Viiden tunnin MTB Kaketus

Kevyt viiden tunnin sunnuntairullailu ala Paksumahat.
llmansuunnat oli sekaisin heti aamusta, kun ei päästy yksimielisyyteen siitä, että missä on Lämsänjärven eteläpuolella oleva parkkipaikka. Pienellä säätämisellä ja vaistonvaraisella toiminnalla saatiin kuitenkin kaksikko kasaan. TK lätkäisi mulle samantien rinttikartan telineeseen ja eiku baanalla. Kevyellä rullailulla ja pienillä "eihän mun tänne pitäny" kaarroksilla rastit kuitenkin löytyivät ja suuntasimma matkan kohden tiettömiä saloja ja polkemattomia polkuja. Tarkettina oli löytää kaikkea kaikille; siis pitkoksia, kivikkoa, juurakkoa, suomättöä ja sepemäisesti pikkuisen vettä kenkään. Alla olevan kuvakirjan mukaan tässä ehkäpä onnistuttiinkin.

Meniskö satku neljään tuntiin?

"En lähde" vastasin Tykinkuulan seireenimäiseen kutsuun lähteä aamulla vetämään rulliksilla 25km/h keskarilla neljä tuntia. Ajatus ei vaan uponnut istuessani terassin lämmössä, grillin aromien ympäröimänä austraalialaisen panimotuotannon helmi kädessäni. Olinhan kaiken lisäksi juuri leikannut nurmen kolmen tunnin rullalenkin päälle (sen päivän toisen, heh). Ilmeisesti TK:lla oli kuitenkin tarttunut viikolla myyntimiesten matkassa puolipalloa kierrettyään takin liepeisiin muutama myyntislide. Kahden minuutin kohdalla olin jo kiinnostunut ja viiden minuutin päästä myyty mies. No keles.... lähtään sitten, mitäpä mää yksinkään.
PM juna puuskutti vastaan Maikkulan suoralla ja huusi kuin höyryveturi "tee uukkari, jatketaan sinne päin". Jostain mielen syövereistä kumpusi Dejavu, isot jätkät tulee, nyt karkuun. Vilkku vasemmalle ja tasurihakkuri päälle, jotta juna pääsee ohi ja minulla on tarvittava alkuvauhti saada junan perälaidasta kiinni ja päästä armahtavaan tuulen suojaan.
Juna johdatti Madekoskelle, jossa kurvattiin joen toiselle puolelle. Sankivaaran liittymän kohdalla Mese vilkuttelee valoja. Auto näyttää olevan täynnä pelkkiä valkoisia hampaita ja ylävitosia. Team vanlaiffi on näköjään menossa lysthin pithoon. Siitä lisää heidän blogissa.
Ajellaan Raitotietä pitkin kohden pohjoista. Isot sorit sille rullaluistelijalle, joka säikähti oikealta tulevaa PM junaa niin kovasti, että veti vauhdista nurtsille. Ei ihan jalat riittäneet, mutta onneksi kaikki hyvin.
Virpassa vedellään uutta asvalttia pitkin pari kertaa ees taas halkoja hakkaavan palomiehen ja Tellu Köpin jutuista nautiskellen. Kiva saada seuraa ja kannustusta kavereilta vaikka lappu rinnasssa ei mennäkkään. Tänks! Nelostien vartta etelään puuskuttaessa laskeskellaan vielä viimeisiä reittivaihtoehtoja notta saadaan tasan 100km mittariin. Pakko vetää vielä asutuksen läpi vaikka keskivauhti väkisinkin hidastuu mutkaisilla pyöräteillä kymmenen metrin koiranulkoilutusremmejä väistellessä. Rantakastellissa Kake huutaa "vielä satametriä, ....nyt". Hyvin vedetty jätkät. 100km/3:52/131bpm. Aika tasan 26km/h keskarilla satakilsaa. Ihan hyvin veteraanikuntoilijoille.

