lähdin matkaan sykemittarin ohjaamana. Tarkoituksena juosta ensimmäiset 10-15km alle AnK'n ja sitten antaa sykkeen nousta jos siltä tuntuu. Yleensähän se tarkoittaa vauhdin pitämistä vähintäänkin samana, koska syke nousee joka tapauksessa matkan ja lämmön vaikutuksesta. Matkalla kaatuu porukkaa ihan suorilta jaloilta, jota en kovinkaan usein ole puolimaratooneilla nähnyt. Nyt näin kuitenkin näkyy käyvän. Matkan varrella näen useita juoksijoita makaamassa jalat taivasta kohden, sumeiden silmien pelatessa hedelmäpeliä. Kukkuu ja pimpelipom. Sään täytyy varmaankin olla vaativampi kuin pelkät numeeriset faktat osoittavat. Matka taittuu samojen tuttujen kanssa suunnilleen samoja vauhteja; Ferdi, Mari ja Jason menevät välillä edellä ja välillä takana. Maaliin saavutaan muutaman minuutin sisällä. Jason ja Mari n. 1:34, minä n. 1:35 ja Ferdi n. 1:37. Timo, Natta ja Jari juoksevat tavoitevauhtinsa mukaisesti alle kahden tunnin. Mutta missä on Sari? Mutta missä on Pasi? Ilmeisesti sää on vaatinut osansa ja tossu on alkanut painaa matkan varrella. Sari kurvaa kokoontumispaikalle ajassa 2:32, Pasin saapuessa vajaat 10 minuuttia myöhemmin. Molemmat tuskailevat "huonoa" kuntoaan ja hiostavaa keliä. Kelpo loppuaikoja joka tapauksessa tässä kelissä. Roni käy vielä näppärästi jonon ohi hakemassa koko porukan Chip-depositit. Hienoa.

Reissu päättyy yhteiselle iltapäivälounaalle Casa Zoe'n ulkoterassille.

Kiva reissu ja erittäin suositeltava 1/2-maraton Kiinassa, jos satutte täällä päin liikkumaan. Järjestelyt olivat aivan huoppuluokkaa. Lieneekö osasyynä se, että samalla ratkottiin Kiinan kansantasavallan puolimaraton mestaruudet.

http://www.yzmls.com/

Lapponia / Saami ski race by Wellu

Lapponia hiihto viikko alkoi tutun kaavan mukaan lauantaina, kylläkin minu osalta pitemmän ajomatkan kautta. Olin pari päivää imatran sm hiihdoissa voitelemassa ja ajoin sitten lauantai illaksi kotiin ja sunnununtai aamuna olokselle. Mökki oli tuttu, josa olemme viettäneet monta viikkoa samoissa merkeissä. Nuoripari Outi ja Ari saivat täten yhden nautinnolisen kuhertelu illan lapin lumossa. Sunnuntaina tutut täpinät alkoi suksi testillä ja ilta huipentui suksen voiteluun ja Arin höpinöihin. Maanantaina oli tuttu jännitys ilmassa lisä jännitystä toi alkanut lumisade, jota oli ehtinyt tulla ennen starttia reilun viisi senttiä. Tuttuun tapaan tehitiin Joukot ja marrsittiin ihan keulamiesten perään, papauksen kuultua ja ensimetreillä huomasin että saan hyvät asetelmat ja siittä on hyvä jatkaa kärkimiesten kyytiä kohti sammaltunturia. sammaleen nousu mentiin aika kovilla sykkeillä kun mittari näytti 180/min. siinä meinasin eka kerran jäädä, mutta onneksi Varis tuli veto hommista pois ja vauhti muuttui sopivaksi. Siinä letkassa hiihdettiin aina jerikseltä pois ja kun järvi muuttui särkijärveen pojat alkoi mittelöimään kärki sijoista ja siinä sitten tipahti vellu kyydistä ja yksin hiihtelyä oli kymmenen kilometriä. Siittä eka vitosen jaksoin pitää kohtuullista vauhtia mutta sitten meni kävelyksi ja kaksi meni ohi ennen maalia. kuitenkin sijoitus oli kahdeksas, eli eipä olis ennen paukkua uskonut todeksi tällaista hiihtoa, keski syke 162. Tiistai päivä meni tutun kaavan mukaan ja käytiin pertsaa lipsuttelemassa, nyt tällä kertaa torassiepissä munkki kahvilla. Jotka jäi syömättä ja juomatta kun paikka oli laitettu kiinni.

