NUTS Hetta-Pallas trail run mummoni muistolle

Ensimmäisen kerran järjestetty Hetta-Pallas trail run oli oikein lämminhenkinen ja hyvin järjestetty tapahtuma. Suurkiitos järjestäjille. Toivottavasti nyt saatettiin alkuun pitkäikäinen ja kasvava tapahtuma. Kymmenen lämpöastetta ja pilvipoutainen sää oli kuin tehty juoksemista varten. Menossa mukana kolmimiehinen Paksumahajoukkue: J.Oksa, Timo H ja Timo O.
Venematkalla lähtöpaikalle kuultiin perämiehen kertomana, että muuan Mieto niminen nuori mies olisi mennyt reitin joitain vuosia sitten aikaan 4:50. Sen todettiin olevan tälle porukalle liian kova pala purtavaksi.
Matkaan lähdettiin yhteisestä sopimuksesta klo 10:15. Mitäs sitä odottelemaan kylmissään, kun aikaistettu lähtöaika sopi kaikille paremmin kuin hyvin.
Porukka jakaantui kahteen ryhmään heti paukusta. Minä, PM Timo O ja AC Adventuren Timo A ensimmäisessä ryhmässä. PM Timo H, Markus ja Teija seuraavassa. Matkaa taitettiin rennolla vauhdilla kuulumisia kysellen ja menneitä seikkailuja kerraten. Sykkeet karvan verran yli AerK'n, joten juttu maistui. Pyhäkeron 711m:n korkeudessa jylhänä seisova huippu huiputettin tasan tunnissa. Näistä maastoissa eniten ymmärtävä Timo A totesi sen olevan hyvä aika, joten oltiin tyytyväisiä rentoon menoon ja päätettiin jatkaa samaan tahtiin. Keron alarinteillä Timo A väläytti alamäkimenoaan ja vauhti kiihtyi hetkeksi ihan kivasti. Timo O pyöräyttää harmillisesti teippaamattoman nilkkansa ja joutuu antamaan hieman siimaa. Minun moneen kertaa pyörähtäneet nilkat on teipattu molemmat. Se antaa sopivaa rentoutta alamäkijuoksuun. Sioskuru sivutettiin ajassa 1:20. Siosvaaran kimppuun sännättiin alamäen antamalla vauhdin hurmalla. Äänistä päätellen juna takanani venyi hieman. Tappurin ohi loikotettiin loivaan alamäkeen ja huomasin, että pojat jättävät hieman rakoa minuun. Sehän näissä kinkereissä yleensä tarkoittaa vähintään yhtä kauhallista kiukaalle. Matkaa on kuitenkin vielä reilusti jäljellä ja tuumin, että puolen kuuppan sihaus riittää nyt. Taakseni katselematta jatkan matkaa ja kun äänet takanani loittonevat tiedän raon kasvavan.
Hannukuruun saavun 2:25 paukusta ja missaan omatoimisen huollon, joka sovittiin tapahtuvaksi kolmen tunnin kohdalla tässä samassa paikassa. Tarkoitus oli toimittaa juomapullo ja pari energiapatukkaa huoltoteltalle. En jää odottelemaan. Oma moka kun ei toimitettu huoltopussia järjestäjille sovittuun aikaan mennessä. Eppu oli juossut pullon huoltoteltalle about 5 min myöhemmin, joten pienestä se oli kiinni. Kiitos ja anteeksi. Juomaa oli ladattuna reppuun kaksi litraa ja sivulaukussa yksi iso geeli ja kaksi patukkaa. Näillä on nyt pärjättävä.
Suastunturissa tulee muutama patikoija ihmetellen vastaan. En jää selittelemään, että mistä tässä on kyse vaikka katseet sitä kysyvätkin.

