sunnuntai 26. elokuuta 2012

Syötteen maili ja pikkusen rogainea - ja Jaakopin painia

Erä-Jorman synttäreistä ja koppelorasteista selevittyä (EJ:n koppelot oli paikoin makosia selvittää... kts näyterasti)  viime viikonloppuna lyhyt piipahdus Syötteen nousumetreihin jäntevien kaverein Kaken ja Sepen kans.
La ohjelmassa Syötteen maili, joka alotettiin ramuamalla naama puolillaan auki pari tuntui Syötettä ylös alas. Viimesissä nousuissa höpötykset hiljeni ja linnunlaulun peitti tasainen huohotuksen kohina. Tuttu ulakanava, jolla muut ajatukset huuhtoutuu maitohappokastikkeena reisiin - ajatuksien keskittyessä selvitymiseen ja miten pirussa juoksen vielä nämä jyrkänteet. Samalla siis tuttuakin tutumpaa Jaakopin painia oman pään ja hapon siedon kanssa, mutta kun huipulle asettaa hyvän porkkanan, niin selkävoitto jaakopista on yleensä taattu. Ravintola on onneksi auki ryytyneemmällekin kaverille, ottavat ilomielin hikisiä kaskymppisiä vastaan ja nopea palautuminen reenin päälle välittömästi on homman a ja o.

Tällä kerralla se kyllä tuli napattua kotiterassilla, mutta rajoitetusti, koska oli tarkotus puhaltaa vielä lisämetrejä tauluun iltapäivällä ennen siirtymistä jokitetsailuun. Pienen mutta tehokkaan tauon jälkeen siirryttiin Kaken kans survomaan tasuria ylämäkeen peruslenkin verran Sepen suunnatessa pätkälle SyöteMTB reittiä, johon loppureitiksi piirsin hienon Pärjänjokivarren ja sieltä huumaavan nousun Syötteen huipulle hankalaa hiihtolatupohjaa. Tasuri oli nyt raskasta, mutta ei auta, huipulle punottiin väkisin ja nyt oli naama auki! Ei se pahalta tuntunut, mutta Kaken millimoolimittari näytti meikäläiselle huipulla 10,5 mmol joten vaikka se tuntui jo napakasti, varaa jäi vielä reilusti, kunnon maitohappohuppeli jäi vielä toiseen kertaan...

Sepen saavuttua hikiseltä siivultaan napattiin chilidinneri naamaan, makkarat ja kastikkeet reppuun ja kohti Iijokea. Joki oli pettymykseksemme järkyttävässä tulvassa ja harrien tai taimenien löytäminen lähes toivotonta. Niinpä Sepeä lukuunottamatta homma keskittyi makkaran paistoon ja tankkailuun Sepen vetäessä joella uudella kelluntasysteemillä pitkin koskia. Hieno risteilijä!

Su aamuna pahaa aavistamatta hyppäsin ultramiesten völijyyn rogain-harjotukseen - suunnistusta 1:40000 kartalla ja muutama piste a la Sepe. Oishan se tietenki aamiasbuffetista pitäny aavistaa, ettei Tykinkuulaa tänään helppolla päästetä...



Hippailtiin rasteja läpi hyvällä reitillä ja Vattukuruun saapuessa pikkusen  vajaan neljän tunnin kohalla alkoi sprintterin reiska huutelemaan pizzaa. tai saato se olla se jaakoppi.
Ei ollu repussa makkaraa, ei pulveria eikä limoja...



Nyt heitti Jaakoppi mut kenttään ja heitin pyyhkeen kehään ja oikasin mökille rasvasuolapitsaa valmistelemaan. En käyny kallioita enää kiikkumassa, mutta joku kerta PM rasti on tuolla...
kattelin vanhaa karttaa ja itelle uutta uraa kohti aurinkokallioita. pitkoksia, hienoa polokua - joku kerta MTB:llä täältäkin!










Perusmenuu paksumahatapaan ja palautuminen käyntiin nopeesti lenkin päälle... Suolaa ja rasvaa säästämättä ja mausta tinkimättä!

No ennen  pellillistä superenergiaa Jäpikät jatko pohojoseen ja kiersi pidemmän mutkan muutaman huipun kautta. Lyhyen kantaman ohjuksena suuntasin Vattukurusta PikkuSyötteen huipulle josta on enää loppuhuikonen alamäkeen loikkien mökille. Ja maisema on kohillaan eri huipuilta ihasteltuna!