Illalla saimme matalaan mökkiin uusia lapponia hiihtäjiä Tarja ja Juhani, jotka oli ihan neitsyt matkalla lapponia hiihtoon ja pääsivät heti keskiviikkona korkkaamaan lapponia hurmoksen. Tiistai illan ohjelmaan kuului vielä tuttu suksen voitelu sessio. Keskiviikkona linja-autolla vuontispirtille. Asettuminen lähtöviivalle ja nyt pääsi ihan virallisesti eturivin mieheksi. Aina ollaan mietitty nousun alussa olevaa pullonkaullaa kuinka se on kapia ja aikaa vievä kohta. Aija patinoissa on tähänkin kohtaan tullut vaikka minkälaista parannus ehdotusta. Mutta mulla on kaikkein paras ehdotus. Kun pamahtaa, hiihdä tarpeeksi kovaa jotta olet pullon kaulassa ekana, ei muuten ole ahdasta. Kannattaa kokeilla, ainut huono asia siinä on että on suuri pelko että joutuu nousun vetämään, mutta ei sekään huono vaihtoehto ollut, sai hiihtää omaa vauhtia. Elikkä vedin sitten koko letkan ylös ja monnttelin mutkassa näin ensi kerran letkan taakseni, kärkiletka seitsemän hiihtäjää jonka jälkeen tuli reilun minuutin väli jossa tuli pää joukko, joka taasen aiheutti hämmennystä maalais pojan päässä. Varis sitten lähti alamäessä karkuun lujemmalla alku vauhdilla, jota sitten muut kärki miehet alkoivat hurjana ajamaan takaa ja tavallinen tallaaja taasen pyritti päätään että, mihin tässä taasen joutui. No Varis meni menojaan ja vellu roikkui muitten perässä, Pallaksella oli noin minuutti eroa Varikseen. Matka jatkui kohti maalia ja pikku hiljaa siittä muutama jäi ja toiset jopa pääsivät karkuun. Kovan taistelun jälkeen sijoittuin kuudenneksi ja keski syke kertoo vauhdin jota mentiin, joka oli 172. tämä oli hurja hiihto, taisteltiinhan siinä edellisen viikon sm mitali miehen kanssa samoista sijoista. Torstaina upeassa auringon paisteessa makkaran paisto lenkki pertsalla. Perjantai aamun noustessa pakkanen oli kirinyt oloksella -15 asteeseen ja matkalla auton mittari näytti jopa -28 astetta pakkasta. Lähtöä siirettiin puoli tuntia, joten startti tapahtui yhdeksältä ja pakkanen oli lauhtunut -15 asteeseen. startti tapahtui ja eipä tämä poika jaksanut enään ampasta kärkeen vain jäi kiltisti kären taakse. jossa roikuttiin vähän aikaa, jonka jälkeen jouduin antamaan periksi. mutta reilun kympin jälkeen sain kärki letkan uudestaan kiini, jossa roikuin sioskurun nousuun asti. Tämän jälkeen matkan teko jatkui yksin kun eräs toinen edellisen viikon sm mitalli mies oli sen verran kaukana takana etten jaksanut sitä odottaa ja vauhti olisi ollut sellaista että retki hiihtäjätkin olis hiihdelleet ohi. Sain kuitenkin muutaman miehen matkan vanhetessa kiini joitten kanssa hiihdeltiin sitten lähemmäs maaliin, jonka jälkeen ratkottiin loppu sijat. Erot oli pallaksella kuusi ja puoli minuuttia ja maalissa kymmenen minuuttia. Tämä hiihto oli väsyneen miehen taistelua ja päättyi kuitenkin mielestäni voittoon kun eroa kärkeen ei tullut sen enempää ja kuitenkin sija oli loistava seitsemäs. Koko viikko oli loistava, kokonais kilpailun kuudes ja en olis itsekkään lyönyt näitten sijojen puolesta rahojani likoon. Omat tavoitteet olivat sielä viiden toista kahdenkymmen joukossa. Palkinnoilta tiputtiin mutta ei haitannut, koska paras palkinto oli sisällä, oma mieli ja onnistumisen tunne.

Viikkohan ei tietenkään tähän jäänyt kilpailujen osalta, sillä matka jatkui lauantaina hettaan ja paloaseman kellariin, Sunnuntai aamuna starttaa saami ski race johon lähden rennommin mielin. Kylmä keli jatkuu, lähdössä -20 pakkasta ja ilmassa pakkas sumu, joten aurinko ei pääse lämmittämään. Lisäksi matkalla oli vasta tuuli, joka teki kelistä todella kylmän ja palelutin naamani aika pahasti, sillä paleltumat meni ja on nyt tummana. osista on nahkakin kuoriutunut Säntäsin matkaan kakkos letkassa, jonka vauhti tuntui mukavan leppoiselta, vaikka siinä oli samat hiihtäjät kenen kanssa hiihdin kilpaa vuosi sitten. Keski syke oli 65km.iin saakka 142. Jonka jälkeen lähdin hiihtämään 150 sykkeellä ja letka pieneni vähitelle ja 80km:in kohdalla huomasin olevani yksin. Maaliin tulin seitsemäntenä 12 minuuttia kärjelle hävineenä. Raskas oli viikko, mutta mieli kevyt onnistumisesta.

Hurjaa menoa Lapponiassa by Wellu!

http://www.hevoskuuri.fi/hiihto/2339-kari-varis-lapponia-hiihdon-voittaja

Wellu nakutti 6nneksi kokonaiskisassa - aivan huikea suoritus! Onnittelut virtuallikatsomoista, joissa useampi PM on hikoillu ja pissiny housuun tuloksia katellessa. Lapponiassa menossa mukana myös raaka-Arska, Mika, Jussi, Mega-Pekka ja hyvin oli köörillä lankku liplattanut työmiesten keleillä. Tunturissa on ollu varmaan mukava lappaa! mitähän tapahtui media-Virtaselle, se ei selvinnyt etäkatsomoista...

Tykinkuula hakee sinuutta ittesä kanssa anaerooppisen kynnyksen hurmaavassa huumassa huomenna Syötteellä. Aina se on toka kiekalla Ahmalla tökännyt, outo näkymätön seinä siellä jonnossa olemattomassa nousukäyrässä. saa nähä mitä huomenna tapahtuu, selkeää ja aurinkoista pakkaskeliä joten voitelu- ja suksivaikeuksia ei oo kelläkään. maali ei oo vieläkään hotellilla ;) Huomenna se on vaan takomisen tasosta kiinni.... Harmi, ku ei voi kikkailla ;)

tänään upeassa kevätpakkassäässä mitäs muutakaan ku munkkikahvilenkkiä mainiossa seurassa!

Hiihtokausi aluillaan!?