Suaskurun ohitan tasan kolmen tunnin kohdalla. Pitkä avotunturi nousu Lumikeron huipulle. Juoksen kaikki juostavat pätkät ja kävelen reippaasti vain jyrkimmät kohdat. Sydän hakkaa 140-150 välillä, joten tiedän, että ainakaan siitä ei tule menoa rajoittavaa tekijää. Mennään reilusti alle AnaK'n. Krampit, lihaskivut ja mahdolliset haaverit voivat toki vielä tuoda mutkia matkaan. Montellin majalla Timo A:n kannustusjoukot kyselevät, että "mihinkhäs sullon poka noin mahoton hoppu". Totean lyhyesti, että Pallakselle vaikka oikea vastaus olisi ollut "ei mihinkään, ei yhtään mihinkään". Kaappaan purosta kaksi kupillista vettä, kun juomareppua käyttäessä ei koskaan tiedä paljonko juomaa on jäljellä. Yleensä tuleekin juotua paljon vähemmän kuin luulee, koska sitä ikäänkuin säästelee juomaa. Nytkin jäi litran verran juotavaa reppuun, kun ei tarvinnut edes pilliruokkia monesti mukana taivaltanutta Dexalimuri Tykinkuulaa :-)
Vilkaisen kellosta juoksuun käytettyä aikaa jättäessäni Montellin majan taakseni: 3:52. Tuon samaisen majan, jonka olen niin monta kertaa ohittanut Lapponia hiihdossa sekä yksinäisillä ja yhteisillä lenkeillä. Jostain syystä se on aina tuntunut jotenkin erityiseltä vaikka en ole koskaan käynyt edes sisällä. Aina vain olen siitä ohi mennyt. On aina ollut niin kiire. Kiire johonkin. Kiire jatkaa matkaa. Kiire päästä perille. Taas on kiire. Kiire Pallakselle. Siellä pitää olla ennen muita.

Säntään taas rinteeseen tietämättä, että hetken päästä tuosta paikasta tulisi minulle vieläkin tärkeämpi, oma "pyhiinvaelluspaikkani". Paikka jossa seuraavalla kerralla pysähtyisin. Pysähtyisin ja antaisin ajan kulua. Katsoisin kenties ohi lipuvia pilviä ja miettisin ehkä elämän tarkoitusta ja sitä mikä on oikeasti tärkeää. Säntään tuohon tuttuun rinteeseen autuaan tietämättömänä, että samaan aikaan maailman kultaisin sydän lyö viimeisen kerran. Juuri tuolla hetkellä minulle niin rakas isoäitini poistuu ajasta ikuisuuteen oman tyttäreni pitäessä häntä kädestä kiinni. Hyvää matkaa iso-mummo!
Matka vie ohi Nammalakurun majan, ohi kivisen Rihmakurun. Väsymyksestä ei ole tietoakaan. Vain outo tunne, että minun on päästävä Pallakselle mahdollisimman pian.

Juoksen myös viimeisen pitkän loivan nousun läpi kivikkoisen Taivaskeron ja Pyhäkeron muodostaman satulan. Viimeiset kilometrit sepelipäällystettyä alamäkipolkua juoksen lähes 4min/km vauhtia. Maalinauha katkeaa taputusten saattelemana ajassa 5:09. Muutama kuvakin otetaan. Katson vaimoani Saria, joka halaa minua ja purskahtaa itkuun: iso-mummo on kuollut. Olemme pitkään kahden. Halaamme vain toisiamme. Sanoja ei sanota, eikä niitä kaivatakkaan. Juuri nyt on vaikea vastata kysymyksiin "miten matka meni, oliko vaikeuksia, missä muut jäivät, jne". Eikä niillä kysymyksillä sitä paitsi ole nyt edes mitään merkitystä. Soitan vielä äidilleni, kaikille tyttärilleni ja menen suihkuun.
Suihkussa tulevat kyyneleet. Ne eivät ole onnen kyyneleitä. Kultainen sydän on poissa.

Geopark Challenge by Kake & Vellu

Kello vähän yli seitsemän aamulla, uunituoreet kartat kädessä ja jännitys alkaa tiivistyä. Vilkaisemme Vellun kanssa pikaisesti reittivaihtoehtoja ja pläni on selvä. Päätämme välttää alkuun vesistön ylityksiä, ei haittaa vaikka tuleekin pieniä kiertoja.