Kasaan kerty mulle vuorokaudessa takuuvarma reisilyijy, mikä ei oo kuluneen viikon aikana oikein laimentunutkaan... Kevyempää virettä odotellessa siis mennään.
Nyt viikonloppuna  tarjolla oli mukavia reenejä: sk Pohjantähdellä hikiset rastit Sankivaarassa, jokka tuli koluttua raskain jaloin ja kammettua persaus MTB:n satulaan kolmen viikon tauon jälkeen. Ja tänään Teurastajien loistava ilmakuvasuunnnistus Toppilassa - tämä oli tosi hauska setti! Ihme, ettei paikalle ollu uskaltautunu nauttimaan enemmänkin porukkaa. Aivan mainio treeni! Kiitoksia paljon Teurastajille ja  nyt kohti kaupungin parhaita munkkeja... Tiedätte varmaan paikan? Näillä reiteen energiaa makosassa muodossa...

sunnuntai 19. elokuuta 2012

Syöte MTB - toinen kiekka

Ruuskanen oli heittänyt hienosti ja avuliaasti toisen täyden juomarepun selkään, olin imaissut mitä kerkeän mukeja naamariin ja suolakurkkuja ei ollut - Kaikkonen kysyi onko kaikki ok, vastasin ei... Hannu nosti kättä, kuten varikkoalueella se tarkottaa "GO", joten toinen kiekka alkoi. Huitasin kättä ilmaan - MORO! se on menoa nyt.

Hotellilta kallion yli rinteen yläpäähän ja eturinnettä alas kohti Romekievaria. Olo on ku jauhosäkillä, kyydissä pompitaan. Edelliskiekan ennusmerkkien pohjalta lähestyn kauhulla Pikkusyötteen pitkää nousua. Kevyen liikenteen väylää sillan yli, pitkospuille ja sitte se alkaa. suon ylitys ja nyt jauhetaan taas voimalla pitkään! Jengailen menemään, ketään ei näy lähistöllä kannustamassa ja linnut ei laula. Seurana on vaan tasasen tappava tuttu puhina, aika ykstoikkosen tylsä kanava. Yllättäen saavutan PikkuSyötteen huipun ihan kohtuudella (en todellakaan, mutta positiivisesti on ajateltava) ja alamäki on tällä kiekalla otettava asetta rennommin tööttien välttämiseksi. Alamäki, Kovalampi, Säkkisen ojan mylly ihan "rattosasti" mutta RASKAStahan tämä on. Se lienee tarkotuskin.

Lampien jälkeen eessä on Pitämävaaran jyrkkä pätkä ja nyt sitte ramppaa etureidet. Vilaisen taakse nousun päällä ja ryökäle, joku laiheliini on lähi tuntumassa. Töpöttelen ramppisilla reiskoilla ylämäkeä, yritän hellitellä ramppeja nousun päällä heiluttelemalla jalkoja, mutta eihän ne löysää. Kohta tuleva voittaja varvaa ja imuun ei oo nyt asiaa. Imen suolastettua urkkajuomaa, geeliä. Huolto kohta - oispa suolakurrkkuja, mehulle se ja sama, sitähän on repussa. Linja, pumppaamo ja kohta huolto. Ah, suolakurkkuja!

Raapasen mukaan kourallisen suolakurkkuka ja näen edellä voittajan kääntävän soratieltä ruoppiutuneeseen laskuuraan. Yritän niellä kurkut tiellä ennen laskua, ehkä 80% kourallisesta meni alas, loput sylkäsen taimikkoon ja laskuun. Lasku alkaa vauhikkaana ja hä, nivuset kramppaa! aijai, ny mennään 100m käyriä alas matkustajana.Liejut läpi tuurilla, pientä pesään mutta ei mee ku käsi kramppaa. Oho. nyt onki tankit jännässä tilassa. heiluttelen eri raajoja vuorotellen ja matka jatkuu ja pikkusen helepottaa. Portin ojan tienoilla pitkoksilla meno on kuitenkin hetken hyvää ja kas, saavutan karkulaista. Pitkoksien jälkeen melkeen tuntumassa! Kankaalle, kinkamat ja taas kramppeja reisissä, nivusissa - ei auta ku hölläillä. Tielle ja kaveria ei näy.