..vaikka monet meistä on vedelleet huippuhienosti sydäntalven kisoissa. Itselläni talvi on sujunut lähinnä välineurheillesa, tosin "talven avaus" oli viime viikonlopun Iin 30km kisassa, jonne Sepen kans suunnattiin "huippuparit" torstaina heitetyn happohumalatreenin jälkeen. Ei oikein ramppa kalakattanut, mutta Iihin mukaan vaan.
Kisa sitten alkoi karusti: huomasin jo eka kilsoilla että nyt ei kulje. ei mies eikä suksi. Ei tämä yleensä heti tökkää, vaan yleensä vasta 3km kohdalla ;)
Tuskaa ja töitä ku orjaleirillä että pysys mukana, ja tätä jojonautintoa oli sitte tarjolla koko 30. Mukana pitää yrittää roikkua ja heilua kuitenkin, pakko. Näin päädyin Sepen ja parin muun jäntevän jäniksen kans inversionauttimaan reippaasti hengitellen kimaltavasta vitilumesta auringon paisteessa. Aamulla kun pääsin perille, eka ajatus oli että voi prkle. Aamulla kun pääsin perille, eka ajatus oli että voi prkle. Mulla sukset tunattu lauantain PekkaPoudan ennusteiden mukaan vanhalle karkealle -3, Sepellä kostealle/vesikelille! huh-huh, konkareilla meni kirkkaasti rasvat karille. Yöllä oli Iissä satanut 5cm uutta lunta ja pakkasta aamulla -11! tuloksena puhdas hienojakoinen pakkaslumi. Helpoin mahdollinen keli, mutta mutta... arpaonni ei suosinu ja laiska kun on, mukana ei oo voijepakkia, toisia suksia tai muita paikkaustsäänssejä. Yritän vielä kehua retostella hyvää paria äänekkäästi vastustajien hämäämiseksi lähtöviivalla, muttei ne hätkähä tai pasko housuun. Puristavat keppiä ja lähtevät ku hauki rannasta.... Näistä telineistä ponnistaen reissusta ei tullu heleppo ja koko matka tuli hangottua epämukavuusalueella.Yleensä sentään pitkällä matkalla joku pätkä on suht helppoa menoa. Viimeset kilsat kaikesta huolimatta yritän täysillä ja positiiviseksi asiaksi jäi mallikas sykekäyrä. maksimisyke lopussa 5 pykälää korkeammalla ku Hannun matolla. Hyvä niin!
Tästä matka jatkuu palautellen, mikä ei oo hyvien kelien takia tällä viikolla onnistunut. Kohokohtana tulee olemaan armoton sippaus Syötteen 50:llä Ahman nousuun, sinne sitä aina on saatanan kone hyytynyt ja suksi totaalisesti tökännyt siihen piinaavan jontoon nousuun paksumahan yrittäessä roikkua jonku turhan kovan porukan mukana.

Ahman jälkeen yleensä mielessä pyöri Pate Mustajärven hitti...
Talven selän ylittänyt PM-Tiimi sen sijaan on painanut hurjaa kyytiä. Huippuna Wellun PM-kisa, jossa pappuli oli päivän kolmanneksi nopein huippuvauhdilla edellä / rinnalla nuoria SM-mitalisteja ja huippulahjakkuuksia. Wellulla lahjakkuus puhkes kukkaan nyt. Lahjakashan se on aina ollu mutta tiimin mukasesti raskaasti reppua mukana ja se pistää puhaltaan yleensä ylämäissä. Yrtsi kans on pitäny kovaa kyytiä kisoissa, tosin Terwass kajahti suksihommat puihin ja tuloksena via dolorosa. Wellu ja Yrtsi veti myöskin Haukipudashiihdossa hirmuvauhtia nimimiesten kyydissä - kovaa menoa! Lenkeillä vieraillu Jussi pamautti Tervan kuntosarjassa keulille, hienoa! Ja Arskalla Terwassa Yrtsin kohtalo: hyvässä vireessä oleva raaka-A sortui kalusto-ongelmiin, edellisviikonlopun hiihto Kempeleessä lupaili jytkyä terwaan.... Rovaniemen 100:lta pongattiin Mika 4:llä sijalla, hieno suoritus!
Lisukkeena näkymiä Syötteeltä. Hiihtolomaviikolla tuli lipsahettua lappamiseen, kelit ku oli niinku alkoholistille GrodonBleuta - niinpä päivässä tuli lapettua 4-5h ja siitä maksamme kohtuullista epäherkkyyttä... Munkkilenkeillä se sulaa ja sitä kautta kohti Syötettä, pääsiäs- ja kevätkisoja. Osa tiimistä painaa tutusti Lapponiaan ja hurjin sen päälle vielä Saami SkiRaceen ja kukapas muuse on ku Wellu!

Seoul International Marathon 18.3.2012

Kun ihminen on a sports addict niin kaikessa tekemisessä ei välttämättä ”normijampan” mielestä ole mitään järjeä, mutta so not. Koirat haukkuu ja karavaani kulkee. Kukin tekee just sitä mistä tykkää.

Lauantaina norminousu aamulla klo 5:00. Boschin tila-auton takapenkillä klo 6:00 suuntana Shanghain kansainvälinen lentokenttä. Reilun puolentoista tunnin lennon jälkeen koneen renkaat ottavat tuntumaan Etelä-Korean pääkaupungin Seoulin lentokentän asvalttiin. Kamat kyytiin ja metrolla keskustaan hakemaan numerolaput kisakansliasta. Pari tolpan väliä lisää maan alla ja ollaan hotelli Ibiksen 14-kerroksen idyllisessä hotellihuoneessa.