Paukusta liikkeelle ja lähdemme hölköttelemään ekalle prologille. Hokaamme heti alkuun kokeneempien Paksumahojen jekut: juoksuosuudelle on valittu kevyempi setti pakollisia varusteita varten. No eipä tuotakaan tullu edes ajatelleeksi. Vaan ei se auta, nyt ollaan jo matkalla ja raskaan varustukseen kanssa mennään. 

Ekassa vaihdossa ollaan kärkijoukkueiden kanssa nippussa. Nopee vaihto ja pyörän selkään. Meno on helppoa, mutta mitä ihmettä?  Oikeassa jalassa tuntuu suonenvetoa eikä matkaavan ole jäljellä enää ku noin 5 tuntia.. Ei siinä, matka jatkuu ja toivon että vaiva lähtee yhtä pian ku tulikin.. Pienet venyttelyt toisen jalan pyörittäessä ja Vellulta geelit naamaan. Nyt helpottaa. Samassa hässäkässä on reitinvalinnan paikka. Luen karttaa ja Vellu painaa edellä kokeneempien Paksumahojen peesissä. Nyt ei mene plänin mukaan. Komennan Vellun takas suunnitellulle reitille ja välttämme uintireissun, toistaiseksi.

Pyörällä rastit löytyy aika sujuvasti ja tullaan melontaosuudelle toisena. Noin 10 minsaa keulaa perässä. Kannamme kanoottia jokeen ja meille huudetaan "kolme minuuttia nopeampi vaihto ku keulalla!" Into kasvaa ja lähdemme melomaan jokea alas. Leppoisaa melontaa, muita ei näy.

Melonnassa jälkeen taas nopea vaihto ja nyt mennään sitten uimaan. Jokirastilla kokeneet Paksumahat tulee vastaan ja moikkaamme reenikavereita. Ero on kaventunut, meno on edelleen helppoa.

Juoksuosuus, tämä on tehty meille! Nyt otamme keulapaikan! Rastit löytyy aluksi sujuvasti mutta sitten eteen tulee nenärasti. Ollaan mielestämme kartalla, tässä on joen haara ja tuossa nenäkumpare. Kartta tuntuu vastaavan maastoa mutta mitä ihmettä? Ei se rasti olekaan tässä.. Sahaamme kumparetta ympäri ja ylös-alas joka puolelta vaan rastia ei löydy. Tuleekaan ainakin mäkijuoksua:) Tuumataan Vellun kanssa että tämähän on hyvää reeniä ja ylös-alas sahaamisen jatkuu:) Rastia ei löydy ja nyt on pakko nöyrtyä. Palaamme takaisin tielle ja hoksaamme tieltä lähtevän polun joka näyttää siltä kuin siitä olisi norsulauma mennyt. Rasti löytyy. Ei tullu ku pieni 40 minuutin pummi:) Olipahan hyvää mäkireeniä:) Matka jatkuu nöyrin mielin ja menohalut vähän laantuu. Ei tuollaista pummia saa loppumatkasta kiinni..

Viimeinen pyöräosuus menee tökkimällä. Ajatukset ei tahdo pysyä kasassa ja vähän väliä pitää pysähtyä lukemaan karttaa. Ei siinä, rastit löytyy ja vihdoin ollaan maalissa! Kolmas sija ja hyvä mieli mahtavasta reenistä!

