lauantai 31. elokuuta 2013

Meniskö satku neljään tuntiin?

"En lähde" vastasin Tykinkuulan seireenimäiseen kutsuun lähteä aamulla vetämään rulliksilla 25km/h keskarilla neljä tuntia. Ajatus ei vaan uponnut istuessani terassin lämmössä, grillin aromien ympäröimänä austraalialaisen panimotuotannon helmi kädessäni. Olinhan kaiken lisäksi juuri leikannut nurmen kolmen tunnin rullalenkin päälle (sen päivän toisen, heh). Ilmeisesti TK:lla oli kuitenkin tarttunut viikolla myyntimiesten matkassa puolipalloa kierrettyään takin liepeisiin muutama myyntislide. Kahden minuutin kohdalla olin jo kiinnostunut ja viiden minuutin päästä myyty mies. No keles.... lähtään sitten, mitäpä mää yksinkään.
PM juna puuskutti vastaan Maikkulan suoralla ja huusi kuin höyryveturi "tee uukkari, jatketaan sinne päin". Jostain mielen syövereistä kumpusi Dejavu, isot jätkät tulee, nyt karkuun. Vilkku vasemmalle ja tasurihakkuri päälle, jotta juna pääsee ohi ja minulla on tarvittava alkuvauhti saada junan perälaidasta kiinni ja päästä armahtavaan tuulen suojaan.
Juna johdatti Madekoskelle, jossa kurvattiin joen toiselle puolelle. Sankivaaran liittymän kohdalla Mese vilkuttelee valoja. Auto näyttää olevan täynnä pelkkiä valkoisia hampaita ja ylävitosia. Team vanlaiffi on näköjään menossa lysthin pithoon. Siitä lisää heidän blogissa.
Ajellaan Raitotietä pitkin kohden pohjoista. Isot sorit sille rullaluistelijalle, joka säikähti oikealta tulevaa PM junaa niin kovasti, että veti vauhdista nurtsille. Ei ihan jalat riittäneet, mutta onneksi kaikki hyvin.
Virpassa vedellään uutta asvalttia pitkin pari kertaa ees taas halkoja hakkaavan palomiehen ja Tellu Köpin jutuista nautiskellen. Kiva saada seuraa ja kannustusta kavereilta vaikka lappu rinnasssa ei mennäkkään. Tänks! Nelostien vartta etelään puuskuttaessa laskeskellaan vielä viimeisiä reittivaihtoehtoja notta saadaan tasan 100km mittariin. Pakko vetää vielä asutuksen läpi vaikka keskivauhti väkisinkin hidastuu mutkaisilla pyöräteillä kymmenen metrin koiranulkoilutusremmejä väistellessä. Rantakastellissa Kake huutaa "vielä satametriä, ....nyt". Hyvin vedetty jätkät. 100km/3:52/131bpm. Aika tasan 26km/h keskarilla satakilsaa. Ihan hyvin veteraanikuntoilijoille.

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Paksumahoille tuplasti jalometallia rullaluistelun SM-kisoista


Pitkällinen jaakobinpaini Z-maran ja rullailun SM-kisojen välillä sai päätöksen torstai-iltana, kun Pena sai puhuttua meidät luisteluliiton alaisen seuran jäseneksi. Siihen vielä pakollinen lisenssi päälle niin homma oli laakerien rasvausta ja sauvan piikkien viilausta vaille valmis. Millekään valmistavalle harjoitukselle, tms ei siis jäänyt aikaa. Va fiiliksellähän met poijjat (setämiehet) oomma ennenki vetäneet.
40min ennen starttia Virpassa, pikku verkka parilla reippaalla ja eiku viivalle.
Starttilistan perusteella tiedettiin, että yks kaveri katoaa samantien horisonttiin, joten siihen kyytiin ei edes yritetty. Lähdettiin sitten katsomaan josko himmeämmät mitalit olisivat ulottuvilla. Kaitsu veti kässäri päällä paukusta keulaan pitämään sopivaa alkuvauhtia, jotta minäkin ehtisin junaan. Tiimityön oivallinen avaus. Tarkoitus oli vain peesailla ja tilanteen mukaan maistaa maitohapon maukasta aromia vasta jossain toisen kierroksen puolivälissä. Ensimmäiset kilometrit mentiinkin leppoisasti ja kellään ei tuntunut olevan intoa sen kovempaan menoon. Tuulenhalkojista nyt puhumattakaan. Vastoin kaikkia ennakkosuunnitelmia ja tiimikaverin isällisiä ohjeita, setämiehen jopo alkoi keulia jo 4km:n tolpalla. Nyt riitti tämä kävely. Otetaanpa poijjat yks kova kilometri jo tähän paikkaan. Hupsheijaa, juna katkes ja vitosen kääntöpaikalle kaarrettiin jo kaksistaan. Suunnitelma oli sanaakaan sanomatta selvä. Kun on muutaman tuhannen tuntia kaverin kanssa lappanut, niin ei siinä tarvitse taktiikkapaltsuja pidellä. Molemmat tiesi tasan tarkkaan miten tämä peli jatkuisi. Tässä junassa ei enää olisi aurinkokansipaikkoja. Vain kuskin ja apukuskin paikka, ja nekin vaihtuisivat tiuhaan ja tasaisesti.
Näinpä me vedettiin rennonreipasta veikkaa kaksistaan koko matka. Todettiin loppusuoran auetessa, että kun ollaan taas kerran vedetty "käsi kädessä" koko matka niin urheilullisin ratkaisu on maalikameran kuva. Maaliviiva ylitettiinkin sulassa sovussa rintarinnan, luistimet yhteen liitettyinä. Taktiikka toimi, kun maalika meran kuvasta oli vaikea päätellä, että kumpi oli ensin. Maalissa minut julistettiin kakkoseksi. Palkintojen jaossa Kaitsu kuulutettiin kakkospallille, jossa hän sai kaulaansa SM pronssin. Minulle ripustettiin kolmospallilla kaulaan SM hopea. Tämähän meni just niin kuin piti: tasapeli :-) 
http://outalupy.sporttisaitti.com/@Bin/403825/Virpiniemi+tulokset2013.pdf