Kisa-aaton valmistautumiset jatkuvat normisetillä: lounas, lepäilyä, fiilistelyä, kamojen laittoa valmiiksi, dinner ja nukkumaan klo 22:00. Nähtävyyksiä ei siis katsota kuin hotellin ja viereisen Italialaisen ravintolan ikkunoista. Kuhina alhaalla kadulla, 10miljoonan asukkaan Seoulissa, on huumaava.

Kisa-aamu alkaa tuiki tavallisena kellon vapauttaessa meidät 5:45 viimeisiin viilauksiin. Banaani ja patukka naamaan, wc, kuppi kahvia, wc, vettä, wc, suihku, jne… Lähtöpaikalla ollaan hyvissä ajoin n. tunti ennen kahdeksalta tapahtuvaa lähtöä. Bilske ja vilinä lähtöpaikalla on käsinkosketeltava ja ilmassa tuoksuu kotoisasti linimentti. Vanhojen ”meriittien” perusteella ollaan saatu Ferdin kanssa paikat A-ryhmästä heti Eliitin perästä. Järjestäjät päästävät fiksusti eliitin lähtemään 8 minuuttia meitä ennen. Oltais vissiin muuten juostu ne kiinni, tä. Sitten muutaman minuutin välein lähtöryhmä kerrallaan A’sta aina E’hen saakka.

Ferdi lähtee paukusta vetämään omaa tahtiaan, onhan hänellä tavoitteena petrata Macaun tulosta ja juosta siis about 3:05. Itse lähden matkaan rauhallisemmin. Sykevyönkin jätin kotiin, koska tarkoitus oli edetä sykkeistä, kellosta ja muista välittämättä. Nooh, sehän onnistui tasan 2 kilometriä, kunnes virta imaisee mukaansa ja huomaan juoksevani lähes neljän minuutin kilometrejä (vaikka luulin juoksevani lähes viiden minuutin vauhtia). Niin, mistäs minä sen tiesin, kun en aikonut kelloa katsoa? Hyvä kysymys ja hyvä vastaus. Neljän kilometrin kohdalla huomaan ohittavani Ferdin, joka kuitenkin etenee 3:05’een oikeuttavaa loppuvauhtia. Vilkaisu garminiin paljasti totuuden. Jarrua siis, antaa Ferdin mennä ja palataan takaisin siihen vauhtiin, jolla oli tarkoitus juosta. Tai siis pikkusen kovempaan, toki toki ;-)

Kilometrit vilisevät silmissä. Kuin huomaamatta ohitetaan 10km, 15km ja 20km. Puolivälin matto piippaa väliajaksi 1:34:30. Mutta hetkinen, eihän minun ollut tarkoitus näin ”kovaa” juosta. Mutta antaa mennä kun fiilis on hyvä ja vauhti tuntuu helpolta. 25km, 30km (2:15) ja meno edelleen helppoa, mutta ilmeisesti neljä viikkoa aiemmin juostu HongKongin 100km painaa vielä etureisissä, koska ne alkavat kipuilemaan. Koska mitään tavoitteita ei tässä kisassa ole niin päätän rauhoittaa menoa ja säästää jalkoja. Maratooneissahan ei ole muuta vikaa kuin se, että joutuu himmaamaan sekä ennen kisaa, että sen jälkeen. Paksumahalla kun on intoa edelleen kuin nuorella pojalla niin päätän vain suorittaa maran loppuun, jotta olisin treenikunnossa viimeistään puolivälissä seuraavaa viikkoa. (Ja sehän muuten onnistui, koska tätä kirjoittaessa tiistai-iltana on jo ensimmäinen treeni takana, toim huom.) Ilmat kun lämpenevät niin mieli vetään rullien ja renkaiden päälle. Viimeisen kilsat tullaan kruisaillen edelleen muista välittämättä +/- 5min/km vauhtia.

On se hieno fiilis syöksyä portista sisään vuoden 1988 Olympia-stadionille ja kuvitella mielessään millainen oli huutomyrsky 24 vuotta aiemmin, kun italialainen Gelindo Bordin syöksyi samasta portista sisään yli tunnin nopeammalla ajalla. Ne oli vielä niitä aikoja jolloin valkoinenkin mies pärjäsi. Maalisuoralla Ferdi huutelee aidan takaa. Hieno homma, eipähän tarvitse ruveta metsästämään kaveria.

Homma plakkarissa ajassa 3:18. Ferdi hyytyi lopussa ja oli maalissa vain 2 minuuttia minua ennen.  So not, fiilikset on katossa. Otatetaan vielä kaverikuvat ja siirrytään siihen kisan jälkeiseen pahimpaan rastiin elikkä chipin pois ottamiseen. Hän joka on joskus maratonin juossut niin tietää, että tuo syväkumarrus kengän suuntaan ei aina tunnu hyvältä. Homma sujuu lähes ongelmitta, kunnes Ferdi on hetkessä selällään ja karjuu kuin Tykinkuula lappilaisessa metsässä ja huutaa isää, äitiä, minua ja itse sarvipäätä avukseen. Va onpa komeat paukamat pohkeissa italian pojalla totean, kun nappaan jalasta kiinni ja väännän lähes väkisin sen suoraksi. On se jumalainen näky kun koko treenattu pohjelihas hyppää sekunnissä appelsiinin kokoiseksi palloksi polvitaipeeseen. Autch! Joka kerta kun Ferdi koittaa nousta ylös nii sama toistuu ja jalka hirttää niin sanotusti kiinni. Ei auta kuin tunkea kaverille energiaa, suolaa ja nestettä suuhun ja nostaa ukko väkisin pystyy ja työntää selästä liikkeelle. Näin se vanhasta kokemuksesta toimii. Niinpä matka jatkuukin pian miehiseen kuivapesuun. Why wash, just go-tyyppisen kalsarien ja paidanvaihdon jälkeen ollaan taas valmiita ryntäämään katujen alle. Siis kaiteesta roikkumalla raahautumaan porras kerrallaan kohden äitimaan ydintä, elikkä metroasemaa.