NUTS Hetta-Pallas trail run by Timo H

No niin, keikka heitetty. Tämä oli sananmukaisesti pienimuotoinen tapahtuma, näin eka kerralla viivalla oli vain 6 osallistujaa. Aamulla 8 maissa kyyti Pallas-hotellin pihasta Hettaan, n tunti. Venekyyti järven yli kymmenen maissa ja sitten startti. Kolmen kärki alko erottautua heti alkumatkasta ja itse hölkkäilin tuossa toisessa aallossa. Pyhäkeron laelle nousussa menee aika paljon kävelyksi, kokonaisnousua järven pinnasta tulee n 420 m -tästä eka n 100 m tulee n 6,5 km matkalla ja se reilut 300 m sitten varsinaisessa nousussa ehkä 3 km pätkällä. Maisemat Pyhäkeron päältä on mahtavat, edessä oleva reitti näkyy ainakin kymmenen kilometrin matkalta tuntureissa. Piiitkä loivahko lasku Sioskuruun, polku vaan sen verran kivinen että mieluusti koittaa juosta uran reunaa, jossa pikkasen tasaisempaa ja tunne että jos nurin menee niin voi kaatua vähän kivettömämmälle kohdalle. Siosvaaran päällä n ehkä 17 km kohdalla hoksaan ettei kaikki ole ihan kohdallaan, nesteet hölskyy mahassa, ei imeydy. Kisakumppani kaivaa ystävällisesti suolaa repustaan mulle ja olo helpottaa jonkin verran (ei sitä suolaa siis turhaan oltu siihen suositeltaviin varustuksiin listattu - olipahan vain itseltä jäänyt pois). Kohtalaisen hyväkulkuista maastoa Tappurin sivu ja Rouvivaaran yli. Välillä jään pikkasen porukasta, mutta saan jonkun matkan päästä taas kiinni, kun kulkee pikkasen paremmin. Pahakurun kämpällä vatsantyhjennys ja olo selvästi parempi. Hannukurun kämppä tulee vähän kuin yllättäen vastaan. Ollaan aikalailla puolivälissä matkaa. Huoltoteltalta juomapussin täydennys ja lisää geelejä matkaan. Ja suolatabletteja!
Nousu Suastunturin laelle, jossa taas hölkkä kulkee kohtalaisesti. Huipulla tuulee, sananmukaisesti. Kelihän on sinänsä täydellinen, pikkasen toistakymmentä astetta ja pilvinen sää, mutta paikoin tunturissa kyllä viima tuntuu aika kylmältä. Hoksaan että sormet on turvoksissa, muillakin on ollut samoja havaintoja ja jälkikäteen päätellään että kylmä viima tuon saa aikaan.
Suaskuruun laskussa joudun ottamaan hyvin varovasti, etureisissä alkaa matka tuntua eikä alamäkeä pysty ottamaan rennosti, kiviä joutuu väistelemään ja varomaan. Jään selvästi porukasta ja seuraava näköhavainto kavereihin Lumikeron nousussa, jossa kellotan olevani jo 6 min jäljessä. Huomaan siis toimivani latupartiona tässä reissussa .:
Kyllä tuntuu nousu jyrkältä ja pitkältä -tässä n 30 km kohdalla manaan itseäni, kuinka tyhmää tämmöiseen osallistuminen onkaan, ei varmasti koskaan enää...
Vuontiskeron ohi pitkää loivahkoa laskua Monttelin majalle. Pikku huikat purosta. Nammalakuruun nousuun ovat ajaneet murskepenkkaa polulle, ois helpompi juosta mutta kun on paikoin sen verran jyrkkää ettei jaksa. Jäkäläkeron rinteessä taas näköhavainto edellä menijöihin -pakko jaksaa! Loivaa ylämäkeä pikkuhiljaa hölkäten. Lasku Rihmakuruun ja sitten alkaakin pitkä ja tuskainen nousu kohti Pallastunturia. Kyllä on juoksuaskeleet vähissä tällä pätkällä. Välillä hyvin kivikkoista pirunpeltoa, välillä hyvin märkää mutaista nousua. Huippua lähestyessäni hoksaan että tässähän on silti mahdollisuudet alle 7 h aikaan. "Kiristän" tahtia. Lopultakin kääntyy laskuksi ja tiedän että maali enää kolmen - neljän kilometrin päässä. Tässähän on vielä mahikset tehdä oma ennätys! Alamäki reilulla riskillä rullaten. Lopussa taas pari kilsaa hyvää murskepenkkaa polkuna, joten hyvä on päästellä vaikka mäki on jyrkkä. Maaliin ajassa 6:43 , eli reilusti alle kahden vuoden takaisen ajan (3 min...). Hieno tunne, kun kuitenkin jaksoi ton läpi vetää vaikka välillä sippasinkin aika lailla.
Maalissa pikahuolto. Kuivapesu eli paidan vaihto. Kiire kämpälle saunomaan. Tosi hieno kisapaita muistoksi järjestäjiltä.
Järjestelyt toimi hyvin, kiitos niistä! Toivottavasti ensi vuonna paikan päällä muutama kymmenen ihmistä vähintään - hyvin tuonne tunturin mahtuu!