Pakko syödä patukat, geelit ja mehua naamariin. Hiki valuu edelleen ja ei kuseta, pannaan pensaa vaan lisää tankkiin. Patukan jauhanta on hidasta, mutta saan sen naamariin ennen siirtymistä poluille. Pitkoksia, kinkamia, hiekkaa, pitkoksia, hiekkauraa, mönkkärijylykkyä, soratietä, helevetin raskasta hiekkauraa kohti maisematietä. Kävelen nousun, vedän geeliä lisää naamaan. Tielle ja reiskat helepottaa!

Nyt on pakko painaa, ketään kyllä ei näy, mitään muuta ei kuulu ku vaijerin rahina ja raskas puhina. Yksinäistä menoa ja tappelua pään siäsitä jaakoppia vastaan. sekäskee soittaa taxin, vähän väliä. Hiki tippasee pyörän vaakaputkelle. Naamankajärven eteläpuolen linjalle ja hei, johtavan kaverin selkä näkyy! Optimismin hiipuva hiillos roihahtaa sytkärin liekkiin ja taas lisää kaasua, meno on paranee, jalat pyöriii taas. Ei flouta, mutta taistelu virkoaa. Pytkyyn pääsenki tuntumaan ja mielessä häivähtää toiveikas ajatus että ehkäpä kaverillaki tuntuis kramppeja? Pytkyn huipulla, harjanne on hieno mutta sitä ei nyt ihailla. Lasku matkustajana, harjanteella vauhdikkaasti, mutta kaveria ei näy. Stana, sekö sitte lisääkin kaasua? (kyllä näin kävi vaikka vielä elättelin toiveita...)

Ja taas, reisiä kramppaa, nivuset kramppaa (vain murto-osa näistä iki-ohanista sähköshokeista on tässä dokumentoitu). Kellarilampi, kannustusta (kiitos!) ja takas kohti Pytkyn nousuja. Hiki kirvelee silmiä ja nyt ramppaa takareidet. On tämä hienoa. Mäki ylös tuskissa ja alamäkeen. ketjut pomppaa irti mutta saan ne paikalleen lennosta ilman jalkautumista. OIspa Lauttalammen huollosaa SUOLAA! Sinne... huolto, siellä urhoollisesti huoltohenkilöstö tarjoaa kaiken mitä löytyy ja sen käytän ilomielin, mutta SUOLAA ei ole. Syön suklaat, banaanit mehut ja servetit ja jatkan matkaa. Pytkyn nousussa taas kramppaa. Sieltä sun täältä. No, ei kais se auta. Ajasinko Riihisuon jälkeen suoraan saunaan ja makkarat uuniin. ajatus on houkuttavampi kuin moni asia maailmassa. Riihisuo uudelleen. Yli. ok.

Pyörä kääntyy Riihituvalle. Ei siis mennä saunaan. No nyt ei auta ku selvitä hengissä ja taistella loppu joka on pahempi kuin mikään pätkä aiemmin. Kramppeja, synkkiä ajatuksia. Selätän itteni ja juurakot ja Pärjänjoki varteen. Soraistukset, pyörä imee pehmeään soraan. Raskasta, helevetin raskasta, mutta helepompaa ku juurakossa! Hiki valuu edelleen, imen repun antimia. Sorastus loppuu ja edessä grande tuska. Juurakot kivikot ja SE LOPPUNOUSU. Anninkosken kohilla on pahin takana juurakoista, kramppeja on nyt sivuutettuna kymmeniä eri puolilla roppaa. imasen mehuja toivekkaana viimesen geelin päälle va nythän on mehut loppu!