Iltapäivällä vielä pakolliset mitalipihvit Ferdin ja Teron kanssa. Lento takaisin Shanghaihin ja kotona 21:30 yhtä kokemusta rikkaampana. Kait sen viikonlopun olis voinu huonomminkin viettää ehdin tuumata ennen kuin uni sieppaa minut pummuliseen syleilyynsä jo ennen kuin pää edes koskettaa tyynyä.  

HongKong 100km trail run

Paksumahan lauantai alkaa tänäkin aamuna about tavalliseen aikaan kellon tuutatessa 5:15. Aina niin raikkaan JinJi Hu’n järvi-ilman sijaan tänä aamuna kiduksiin vedetään 7 miljoonan asukkaan pilvenpiirtäjäkaupungin raikasta meri-ilmaa. Mukana kinkereissä tällä kertaa turkulaiskiinalainen wannabe, Mr. Roni, joka tulee viihdyttämään meitä matkalla lähes loputtomilla tarinoillaan elävästä elämässä höystettynä muutamalla urbaanilla legendalla ;-) Tällä reissulla ei tule ainakaan aika pitkäksi.

Valmiiksi pakatut reput selkään ja eikun taksiin. Lähtöpaikalla ollaan hyvissä ajoin, reilu tunti ennen paukkua. Parempi näin päin. Jääpähän hieman aikaa tsekkailla, että millaisilla varusteilla muut lähtevät matkaan.
http://www.vibramhk100.com/

Viisi, neljä, kolme, kaksi, yksi, töttöröö (ja sama Kanttoniksi) ja sitten mentiin. Vanha viisaus osoittautuu jälleen todeksi, ei niin pitkää matkaa etteikö jollain olisi aivan mieletön kiire päästä paranteleen sijoitustaan kapeilla vuoripolulla kun matkasta ollaan taivallettu alle 5%. Met olemma pojjat sen verran kokehneita jottemma ala hötkyihleen. Insinöörintarkalla aikataululla lähdetään naputteelleen CP by CP 15 tuntin vauhtia. Tuli nimittäin luvattu kotijoukoille, että jos ei mene alle 16 tunnin niin meistä sen jälkeen kuulu. 15 tunnin vauhti jättää joka tapauksessa kivasti joustoa molempiin suuntiin. Jos lopussa on paukkuja ja intoa niin sub 15h on mahdollinen. Toisaalta voimien ehtyessä tai muiden liikunnallisten vaivojen iskiessä ei olla heti tavoitteen saavuttamattomissa.

Ennen kuin sukelletaan seikkailuun sisään, niin paikallaan lienee hieman statistiikkaa. Matkana siis täydet 100km HongKongia ympäröivillä vuorilla. Joo’o kyllä siellä vuoria on jos sitä sattuu epäileen. Kokonaisnousua matkalla kertyi 4,600m ja laskua lähes saman verran. Peruskoulun lyhyellä matematiikalla jokaiselle kympille saadaan siten keskiarvona 460m nousua ja saman verran laskua. 300-400 metrin kertanousuja on useita. Portaita oli tuhansia, eikä niistä muistaakseni yksikään ollut saman korkuinen tai pituinen. Grande finaalina 83km’sta lähtevä kolmen huipun nousu, joka päättyi 96 km’n kohdalla 920metrin korkeuteen meren pinnasta (jossa käytiin useaan otteeseen hakemassa vauhtia seuraavaan nousuun). Mistään helposta rastista ei siis ollut kyse. Check pointteja matkalla oli yhdeksän, siis noin 10 km’n välein, joten ihan kaikkea ei tarvinut kantaa mukana. Eilkä muuten ole koskaan maistunut duudelikeitto ja pähkinävoi niin hyvältä kuin nyt pilkkopimeässä HongKongin illassa. Suuri kiitos järjestäjille (vaikka ei ne tätä lue, saati ymmärrä). Silti, kiitos!

Start – SP 11km (East Dam): Alun asvalttikiihdytyksen jälkeen sukelletaan rinteeseen, mutkaisille vuoripoluille, jota tosin kestää harmittavan vähän aikaa asvaltin alkaessa polttaa jalkoja. Jo muutaman kilometrin jälkeen näköalat ovat upeat turkoosin meren hohtaessa jossain 100m meidän alapuolella. Padon päässä olevalla SP’llä napataan vesipullot kyytiin ja jatketaan matkaa.

SP-CP1  21km (Ham Tin): SP’n jälkeen otetaan tuntumaan tulevasta, kun noustaan meren rannasta jyrkästi 320m’iin. Nousussa kuitataan muutamia päänahkoja. Jyrkässä betoniporraslaskussa me taas ollaan jarruna. Uskomatonta millaisella vauhdilla sekä miehet, että naisten päästelevät meidän ohi. Yksi virhe askel ja (jos hyvin käy) löydät itsesi jostain portaikon alapäästä. Ei uskalla, ei pysty, ei pääse. Matkalla päästään myös nauttimaan tasamaasta, kun saadaan kerättyä hieman hiekkaa kenkiin. CP1’llä ~10min edellä 15 tunnin vauhtia. Tästä on hyvä jatkaa.

CP1-CP2  28km (Wong Shek): Kiharaista menoa merenrannan tuntumassa. Yksi 150m’n nousu, muuten pyöritään 0m-50m merenpinnasta.