- elämä ei ole aina vaan pelkkää juhlaa, vaan joskus myös ruusuilla tanssimista -
PB 3:23.04(28.9.2008, Berlin), 1/2 1:32.50 (13.9.2008, Levi), Cooper 3100m (6.7.2011)

Kaikenlaista kivaa kesäsporttia

Kesällä on tarjolla monelaista sporttiherkkua jo aiempien herkuttelujen jatkoksi ja ainakin näissä ollaan mukana märkine t-paitoineen:
- Syöte MTB
- Hetta-Pallas tunturijuoksu
- tunturisuunnistus Saariselällä
- rullamara, Kempele mara
Useamman paksumahan voimin on  Syötteellä vedetty monenlaista multisport siivua ja kattauksessa on ollut tarjolla joka toinen päivä vähintään "Syötteen tonni". Alkaa persauksissa jo kipristellä ja lamput himmetä, mutta huomenna käydään mutka Syöte MTB:n reitillä. Matka tarjoaa pitkälle reitille lipsahtavalle matkan oman fyysisen ja henkisen sietokyvyn reunoille. Pekka meinasi saada tärpin Tykinkuulasta ja koukun yläleukaan, mutta onneksi eilen illalla lukasin muistiinpanot...

http://paksumahat.blogspot.fi/2012/08/syote-mtb-krrrramppiralli-hienolla.html
http://paksumahat.blogspot.fi/2012/08/syote-mtb-toinen-kiekka.html

Aikomuksena on nyt kuitenkin kohennella maastojuoksukuntoa ja navigointia kohti tunturisuunnistuksen koettelemusta H E21 sarjassa J.Oksan kanssa....

Alkupalat kesän kinkereihin nautittiin ennen juhannusta Hegen rogainingissa, pääruokana Sepen ja kumppaneiden RGC Muhoksella  ja nyt jälkiruoaksi PuU ja alueen yrittäjät tarjoavat kiintorasteja makeissa maastoissa.

Kyllä kelpaa herkutella!  Täältä pariksi päiväksi viihtymään Vuokatissa, jonka jälkeen ruokalepoa muuan päivä harria ja taimenta kalastellen ennen Saariselän startttia. Kesä on hienoa aikaa ja valoa riittää - ehkä välillä vähän turhankin pitkään...

Rokua Geopark Challenge ja Adventure-sprintti

Sepe oli vanhana kettuna löytänyt mainion paikan ykköselle. Kiireisimmät lähtijät vetivät tietä pitkin pitkäksi ja osa Muhosjoen vartta lähteneistä veti Extreme-sarjan polkemaa uraa väärään notkoon. Niinpä oltiin yllättäen hölkkästartilla ykkösellä keulassa, hups - ei kuulunut suunnitelmaan. Matka rastille kulki kauniisti kukkivassa jokivarressa... Nokkossoppaa aamu velliksi :)

                              Jokivarren kauniita kukkia kutittelemassa kiireisien seikkailojoiden kroppia

 Kuten tiedossa oli, kisan alku mentiin tarkkailen ja kyttäilen. Meidän rankkaama kärkikolmikko kasassa, kaksi PM-joukkuetta ja nuoret hiihtohirmut. Nuoriso olisi varmaan vetänyt kovempaa, mutta Sepen siltarumpujekku oli kastellut kartan lähes lukukelvottomaksi, joten pojat joutuivat hieman turvautumaan PM-supporttiin. Eka vaihdossa porukka kasassa ja pyörien selkään hypättiin sujuvassa neljän joukueen letkassa.
Pari porukkaa eteni näkötuntumalla edessä ja PM-nelikko heti perässä. Kolmoselle oltiin mietitty valmiiksi iskun paikka pyrkimällä muista poikkeavaan reitin valintaan valmistelemalla pari reittvaihtoehtoa - toinen säälien tuliteriä Cännäreitä Muhosjoen raikkaan ruskealta huuhtelulta. No, keulakaksikko painelikin juuri sinne minne heidän oletettiinkin menevän. PM-nelikko jonossa kohden Muhosjoen toista rantaa. Va mitä ihmettä, Kake huutaa Vellua vetämään kässärikäännöksen ja siirtymään takaisin omalle tussatulle reitille.