Jaa. Nyt se on sitte loppunousu, kuuma, sipissä ja henkinen selkäranka koetuksella. Hiihtostadionille ja latu-uralle päästyä näen ihmisiä - 60-kiekan kaverit tsemppaa ja kannustaa. Kiroan hiljaa, mutta kiitän äänekkäästi kannustuksesta ja el tuskaa kohti huippua. Ei kai tää oo heleppoa kellekkään? No ei oo. Hiihtoladun profiili tuntuu kiroukselta, ylös - välillä alas. Mentäs ny stana suoraan ylös! el granden metrit tulee taas vastaan ja meno on meleko huppelissa mutta jalat liikkuu! ihmehomma, komentosilta on ollu jo tovin nukkumassa. Lopulta se latu-ura sieltä loppuu. suuta kuivaa, ramppaa (tähän tottuu), mutta saavun lopulta "huipulle". Edessä viimenen kilsa ja bonusnousu pohjospuolelta. se ja sama, nousee se. Tunkkaan pyörän, valahan huipulta hotellille ja oon MAALISSA! Aivan puhki. Kuraa, rapaa, rahkaa joka paikassa. Pyörä muurattuna mustaksi. mehut juotu ja joka energian tippa Syötteen reiteillä. Haukon henkeä tovin kaksinkerroin... Kova taistelu, hyvä suoritus ja tämän jälkeen meikäläisen osalta hyvin pian Syöte hiljenee. Palkintojen jako ja 13h syvää unta. Kiitoksia järjestäjille ja kisailijoille hienosta tapahtumasta! Rankin reissu tähän saakka...

lauantai 11. elokuuta 2012

Vastoin "Vormiston" ohjeita


Eilen kun Tykinkuulan kanssa kaketettiin niin "Vormiston" tuomio parin napakan vedon jälkeen oli harvinaisen tyly: "Älä lähde Joksa huomenna rullaileen, anna reiden levätä". Kun oma tunnekin tuki tätä niin ajattelin notta niin kait se on parree. Viiden päivän ja 18 treenitunnin reissu Ylläksen rinteillä tuntui vielä jäsenissä. Ajatus rullamarasta pyöri kuitenkin koko yön päässä eikä päästänyt aamullakaan pinteestä. Niinpä päätin ajaa aamulla Nalskuun ja hypätä viivalle. Siitäkin huolimatta, että kolme vuotta sitten loppukirin hävinneenä ja moneen kertaa kiinni hiihdettynä olin päättänyt etten enää koskaan osallistu rullakisaan vanhoilla perusrullilla. Menee nimittäin (+)100mm pyörät pikkuisen kovempaa kuin soikeaksi luistellut ja seikkailukurassa uitetut standardipyörät. Verkka jäi tällä(kin) kertaa laiskuuttani lähes nolliin. Lenkin päätin heittää vaikka pelkillä käsillä jos reiska hapottaa yhtä rajusti kuin eilen. Tai vähintäänkin suoralla jalalla.
Midas on hidas-sanotaan. Takarenkaaseen tarttuu heti eka mutkassa jäätelöpaperi ja milläs sen 30km/h vauhdissa poistat? Jäänkin heti parin kilometrin kohdalla keulan parikaksikosta. Perästä tulee viiden miehen juna ja hyppään aurinkokannelle...ttu, tämä oli tässä! Vitosen kohdalla hiihdetään kakkonen kiinni. Niinpä keulassa menee yksinäinen mies, josta ei nähdä koko reissulla vilaustakaan. Jäätelöpaperi raahaa jumittuneessa takarenkaassa koko ensimmäisen kierroksen, kuten ao kuvasta näkee.
Meno aurinkokannella on rentoa AeK'n kahta puolta. Puolivälissä kyllästyn ja päätän ottaa lyhyen pätkän rivakammin, jotta nähdään kenellä on vielä paukkuja. Perässä kolme kaveria ja kolme muuta tipahtivat samantien. Seuraavaa vetäjää ei löydy ja annetaan trion ajaa meidät kiinni. Kierros kevyttä höntsää. Viidennen kierroksen alussa päätän hajoittaa porukan ja vedän pienen kaulan ennen vastatuulipätkää toiveena, että kukaan ei suostu vetomieheksi ajamaan toista yksinäistä karkuria kiinni. 5km'n tasaisen +160bpm vedon jälkeen perässä on edelleen kaksi miestä ja puhunkin kaverit vetohommiin ala "tässä junassa ei ole aurinkokansi paikkoja". Viesti menee perille ja vetovuoro vaihtuu kaksi kertaa. Oman vuoron alussa n. 5km ennen maalia nykäisen taas ja peesissä enää yksi mies. Sovitaan paksumahamaiset lyhyet, n. minuutin mittaiset vetovuorot niin saadaan pidettyä vauhti tarpeeksi kovana. Syke hakkaa 150-160bpm, joten vauhti ei vieläkään ole liian kova. Painellaan sulassa sovussa aina loppusuoralle asti, jossa hitauden maailmanmestari kiihdyttää vastustamattomasti kisan kakkospallille.
Eroa keulaankin jäi vain vajaa minuutti, joten käsittääkseni ajettiin kahdella viimeisellä kierroksella varmaan useita minuutteja keulaa kiinni. Marathon on siis aivan liian lyhyt matka ;-)
Pena tarkastaa vielä palkintojen jaossa paitaa nostamalla, että onkohan seuran nimi kirjoitettu ihan oikein.