CP2-CP3  36km (Hoi Ha): Enimmäkseen betonista näköalapolkua merenrannassa. Jyrkimmät pätkät portaissa ja kapeimmat kohdat kivassa kivikossa, josta kaikki ei tykkää. Ei muuta kuin hanaa ja suoralla linjalla kivien yli, kuin tykinkuula MTB’llä. Ronin kamera käy tasaiseen tahtiin ja juttua riittää. Kaikki siis rok!

CP3-CP4  45km (Yung Shue): Alun betonipätkän jälkeen kivaa polkujuoksua kapeilla ja mutkaisilla vuoripoluilla. Korkeuserot suht pieniä. No probs.

CP4-CP5  52km (Kei Ling Ha): Pari todella jyrkkää  nousua 400m’iin. Eikä ne laskut olleet sen loivempia. CP5 oli ainoa paikka, jonne järjestäjät kuljettivat osallistujien heille etukäteen toimitetun huoltopussukan. Juomapussi siis täyteen vettä ja muutama geeli sekaan ja menoksi. Reissun pisin pit-stop; 6min. Siitä huolimatta edetään edelleen 15h’n vauhdissa, eikä ongelmista ole tietoakaan. Tämähän alkaa kohta kulkeen vanhallakin, heh.

CP5-CP6  65km (Gilwell Gamp): Todella hienoa pätkää. 13km’n välille käytetty ~2:30 kertoo omaa kieltään korkeuseroista, sekä nousujen ja laskujen jyrkkyydestä. Kertanousuna 560m’iin. Pari kakssatasta siihen päälle ja ollaan partiolaisten järjestämässä huollossa. Palvelu on jälleen kerran erinomaista ja duudelisoppa hyvää. Tällä rastilla kuullaan myös suomen kieltä, kun eräs partiolaisten mukana oleva herrasmies tulee esittäytymään ja kyselemään kuulumisia selevällä suomella. Kiva piristysruiske matkalla.

CP6-CP7  73km (Beacon Hill): Upea väli 300-500metrin korkeudessa vuoren rinteellä. Suoraan alapuolella pilvenpiirtäjien täyttämä HongKong illan pimetessä ja neonvalojen syttyessä. Kukin tavallaan todetaan. Me nautitaan nyt tästä. Lamppu on pakko sytyttää suunnitelman vastaisesti jo ennen huoltoa, kun sukelletaan metsän pimeyteen ja aloitetaan nousu kukkulan huipulle. Tunnelma nuotion loimussa on hieno ja vastaanotto lämmin. Viritellään myös jäsen R’n valot kuntoon. Edelleen 15h’n vauhdissa.

CP7-CP8  83km (Shing Mun Dam): Aloitetaan 300m’n porraslaskeutuminen 465 metristä majakkamäen huipulta. Pimeässä yössä apinat hyppivät ympärillä ja astun elämäni ensimmäisen kerran suoraan lämpimään apinan paskaan. Tämän pitäisi olla viime vuoden tulosten perusteella keskivauhdiltaan nopein CP to CP. Ei uskoisi. Jyrkkää portaikkoa, mutkaista polkua, pala asvalttia ja lopussa 150 vertikaalia ylös. Hetken jo luulimme olevamme väärässä (tai väsyneitä), mutta CP tuleekin vastaan 2km ennen reittikirjaan merkittyä tolppaa. Se niistä kilometrivauhdeista siis. Huolto pelaa ja saadaan lämmin suositus vetää tuulitakkia päälle tässä vaiheessa. Viime vuonna oli ylhäällä ollut +2c ja navakka tuuli. Se tuntuu märässä t-paidassa ja shortseissa. Matkaan lähdettäessä ollaan hieman perässä 15h vauhtia, mutta tavoitehan olikin sub 16h.

CP8-CP9  90km (Lead Mine Pass): Tästä se lähtee, aaah. Nousu 200m’stä 550metriin. Takas 400metriin. Ylös 630 metriin. Alas 400 metriin. IHANAA! Aina tämä asvaltin ja betonin voittaa. Roni ottaa jyrkässä alamäessä ensimmäiset ja ainoa lipat. Tuurilla, taidolla ja raa’alla voimalla tästäkin selvitään ja ukko on parin perkeleen jälkeen tikkana pystyssä. Viimeisellä CP’llä otetaan ns. lentävä huolto ja syöksytään vauhdilla viimeisiin kinkamiin.

CP9-Finish 100km: Viiden kilometrin matkalla noustaan reilut 500 metriä täydellisessä pimeydessä kivenjärkäleiden seassa sankassa sumussa. Pitää olla todella tarkkana, että pysyy reitillä, kun näkee vain muutaman metrin eteensä vaikka Petzlit on nakattu täydelle teholle. Huippu koittaa 96km’n kohdalla, josta alkaa jyrkkä asvalttilasku kohden maalia. Ainoa vaihtoehto reitillä pysymiselle on seurata valkoista keskiviivaa, kun mitään muuta ei näe. Aina niin nopeista kintuistanikin on tässä vaiheessa tapettu myös nopeimmat hitaat solut. Minut tuntevat tietävätkin, että niitä nopeita minulla ei ole koskaan ollutkaan kuin yksi, joka sekin tapettiin jo nuoruusvuosina määrätietoisella kestävyysharjoittelulla, heh. Muutama juoksija vetää heittämällä ohi. Ei ihme. Viimeiset asvalttikilometrit alamäkeen menee yli 8min/km vauhdilla. Maali yllättää minut kuin faxi entisen ministerin. Täydellisestä pimeydestä ja hiljaisuudesta se vain hyppää eteeni viimeisen mutkan jälkeen. Kello pysähtyy ajassa 23:33, joka antaa loppuajaksi 15:33. Kaikki alle 16 tuntia juosseet saavat Gold Award pytyn ja hupparin, joten sellaiset lyödään meillekin käteen. Suuta messingille ja taksin keula kohden hotellia. Väsyneet päät painuu tyynyyn 01:30.

http://connect.garmin.com/activity/151025832

Aurongon paistetta...