Paksumahoille tuplasti jalometallia rullaluistelun SM-kisoista

Pitkällinen jaakobinpaini Z-maran ja rullailun SM-kisojen välillä sai päätöksen torstai-iltana, kun Pena sai puhuttua meidät luisteluliiton alaisen seuran jäseneksi. Siihen vielä pakollinen lisenssi päälle niin homma oli laakerien rasvausta ja sauvan piikkien viilausta vaille valmis. Millekään valmistavalle harjoitukselle, tms ei siis jäänyt aikaa. Va fiiliksellähän met poijjat (setämiehet) oomma ennenki vetäneet.

40min ennen starttia Virpassa, pikku verkka parilla reippaalla ja eiku viivalle.

Starttilistan perusteella tiedettiin, että yks kaveri katoaa samantien horisonttiin, joten siihen kyytiin ei edes yritetty. Lähdettiin sitten katsomaan josko himmeämmät mitalit olisivat ulottuvilla. Kaitsu veti kässäri päällä paukusta keulaan pitämään sopivaa alkuvauhtia, jotta minäkin ehtisin junaan. Tiimityön oivallinen avaus. Tarkoitus oli vain peesailla ja tilanteen mukaan maistaa maitohapon maukasta aromia vasta jossain toisen kierroksen puolivälissä. Ensimmäiset kilometrit mentiinkin leppoisasti ja kellään ei tuntunut olevan intoa sen kovempaan menoon. Tuulenhalkojista nyt puhumattakaan. Vastoin kaikkia ennakkosuunnitelmia ja tiimikaverin isällisiä ohjeita, setämiehen jopo alkoi keulia jo 4km:n tolpalla. Nyt riitti tämä kävely. Otetaanpa poijjat yks kova kilometri jo tähän paikkaan. Hupsheijaa, juna katkes ja vitosen kääntöpaikalle kaarrettiin jo kaksistaan. Suunnitelma oli sanaakaan sanomatta selvä. Kun on muutaman tuhannen tuntia kaverin kanssa lappanut, niin ei siinä tarvitse taktiikkapaltsuja pidellä. Molemmat tiesi tasan tarkkaan miten tämä peli jatkuisi. Tässä junassa ei enää olisi aurinkokansipaikkoja. Vain kuskin ja apukuskin paikka, ja nekin vaihtuisivat tiuhaan ja tasaisesti.

Näinpä me vedettiin rennonreipasta veikkaa kaksistaan koko matka. Todettiin loppusuoran auetessa, että kun ollaan taas kerran vedetty "käsi kädessä" koko matka niin urheilullisin ratkaisu on maalikameran kuva. Maaliviiva ylitettiinkin sulassa sovussa rintarinnan, luistimet yhteen liitettyinä. Taktiikka toimi, kun maalika meran kuvasta oli vaikea päätellä, että kumpi oli ensin. Maalissa minut julistettiin kakkoseksi. Palkintojen jaossa Kaitsu kuulutettiin kakkospallille, jossa hän sai kaulaansa SM pronssin. Minulle ripustettiin kolmospallilla kaulaan SM hopea. Tämähän meni just niin kuin piti: tasapeli :-) 
http://outalupy.sporttisaitti.com/@Bin/403825/Virpiniemi+tulokset2013.pdf