http://www.ouluntarmo.fi/lupy/

perjantai 10. elokuuta 2012

Tunturisuunnistus ja TAR-leiri (by Timo O)

Transalpineen valmistautuvat Paksumaha-joukkueet suuntasivat kulkunsa Ylläkselle Tunturisuunnistukseen keräämään ylä- ja alamäkijuoksua.
Kun oli päästy kisapaikalle Äkäslompoloon, tuli tieto ettei Kauko pääse mukaan kun hänen parinsa oli yllättäen sairastunut kuumeeseen. Mika ja Vellu sekä Jouko ja Timo kisasivat H80 sarjassa, Timolla ensi kerta Tunturissa. Vellulla ja Mikalla suorituksia jo toistakymmentä. Lauantaina yli 900 suunnistajaa säntäsi matkaan ja armoton kamppailu kullasta sekä kunniasta alkoi. Eka rastille hieman pummattiin, kun otettiin liikaa oikealle. Kakkoselle päätettiin ottaa varman päälle alakautta eikä lähdetty Kesänkiä ylittämään. Samaa polkua takasin ja kolmonen sekä nelonen löytyivät helposti. Sitten oli taktisen ratkaisun hetki, viitoselle joko Pirunkurun kautta tai Kesänki kiertäen vasemmalta ylös. Valittiin kierto ja vähemmän nousua. Pummattiin kuitenkin viitisen minuuttia, kun viereinen väärä rasti näkyi huokuttelevasti tulosuuntaamme. Heti rastin jälkeen Joksan loppuunajettu kenkä sanoi sopimuksen (pohjan) lopullisesti irti. Ei auttanut kuin löysätä nauhat auki ja sitoa niillä kengän pohja kiinni. Rusetti nätisti varpaiden päällä.
Kuutonen löytyi Lainion kupeelta, Hangasoja meni heittämällä yli. Seiskalle Lainionvuoman yli, jossa Timon pohje kramppasi ja mies kaatui pitkälleen suolle. Ei kun ylös ja rastille Kukaksen kupeelle. Loppu oli nopeaa pudottelua polkua pitkin maaliin. Muut vain olivat suunnistaneet paremmin ja juosseet nopeammin, eikä PM-kone ollut vielä oikein auki; sija 7 ja keulaan reilut puoli tuntia.
Sunnuntaina startti oli pohjoisempana, järjestäjien bussi vei kuuden kilometrin päähän josta vielä käveltiin pari kilometriä. Lähdettiin hieman maltillisemmin matkaan ja rastit löytyivätkin kuin elokuvissa. Juoksuvauhti tuntui paremmalta, eikä Joukon tarvinnut odotella pariansa. Lopussa saatiin edellinen pari kiinni Kukastunturin alla ja sen jälkiin mentiin rivakasti jonossa maalia kohden. Kaverit spurttasivat suon reunassa ja ehtivät toiseksi viimeiselle rastille hieman ennen, maalissa eroa puolisen minuuttia. Toisen päivä sija oli 4. ja kokonaissija 7. Mika ja Vellu olivat eka päivänä 4. ja toisena 8.; kokonaissija 4. Keulaan jäätiin vain 4 minuuttia lisää.

Maanantaina jatkettiin leiritystä tekemällä aamulla MTB-lenkki virkistävässä kaatosateessa. Vajaaseen kolmeen tuntiin mahtui kaikenlaista maastoa. Iltapäivällä Vellu, Mika ja Jouko pukkasivat tasuria Röhkönmukasta ylämäkeen kolmesti.