Kelit vaan paranee... Eilisten Outin ja Arskan tarjoamien uunituoreiden korvapuustikahvien siivittämänä aamulla koukattiin Auran kautta ja matkalla saatiin nauttia auringon säteiden hyväilystä. Auralla mittari oli 27 tasolla ja siitä Kalimenojan varteen tullessa keli vaan parani, varmaan 30 lasissa mutta AURINKOISTA oli! Menossa mukana Raaka-Arska, Kake ja Tykinkuula.

SM-hisuissa treenimaisteri Sepe jatkoi Jarin kanssa viesteissä ja tuloksena KULTAA! onnittelut! Hyvin pyyhkii...

Aurinko paistaa!

Kausi on aluillaan ja hyvalta nayttaa. Muttei tunnu... Tykinkuulan olkapaa estaa tositasurin, mutta keikutellaan luikkaria painottaen tama vuosi.

Reeniremmin talvikausi on lahtenyt lappu rinnassakin mallikkaasti:

Yrtsi... Hienoja hiihtoja, nousukunnossa. Tama vahattelyn mestari ei porise lappu rinnassa ja luikka kulkee. Puhutaan sitte kahvilla mita puhutaan kuhan mogren kulukee ja kulukeehan se!

Wellu, tama kuihtunut paksumaha: uuden vuoden juoksussa voitto! Sisaltaen paanahkoja Juoksijoilta! Ja kun wellu on paassy Virppaan lappu rinnassa, tulokset on olleet jaatavia. Maakuntaviestissa huimaa menoa ja kansallisten kylmapainen voitto jattaen taakse kaikki alueen hurjat koukkupolvet. Kaikki siis. Kylla Phililla kulkee!

Kake taas on kaahannut nuorten koukkisten podiumeja loikkien. Kehittyy ne persaukset ku tihiaan nousee palkintopallille. Kaikissa kisoissa ei kuiteskaa tarvis ehka olla viivalla?

JA juuri saapuneiden tulosten mukaan Treenimaisteri Sepe itse tanaan radalla ja kaulaan SM-kultaa! Onnittelut Sepe! Juhlistetaan mestaruutta harrisopalla hatsingin tullen... Parjanjoessa odottaa yllatykset ens kesana.

Tykinkuulalla talla hetkella ei kulje ku alamakeen, joten kimppamaukkaa kehaan jojona letkassa ja josko se sielta viela loyty.

Tanaan Arskan ja Markun kans nautittiin 20 asteen auringon paisteesta Auralla. Munkin huumassahan sinne hiihetttiin, mutta hopsista, pojat ei paastaneet munkille... No,

Seuraavalla kertaa en ohi hiiha, varautukaa siihen. Se o sitte tuplamunkkia kohti...

Nyt sammui sitten se viimeinenkin valo

Nyt Paksumahaköörillä on sumentunut aivan totaalisesti.
Syysiltojen ratoksi, kun suunnittelimme ensi kesän ja syksyn kisakalenteria niin listoilla pyöri jostain syystä entuudestaan tuttuja juttuja: Rokua Challenge, Tukholman marathon, Tunturisuunnistus, Karhunkierros juosten, Pallas-Hetta-Pallas juosten, Jungfraun marathon, Davosin ultramarathon, jne. Jotain uutta ja erilaista pitäisi keksiä!
Maijalta saimme ensimmäisen kerran syttöjä TAR'iin, mutta se kuulosti ensi alkuun liian kovalta ja kalliilta syysretkeltä. PM business-mies Timo O otti kuitenkin ohjat käsiinsä ja pisti ison rattaan pyörimään. Vellu rupesi hommaamaan yhteistyökumppaneita Timon kanssa. Into oli kova ja suhteet kunnossa.
Niinhän siinä sitten kävi, että heti ilmoittautumisen avautuessa 1.12. raha vaihtoi omistajaa, kun kahden PM-joukkueen ilmot napsahtivat sisään.
Tässä vähän statistiikkaa niille, jotka eivät tiedä mistä tässä on kyse (vaikka eipä taideta tietää vielä mekään):
- 8 etappia peräkkäisinä päivinä
- Yhteenä 320km:ia (siis keskiarvona n. maraton kahdeksan päivää putkeen)
- kokonaisnousua ja -laskua 15,000m (keskiarvona jokaisella maratonilla 2k vertikaalista nousua ja saman verran laskua
- Kolme maata, Saksa, Itävalta ja Italia.

Kun mikään ei riitä.

http://www.transalpine-run.com/

MACAU 4.12.2011

Töööööt!!

Torvi soittaa lähdön merkiksi Sunnuntaiaamuna tasan kello 6:00.

Macaun saarelle pakkautuneet, kasinoista juuri nyt vähät välittävät miehet ja naiset trikoissaan säntäävät matkaan. Kaikilla on taas aivan tolokuton kiire.