                                                            Tiukat takaa-ajajat

Tämä sopii meille.Saadaan työrauha, eikä kukaan ole peesaamassa. Kaikki on nyt yhden kortin varassa, joko tämä onnistuu tai sitten ollaan reilusti takamatkalla. Ratkaisun avaimet koodattiin yliviivauskynällä paria tuntia aiemmin, kun Kaitsu kysyi kynä kädessä "uitko Muhosjoen poikki jos tarvis?". Cännärin ralla kalakattaa ja papat puuskuttaa. Kaarto rantaan, jossa Kaitsu ottaa päivän ensimmäiset Matti Nykäset tangon yli. Vehkeet levällään jokipenkassa... Sounot, pyörät parkkiin ja ukot jokeen. Sattui sen verran matala kohta, että kahlataan kainalovesissä joen yli hakemaan leima. Nyt vähä ketuttaa, että tuli lähetty'ä "turhaan" kiertämään. Jarkko huutelee vastarannalta, että uitteko yli. Ovat siis edellä. Vellun ääni kuuluu vasta kun ollaan jo takaisin omalla rannalla. Ollaan siis oletettavasti kolmantena. Toistaiseksi kaikki hyvin ja nyt ollaan pyörien kanssa samalla puolella jokea kuin seuraava rasti, toisin kuin muut kärkinelikon porukat. Kaitsu vetää taas tarkasti meidät suoraan oikealle, suoraan rastille vievälle polulle. Riipusillalla pyörät parkkiin ja täysillä siillalle ja kas, Kaitsu ottaa vaihteeksi persmäet kun luistinradaksi vettyneet riippusillan lahonneet lankkussoirot liipasee Sidit salamana kohti taivasta. Ukko pysyy onneksi nipin napin mahtavalla riippusillalla. Haetaan harjuleimat täydellisessä radiohiljaisuudessa. Aivan upea harjanne - Vau!
 Nyt ei saa paljastaa muille rastin sijaintia omalla mölinällä. Eipä silti, aika hiljaisia kavereita ollaan joka tapauksessa kun karttaa luetaan. Ketään ei kuulu, ei näy, lukuun ottamatta Extreme Gappyä. Pojat ovat menossa suoraan rastille vaikka katseesta päätellen matka ja valvottu yö ovat tehneet tehtävänsä, enkä ole ihan varma ovatko kaikki inkkarit enää kanootissa. Haban katse harhailee paremmin kuin Koivurannan terassilta poistuessa... Näkee että nyt on urheilu tehnyt gutaa.
Takasin ylös jokikanjonista. Kammet laulamaan ja ..vetin kyytiä kohden seuraavaa rastia.Leimat koskessa killuvasta rastista ja takas kohti melontaa. Risteyksessä vastaan tulevat seuraavat joukkueet. Eroa noin 7 min. Hieno reitin valinta ja parempi toteutus siis. Kyllä Kaitsu on velho. [kiitos J.Oksa]
Tarkkaa työtä melonnan alkuun. Vaihto menee pitkäksi, kun mutaiset Sidin remmit eivät tässäkään kisasa meinaa aueteta ja kippari rupeaa vielä Hannun kanssa pyöräkaupoille. Hannu koeajaa kännäriä kaukalossa - myyntistoori käynnistyy. Onneksi ei nyt kuitenkaan myy omaa pyöräänsä, va miksi se nyt kesken kisan rupeaa mökkinaapurin pyörää myymään? "Varaston siivousmyynti" on aina käynnissä... always on-line.

                                              Quest 1 - "K myy Hannulle pyörää..." ja Joksa tarkistaa kellukkeet?!
                          Kanootin valinta on taas yhtä vaikea ja väärä kuten aina aiemminkin.