Illalla käytiin vielä vajaan tunnin verryttelyjuoksu Velhon kodalla.
Tiistaina aurinko paistoi komeasti kun ajeltiin Pallakselle. Pohjoinen tuuli tuntui kolealta, mutta takaisinpäin oli myötäistä. Käytiin kääntämässä Lumikerolla ja takaisin tullessa reitti vei Taivaskerolle olympiatulen sytyttämispaikalle, josta Tuulansatulan kautta hotellille. Tuli mukava vajaan viiden tunnin lenkki juoksua ja kävelyä. Alamäet pyrittiin paukuttamaan reippaasti, jotta jalat tottuisivat tulevaan koitokseen. Reissun kruunasi ateria Oloksen Kammarissa.

Keskiviikkona käveltiin Isomettän nousun kautta huoltotietä pitkin Ylläksen huipulle. Ylhäällä Vellu tuli pyörällä vastaan, malttoi kuitenkin pysyä hetkeksi porisemaan.
Tuuli oli ylhäällä hyytävän kylmä. Nyt juostiin alamäkeen niin kovaan kuin päästiin ja uskallettiin, jotta saataisiin hakattua jalkoja kipeäksi. Viimeisen lenkin jälkeen laitettiin pyörät ja kamat kyytiin ja ajeltiin takaisin kotia lepuuttamaan jalkoja ennen syyskuun 1. päivänä alkavaa koitosta: http://www.transalpine-run.com/alps_cross_race.htm

keskiviikko 8. elokuuta 2012

Syöte MTB - krrrramppiralli hienolla reitilllä. Osa 1 eli eka kiekka

Lyhennelmä: hieno reitti, jossa ilman pätkänvertaa amerikkalaista myyntihypeä järjestäjän lupaamia
- hikisiä nousuja (selviää myöhemmin)
- vauhdikkaita laskuja
- hienoja harjupolkupätkiä, upeita näkymiä ja ainakin meikäläiselle riittävästi lopussa teknisempää polkupätkää
Kaiken kaikkiaan hyvin järjestetty tapahtuma, hyvä fiilis ja reitti merkattu erinomaisesti.
Oma suoritus: huhheijaa, nyt oli pitkä piina. Mutta hyvin meni!