Juoksun kannalta sää on tähän aikaan aamusta vielä ihan OK. Aurinko ei ole vielä vetänyt pimennysverhojaan auki, joten matkaa lähdetään taivaltamaan katuvalojen loisteessa. Niin lähtee matkaan myös J.Oksa tuolta pohjoisesta Oulun kaupungista. Tämä maraton ei ole ensimmäinen, jne…. (vähän joulun tunnelmaa väliin, heh)

Juoksu tuntuu yllättävänkin hyvältä viime aikaiseen taaperrukseen verrattuna. Oiskohan reilut kaksi viikko tien päällä tehnyt tehtävänsä. Ulkoilu on jäänyt väkisinkin todellä vähälle, mutta toimistossa, autossa ja koneessa on istuttu senkin edestä. Edellisviikolla Intiassa kokonaista 7km’iä ja kuluneella viikollakin Shanghaissa vain 15km. Hän, joka on noissa paikoissa käynyt, ei ihmettele lainkaan vähäisiä mattokilometrejä ja ulkoliikunnan totaalista puuttumista.

So nou, ensimmäiset 5km taittuvat 21 minuuttiin ja päätän löysätä vauhtia tietoisena siitä ettei tässä kuitenkaan ennätyskunnossa olla vaikka hyvältä tuntuukin. Otan matkavauhdiksi mukavuusalueelle kivasti sopivan n. 4:25-4:30/km. Nyt on kiva. Näin taivalletaan pimeitä maisemia ja kaupungin heräämistä katsellen.

Sillalle noustaan toisen kerran noin 15km’n kohdalla. Puolivälissä nousua takaa kuuluu yllättäen ”Everything OK Jouko?”. Italialainen yli sadan maratoonin bussikuskihan se sieltä tulee kuin hirvi ja painaa samantien ohi jäämättä kuulemaan onko kaikki OK. Perkeles sinne meni……mutta ei tana, mun tarttee juosta Boschin bossi kiinni niin saan samalla juttukaverin. Ferdi on nyt kuitenkin niin tosissaan, että saan jutella lähinnä itsekseni. Vauhti kasvaa kuitenkin muutamalla sekunnilla per kilometri, mutta kimpassa juostuna se ei tunnu vaikka auringon jo porottaessa hieman arveluttaakin, että kummalla meistä alkaa vauhti hiipua ensin.  Aika monta rinkiä ollaan Ferdinkin kanssa ehditty yhdessä kaunista JinJi-järveä kiertää. Näin jatketaan aina 28km’n tolpalle, josta alkaa kolmas nousu sillalle. Tämä on siis ihan kunnon silta, josta menee laivat ali. Tasamaan tallaajan mielestä nousua ja sille pituutta kertyy siten ihan kivasti (kovasti). Ferdi karkaa taas nousussa, mutta minä ajattelinkin pitää sykkeen tasaisena ja juosta taas alamäessä kiinni. Päällä eroa about 25 sekkaa. Onko jo liika, mietin. No hätä, kiristän laskuun, jota kestää reilun kilometrin. Tarkkailen eroa koko ajan. Jokaisella väliaikapisteellä olen aina saavuttanut muutaman sekunnin. Laskua jäljellä pari sataa metriä ja eroa 9 sekunttia. Ero on siis kiinni ajettavissa vaikka kiire tuleekin. Napsu lisää vauhtia ja sitten se iskee………vanha välilevyn kiusaama vasen takareiteni toteaa sanattomasti, mutta erittäin vakuuttavasti, notta ”tasainen vauhti olisi nyt kivempi”. Tätä kaveria on toteltava. Ei auta, tana. Ferdin selkä alkaa kaikota pikku hiljaa, mutta vääjäämättömästi. Niillä eväillä mennään mitkä on annettu.

36km’n tolpalta lähdetään nousemaan sillan yli viimeistä kertaa. Tämä menee jo ihan kävelyvauhdilla. Tämän maran hitain kilometri kellotetaan aikaan 5:34. Lakipistettä seuraavassa alamäessä on turha edes haaveilla painovoiman vaikutusta suuremmasta vauhdin nostosta. Pikku kramppeja tikkuilee nyt myös pohkeissa ja säärissä. Täytyy muistella Tykinkuulan lääkkeitä tällaisen varalle. ”Geeliä Joksa, geeliä, muista juoda, muista juoda” sanat kaikuvat korvissa. Niinpä vedän 3 geeliä kilometrin matkalla ja juon lennosta puolenkymmentä pikkumukia sukkalämmintä elämän eliksiiriä. Näillä on pakko pärjätä.

Maaliin 4km’iä ja polvikulma on tasan nolla. Suoraan meno onnistuu, mutta jokaisessa kaarteessa sekä takareisi, että sääret kramppaavat. Mutkat täytyy siis juosta juuri niin kuin Garmin ne piirtääkin. Aina tangentin suuntaisesti muuutama metri ja sitten tiukka kurssinmuutos, kunnes edessä on taas suora rata. Stadionille tullessa lappaa samanikäistä kaveria ohi, mutta kun ei pysty niin ei pysty. Pahalta ei tunnu, va jalat ei anna juosta. Alle 3:15 olen kuitenkin päättänyt nylkyttää vaikka mikä olisi. Maali armahtaa ajassa 3:14:51. Ikäsarjassa sijoitukseksi saadaan 12. Vajaat puoli minuuttia yhdeksänteen sijaan, jolla olisi päässyt pokkaamaan pytyn. Samassa sarjassa Roni oli 5. 3:03:23 ajalla ja Ferdi 7. 3:10:40 ajalla. Naisten puolikkalla Mari veti hienosti toiseksi ajalla 1:32 ja Sarikin kelpo maratoajalla 2:17 sijalle 55. Hyvä setti siis meikäläisiltä. Nyt voidaankin siirtyä hyvillä mielin uimaan hotellin 32. kerroksessa olevalle näköala-altaalle tai vaihtoehtoisesti ottaa vauhtia katolle rakennetulta hiekkarannalta (jooo'o), jossa lisävarusteena mm. maailman suurin aaltokone.

http://www.macaumarathon.com/en