Liian pitkän valkkaamisen jälkeen seuraavalle tunnille napataan pulkka, jonka pohja on prkele löperö. Minkäs teet kun vasta kanootti joessa huomaat, että kanootin pohja "ei kanna" ja 100m melottua päässä soi erään kokeneen ketun ohjeet - jääköön kertomatta. Perämiehen päässä pyörii kilsan verran Ismo Alangon jollotus pää alaspäin puussa...tiedätte varmaan biisin. Mutta ei auta ku kauhoa!
Näillä mennään. "Tahti Joksa tahti", tämä mantraa kaikuu takaa Muhosjoessa seuraavan tunnin ajan.  Huonompihermosella vois ryveta kätisyttään va ei auta ku lusikoida.Minkäs teet kun geeniperimään on osunut vain yksi ainoa nopea solu, joka sekin on tapettu jo teinivuosina määrätietoisellä määräharjoittelulla. Tahti paranisi vain nostamalla mela vedestä ja kauhomalla ilmaa va sekä ei tule nyt kysymykseen. Takaa ei tule ketään ainakaan näköetäisyydelle vaihtoon mennessä, joten kaikki on edelleen omissa käsissä. Tunnin virkkaamisen jälkeen könytään kanootti vaihtopaikalle ja siirrytään juoksu-uinti-juoksuosuudelle. Nyt on edessä nopeajalkaisten namiosuus ja pullukan "pelkäämä" jotos - kuis polvi taipuu ja kestää, entä akillekset...
Nyt otetaan nopea vaihto, myös kartturin sellainen ja syöksytään veteen. Kartturi menee kuitenkin vaihtoon jo ennen kakkosta, kun edellisestä suunnistuksesta on lähes vuosi. Jappasuun ei oo aikaa - vedetään floulla vesileikkejä Kirkkosaaren ympärillä.  Veshoito auttaa kipeisiin jäseniin, mutta luo sekä yllättäviä että tuttuja muuttujia  Pitkällä uintivälillä päätän kiihdyttää vauhtia ja vaihtaa sammakosta räkärooliin. Vauhti paranee, mutta simpukka vetää sakat välikorvaan. Rantauduttaessa tasapainoelin luulee paksumahan edelleen uivan, eikä ukko pysy enää edes pystyssä. Kaislikossa suhisee...

                                          Sepen hommissa menee monesti vettä kenkään...

Pakko nojata polviin ja selvittää päätä. Oulujoen vesi meni päähän! Koitan hoiperrella vähintään sadan metrin päähän rastista ja Kaitsusta, va emithän roikkuu mun kaulassa, joten ei auta kuin siksakata rastille saakka. Onneksi pää selvenee ja meno oikenee, mutta nyt takareidet tikkuilevatkin rantatörmällä. Ei ..tana, nyt nestettä, geeliä, patukkaa ja suolaa. Nuoremmat Paksumahat tulevat rannalla vastaan. 7 min perässä. Nyt tulee tiukkaa. Takaa tulee kevään maratonin Suomen mestari Wellu ja talvella kolme SM mitalia huuhtonut Kake. Huikataan hep hep puolin ja toisin ja meno jatkuu vakaana reippaana.  Lasketaan pikaisesti, että juostavaa noin 15km ja takaa tullaan varmaan noin 4:30/km vauhtia.

                                                      Takaa-ajajat temmeltää kevein tassuin

Meidän on siis pakko vetää kilometrit viiteen minsaan, eikä virheisiin ole vieläkään varaa.
Tarkka työ jatkuu ja rasteilta tullessa vilkuillaan tulosuuntaansa, mutta ketään ei onneksi näy. Pystytään kellottamaan, että välimatka ei ole ainakaan kaventunut. Viimeiset juoksukilsat vedetään jo alle viiden, luottaen siihen ettei meitä pyörällä ajeta kiinni, jollei pummata. Otetaan varman päälle. Selvät pätkät vedetään kovaa ja kaikki risteykset luetaan tarkkaan, välillä jopa pysähtyen. Parempi stopata 10 sekunniksi kuin pummata minuutti. Märät single trackit vedetään niin kovaa kuin osataan ja uskalletaan. Pyöristä tämä ei ainakaan jää kiinni. Niin komeasti 29" cännärit nuolevat epätasaisuudet ja kurakot.
Viimeiset kilometrit laulatetaan kampia vuorovedolla 35km/h vauhdilla. Torniin kiivetään yhdessä Kaitsun kirotessa, että aamulla luin Kalevasta, että maali on kunnantalolla, va missä on kunnantalo? ja pitäähän se leima hakia... Ei näy tornistakaan maalia, ei.