Kisa alkoi la aamuna klo 9.00. Ajelin paikan päälle pe iltana ja tsekkasin pyörän: paineet, mutterit, juomasysteemit ja geelit valmiiksi. Pikku iltalenkki lomapöhön poistoon tasurilla ja samalla reissulla numerolappu mukaan Isosyötteen huipulta. Pizza naamariin, olympialaisten finaalit läpi ja ajoissa nukkumaan tai yrittämään sitä - on se kumma miten pumppu jytkyttää ennen tulevaa koitosta. Kaippa sitä alitajuisesti tajusi, että raastoa on tulossa, mutta tietoisen tajunnan tasolla olo oli muka rento...
Puoltatoistaviikkoa ennen ajelin reitin läpi oululaisten MTB-kuskien kanssa ja totesin reitin itte itelleni haastavaksi. Kai se yks kiekka riittäs? Silti pää on teflonia, realismi ei sinne tartu ja kirjoitin nimeni 120km lähtijöiden listalle - kiitoksia myös tässä vaiheessa tähän usuttaneille tai haastaneille ;-) 120km matkan pituus on järjestäjien mukaan 120,2km ja kokonaisnousua reitille kertyy noin 2450 metriä.
La aamu. Kello soi - nyt jo! Ois voinu nukkua ainaki 6 tuntia lisää. Ei auta, pöperöt naamariin ja autoon, on vietävä vaihtokamat ja toisen kiekan juomareppu ja energiat valmiiksi odottamaan huipulle. Keli on kostea, yöllä on satanut ja huipulta katsottuna alhaalla laaksossa leijailee laajalti aavemaista sumua. No, pitkokset on siis saippualiukkaita, juurakot ja kivikot myöskin haastavammassa terässä. Ovaskan Kimmo kuitenkin tyynnyttelee, että keli se kirkastuu päivän mittaan... mutta muistuttaa tällä kelillä olemaan koskematta etujarruun, ettei kuski muutu matkustajaksi.
Startti! Ihmeen rennolla fiiliksellä MTB-porukka lähtee! Missä on hiihtokisojen viikinkihenkinen sauvojen kalistelu, kiire ja ahtaus? No, tämä on hyvä, ei tarvi pelätä tööttejä alkumatkasta. 60-reitin top-10 kuskit lähtee tutussa Pikku-Syötteen valoladun nousussa menemään ittelleni turhan lämmintä kyytiä. Meno pitäs pysyä alkumatkasta rennon reippaana, ei painetta reisiin. Tätä yritänkin toteuttaa. No, meni miten meni, on se PikkuSyötteenki kipuaminen aina kova nousu. Kuvassa PM-Masa survoo usvaa putkee ja millimoolihappokeittoa reisiin Pikkusyötteen loppukinkamassa (herra nro 140, sininen paita ja hymyssää suin niinku Eero Mäntyranta).
Huipulla isoa pesään ja laskettelemaan kohti hiihtouraa. Tieltä tiukka käännös hiihtopaanalle ja edessä talvelta tuttu Aten nousu nyt laskien pyörällä. Alamäki ei oo tässä lajissa Tykinkuulan namia - pelkoa perseeseen on lisännyt parit voltit viime suosina ja siitä muistuttava ruhjottu olkapää. Alamäki on vauhdikas, pari mutkaa menee enemmän tuurilla kuin taidolla ja aika paksuja on meikäläisen kaarrokset. ihan jännitti että osuuko sitä edes Aten pelloille! Huh, alamäki ohi ja hetki helppoa poleskelua kohti Pitämävaaraa.
Pitämävaaran nousu on JYRKKÄ. Edessä painaa 60sen porukkaa, tunkkaan pyörää perässä ja näyttäs että tällä osuudella saavutan edestä heppuja. Sisäinen kiuas on nyt oikein hyvin lämmitetty, keli paranee ja hikeä valuu niinku saunassa. Pitämävaaran laella ajellaan polkua, jossa on muutamia hankaleempia painaumia. Sen jälkeen pumppaamo, missä voi ihmetellä kolmen vuosikymmenen takaista metsänhoitotekniikkaa. Pumppaamon jälkeen puotetaan ruoppitunutta uraa pitkin n 100m alaspäin ja loppuliukua terästää kuraliejuinen ura, jossa huomaan olevani matkustaja pyörän luikerrellessa läpi rapojen, mutta pystyssä tullaan.Sitte hikoilemaan sorateille, kivoille poluille, mönkkäriuralle, maisematielle ja kohti Pytkynharjua. Meno on rennon reipasta, no problem. Kiipiän Pytkynharjun päälle liikaa kaasua varoen, mutta jyrkkähän se tämäkin nousu on ja helepolla ei ratametsuri nyt päästä kuten voim PM-Masan hymyilevästä naamasta nähdä...
Matka jatkuu nyt huikeaa Pytkynharjun polkua. Tämä harjanne on ihan huippu jalkalenkeille ja myös pyörälle! Vauhti on paikoin nautinnollista!