NUTS Hetta-Pallas trail run mummoni muistolle

Ensimmäisen kerran järjestetty Hetta-Pallas trail run oli oikein lämminhenkinen ja hyvin järjestetty tapahtuma. Suurkiitos järjestäjille. Toivottavasti nyt saatettiin alkuun pitkäikäinen ja kasvava tapahtuma. Kymmenen lämpöastetta ja pilvipoutainen sää oli kuin tehty juoksemista varten. Menossa mukana kolmimiehinen Paksumahajoukkue: J.Oksa, Timo H ja Timo O.
Venematkalla lähtöpaikalle kuultiin perämiehen kertomana, että muuan Mieto niminen nuori mies olisi mennyt reitin joitain vuosia sitten aikaan 4:50. Sen todettiin olevan tälle porukalle liian kova pala purtavaksi.
Matkaan lähdettiin yhteisestä sopimuksesta klo 10:15. Mitäs sitä odottelemaan kylmissään, kun aikaistettu lähtöaika sopi kaikille paremmin kuin hyvin.
Porukka jakaantui kahteen ryhmään heti paukusta. Minä, PM Timo O ja AC Adventuren Timo A ensimmäisessä ryhmässä. PM Timo H, Markus ja Teija seuraavassa. Matkaa taitettiin rennolla vauhdilla kuulumisia kysellen ja menneitä seikkailuja kerraten. Sykkeet karvan verran yli AerK'n, joten juttu maistui. Pyhäkeron 711m:n korkeudessa jylhänä seisova huippu huiputettin tasan tunnissa. Näistä maastoissa eniten ymmärtävä Timo A totesi sen olevan hyvä aika, joten oltiin tyytyväisiä rentoon menoon ja päätettiin jatkaa samaan tahtiin. Keron alarinteillä Timo A väläytti alamäkimenoaan ja vauhti kiihtyi hetkeksi ihan kivasti. Timo O pyöräyttää harmillisesti teippaamattoman nilkkansa ja joutuu antamaan hieman siimaa. Minun moneen kertaa pyörähtäneet nilkat on teipattu molemmat. Se antaa sopivaa rentoutta alamäkijuoksuun. Sioskuru sivutettiin ajassa 1:20. Siosvaaran kimppuun sännättiin alamäen antamalla vauhdin hurmalla. Äänistä päätellen juna takanani venyi hieman. Tappurin ohi loikotettiin loivaan alamäkeen ja huomasin, että pojat jättävät hieman rakoa minuun. Sehän näissä kinkereissä yleensä tarkoittaa vähintään yhtä kauhallista kiukaalle. Matkaa on kuitenkin vielä reilusti jäljellä ja tuumin, että puolen kuuppan sihaus riittää nyt. Taakseni katselematta jatkan matkaa ja kun äänet takanani loittonevat tiedän raon kasvavan.
Hannukuruun saavun 2:25 paukusta ja missaan omatoimisen huollon, joka sovittiin tapahtuvaksi kolmen tunnin kohdalla tässä samassa paikassa. Tarkoitus oli toimittaa juomapullo ja pari energiapatukkaa huoltoteltalle. En jää odottelemaan. Oma moka kun ei toimitettu huoltopussia järjestäjille sovittuun aikaan mennessä. Eppu oli juossut pullon huoltoteltalle about 5 min myöhemmin, joten pienestä se oli kiinni. Kiitos ja anteeksi. Juomaa oli ladattuna reppuun kaksi litraa ja sivulaukussa yksi iso geeli ja kaksi patukkaa. Näillä on nyt pärjättävä.
Suastunturissa tulee muutama patikoija ihmetellen vastaan. En jää selittelemään, että mistä tässä on kyse vaikka katseet sitä kysyvätkin.

Suaskurun ohitan tasan kolmen tunnin kohdalla. Pitkä avotunturi nousu Lumikeron huipulle. Juoksen kaikki juostavat pätkät ja kävelen reippaasti vain jyrkimmät kohdat. Sydän hakkaa 140-150 välillä, joten tiedän, että ainakaan siitä ei tule menoa rajoittavaa tekijää. Mennään reilusti alle AnaK'n. Krampit, lihaskivut ja mahdolliset haaverit voivat toki vielä tuoda mutkia matkaan. Montellin majalla Timo A:n kannustusjoukot kyselevät, että "mihinkhäs sullon poka noin mahoton hoppu". Totean lyhyesti, että Pallakselle vaikka oikea vastaus olisi ollut "ei mihinkään, ei yhtään mihinkään". Kaappaan purosta kaksi kupillista vettä, kun juomareppua käyttäessä ei koskaan tiedä paljonko juomaa on jäljellä. Yleensä tuleekin juotua paljon vähemmän kuin luulee, koska sitä ikäänkuin säästelee juomaa. Nytkin jäi litran verran juotavaa reppuun, kun ei tarvinnut edes pilliruokkia monesti mukana taivaltanutta Dexalimuri Tykinkuulaa :-)
Vilkaisen kellosta juoksuun käytettyä aikaa jättäessäni Montellin majan taakseni: 3:52. Tuon samaisen majan, jonka olen niin monta kertaa ohittanut Lapponia hiihdossa sekä yksinäisillä ja yhteisillä lenkeillä. Jostain syystä se on aina tuntunut jotenkin erityiseltä vaikka en ole koskaan käynyt edes sisällä. Aina vain olen siitä ohi mennyt. On aina ollut niin kiire. Kiire johonkin. Kiire jatkaa matkaa. Kiire päästä perille. Taas on kiire. Kiire Pallakselle. Siellä pitää olla ennen muita.