Ei auta kuin kipittää alas ja käyttää vanhaa "ei kysyvä tieltä eksy" taktiikkaa. Päätetään vetää vauhdilla kylän raitille kysymään. Minä syöksyn tien yli ja jäsen K tulee perässä kuin suojatielle rauahallisesti rullaten. Augsh! Vain nopeat refleksit ja hyvä tuuri pelastavat pahimmalta, kun pensaan takaa tuleekin auto. Lukkojarrutuksen seurauksena Kaitsu ottaa Nykäset vielä kerran tangon yli suoraan asvalttitielle metrin päähän auton keulasta. Huh! Ja maalihan oli raitin varressa vaan kun vesitornilleajokin piti optimoida loppuun saakka niin jäi se sitten viimeselle rastille ajaessa bongaamatta...

Lohipatsas tarjoaa raikkaan loppukylvyn ja maaliviivalla vielä nöyrä kiitos hyvästä reissusta, ehjänä säilymisestä ja miellyttävästä kisasta! 

Hiihtäjänuorukaiset tulevat arviolta noin 10min myöhemmin ja yhtä rastia pahasti pummannut toinen PM joukkue kolmantena. Hieno kisa. Raakaa tekemistä ilman turhaa kikkailua ja bingoilua. Näin sen pitää ollakin...

Kiitokset Sepelle ja kaikille hurjasti töitä tehneille järjestäjille! Kiitokset myös kilpakavereille ja kannustajille mukavasta tunnelmasta! Kerrassaan hieno tapahtuma ja mainio yhdistelmä monipuolista urheiluherkkua maukkailla mausteilla...

Rokua geopark Challenge 2013

Olipas mesta! Ratametsurit ja järjestäjät loihtivat loistavat jänskäilyt lähimaastoihin.
Maistoimme vain hörpyt tästä cocktailista nauttien täysin! Herrajestas niitä endorfiineja...
No. Tarinan tynkääkin lupaamme.
Muhoksella nähtiin ja koettiin lyhyelläkin matkalla monenlaista! Oma suoritus oli 6h kisaan loistava, kyttäävä, pilkkivä, vastaiskun paikkaa naatiskeleva ;) ja lopulta epätiedon kautta loukkaantumista sentillä  hipaisten maalia syleillen!

Rokua Geopark Challenge ensi viikonloppuna

http://www.rokua.com/geopark_challenge

Viikonlopun ennusteessa siis 101% todennäköisyydellä hikistä huohotusta, kiivasta suunnittelua ja strategiaa, lähtölaukauksen lietsomaa korskeaa laukkaa, seestyneen vaiheen höyryvetureiden jytinää  läpi Muhoksen jokikanjonien, matkalla mutkia ja kimakoita kramppeja, flouta tai ymmärryksen puutteesta kumpuavaa epätietoisuutta, kyttäystä ja kypsytystä, intuitiivisia short cutteja, iskun paikkoja ja huikean hikisen multisport-punnerruksen päättävä liitävä maaliintulo kuin aarnikotkan siipien suhahdus, hymy ja helpotus.

Parilla joukkueella mennään nuoria haastamaan eli duoina Tykinkuula ja J.Oksa ja  toisena parina hirmukuntoiset  SM-mitalistimiehet Wellu ja Kake. Matkana sprintti eli adventure-sarjan kuutisen tuntia.

Valmistautumiset kisaan on olleet monenmoisia, mutta niistä joskus jotain voitaneen julkaista. Alla näytteitä ja maistiaisia aiemmista otteista ja näitä eväitä varmasti taasen Sepen buffetissa....