Kunnes Kellarilammen ohitettua siirrytään jynssäämään uudelleen harjanteen päälle. Ok sujuu, mutta raskasta on ja sais ne nuo sykkeet olla alempamana, mutta tunteella mennään. Lauttalammelle ja kourallinen suolasta suolakurkkua naamaan. Ah! Kurlaan kurkut alas urheilujuomalla ja matka jatkuu hienoja polkuja. Taas kerran kavutaan Pytkyn harjanteen hienolle polulle. Maisemat Hanhilammelle ja jääkautiiselle vesistöalueelle ovat huikeat! Ajo on hauskaa ja vauhdikasta ja valitettavasti harju on jätettävä ja tiukalla käännöksellä alas kohti Riihisuon ylitystä. Alamäessä pari mutkaa menee paksuksi, mutta onnistun välttämään voimakkaan miehiset petäjien halailut. Hyvä... Riihisuo. Ennen siinä oli upeat pitkospuut, mutta nyt tilalla soraistus. Tai sora on siellä lillumassa vedessä hajanaisten pitkospuiden palasten seassa. Keskeltä vaan ja kovaa ja näytän saavuttavan eellä menevää kuskia. Käännös ennakolta tiedossa olevalle juurakkopätkälle joka alkaa Riihituvan jälkeen. Nyt meno ei oo ihan hanskassa, mutta matka etenee. yhdestä petäjäportista en mahu sisään vaan ohjaustanko kalahtaa oikean puolen petäjään ja pääsen maistelemaan rahkasammalta. No, tanko on näköjään ehjä - etiäpäin sano mummo lumihangessa... Jotenki hankaleen tuntusta menoa ja ja ja ja ei kai se muutamien PM-miehin kokema kramppi ja sen aina saattelema huuto kutkuttele reidessä jotain oikosulun poikasta. Ei stana, tää ei oo hyvä, miten ja miksi jo kahen tunnin kohalla rampin oireita!!!?? teho ei oo ollu sillä tasolla että näin pitäs käydä (samalla teholla alkukesästä 5h ilman mitään rampiioireita!) ja oon juonu säntillisesti koko matkan, hiki valuu ko hanasta ja ei kuseta. menee kait se neste sillon perille? no, koitan pyöritellä ja unohtaa tämän oireen reidessä. Pärjänjokivarteen ja soraistuksien jälkeen edessä juurakkokivikkohelevetti Pärjänjokivarressa. Tää on hankalaa! Toisessakin reidessä jotain napinaa, mutta mitespä lasket "painetta" tässä maastossa. Yhtään ei helpota reitin seuraava osuus, johon ratametsuri on kerännyt ansiokkaasti lähes kaikki nousumetrit mitä irtoaa. ois sen vauhin voinu käydä hakemassa vielä Anninkosken pohjakivistä... ois saatu 15m lisää nousuherkkua!
Nousevilla pitkospuilla tavoitan ja ohitan yhden hepun, joka kohta hiihtostadionilla on takas imussa. Hiihtosadionia ympäröivässä kuusikossa kulkee polkujylykky, jota MTB-miehet käyttää. Ois turhan heleppo ajella hiihtouraa. Tai no, kohtahan sitäkin saa jyystää ja sitä nousua sitte riittääki. Hiki virtaa roikona, olo on ku Saharan aavikolla ja syyläri pihisee. Imesekelen nousun aikana lisäpullosta suolalla terästettyä urkkalitkua ja mäki selättyy vähitellen. Tähän nousuun järjestäjät on makiasti tuoneet merkkipaaluja eri kisoista, jotka sivuttaessa kokee jonkinlaista positiivista kiksiä sairaan raskaan vääntämisen lomassa. Ohittuu El Granden metrit jo varhasessa vaiheessa ja mitä niitä nyt olikaan. Hyvä piriste joka tapauksessa. Jälkeenpäin kuulin että Masalla keitti nousussa kunnolla ja nestettä oli saatava: ehkäpä joitain seikkalija-Sepen tarinoita lukeneena Masa puristi nousun rämeisestä kohdasta pullonsa kupillisen ruskia rahkavettä ja ai, kuinka taivaalliselta tuo tuoppi kuravettä oli tuossa tilanteessa maistunut - kokeilkaapa!
Latupohjan tamppaaminen loppuu jossain vaiheessa ja vedän tiepätkällä hetken armoa selälle polkien putkelta jatkaen sitten kihnutusta edelleen ylöspäin. Kuikaus hotellille P-paikalla, mutta boonuksena otetaan vielä loput nousumetrit talteen kiepasten ihan Isosyötteen huipulle pohjoisrinteiden kautta.
Eka kierros ohi, Ruuskasen Heino huoltaa hienosti avustaen reppujen ja releiden kanssa. Pyydän puhelimen mukaan "varalta"... Hannu kysyy, onko kaikki ok? Vastaan "ei" sillä ennusteessa lukee KRAMPPEJA! Heino tuuppaa etiäpäin toiselle kiekalle ja huipun jättäessäni mielessä pyörii, onko mun pakko... miksi mä?


perjantai 3. elokuuta 2012

Syöte MTB ja Suomen tunturisuunnistus viikonloppuna

Paksumaharemmiä liikenteessä kahdessa kovassa tapahtumassa:

http://www.syotemtb.fi/index.php

http://www.yllaksenrasti.fi/tunturisuunnistus-2012

,,,kisaraportteja myöhemmin. Luvassa roimasti nousumetrejä, hikeä, vääntöä ja taistelua oman kestävyyden rajamailla!