Säntään taas rinteeseen tietämättä, että hetken päästä tuosta paikasta tulisi minulle vieläkin tärkeämpi, oma "pyhiinvaelluspaikkani". Paikka jossa seuraavalla kerralla pysähtyisin. Pysähtyisin ja antaisin ajan kulua. Katsoisin kenties ohi lipuvia pilviä ja miettisin ehkä elämän tarkoitusta ja sitä mikä on oikeasti tärkeää. Säntään tuohon tuttuun rinteeseen autuaan tietämättömänä, että samaan aikaan maailman kultaisin sydän lyö viimeisen kerran. Juuri tuolla hetkellä minulle niin rakas isoäitini poistuu ajasta ikuisuuteen oman tyttäreni pitäessä häntä kädestä kiinni. Hyvää matkaa iso-mummo!
Matka vie ohi Nammalakurun majan, ohi kivisen Rihmakurun. Väsymyksestä ei ole tietoakaan. Vain outo tunne, että minun on päästävä Pallakselle mahdollisimman pian.

Juoksen myös viimeisen pitkän loivan nousun läpi kivikkoisen Taivaskeron ja Pyhäkeron muodostaman satulan. Viimeiset kilometrit sepelipäällystettyä alamäkipolkua juoksen lähes 4min/km vauhtia. Maalinauha katkeaa taputusten saattelemana ajassa 5:09. Muutama kuvakin otetaan. Katson vaimoani Saria, joka halaa minua ja purskahtaa itkuun: iso-mummo on kuollut. Olemme pitkään kahden. Halaamme vain toisiamme. Sanoja ei sanota, eikä niitä kaivatakkaan. Juuri nyt on vaikea vastata kysymyksiin "miten matka meni, oliko vaikeuksia, missä muut jäivät, jne". Eikä niillä kysymyksillä sitä paitsi ole nyt edes mitään merkitystä. Soitan vielä äidilleni, kaikille tyttärilleni ja menen suihkuun.
Suihkussa tulevat kyyneleet. Ne eivät ole onnen kyyneleitä. Kultainen sydän on poissa.

Geopark Challenge by Kake & Vellu

Kello vähän yli seitsemän aamulla, uunituoreet kartat kädessä ja jännitys alkaa tiivistyä. Vilkaisemme Vellun kanssa pikaisesti reittivaihtoehtoja ja pläni on selvä. Päätämme välttää alkuun vesistön ylityksiä, ei haittaa vaikka tuleekin pieniä kiertoja.

Paukusta liikkeelle ja lähdemme hölköttelemään ekalle prologille. Hokaamme heti alkuun kokeneempien Paksumahojen jekut: juoksuosuudelle on valittu kevyempi setti pakollisia varusteita varten. No eipä tuotakaan tullu edes ajatelleeksi. Vaan ei se auta, nyt ollaan jo matkalla ja raskaan varustukseen kanssa mennään. 

Ekassa vaihdossa ollaan kärkijoukkueiden kanssa nippussa. Nopee vaihto ja pyörän selkään. Meno on helppoa, mutta mitä ihmettä?  Oikeassa jalassa tuntuu suonenvetoa eikä matkaavan ole jäljellä enää ku noin 5 tuntia.. Ei siinä, matka jatkuu ja toivon että vaiva lähtee yhtä pian ku tulikin.. Pienet venyttelyt toisen jalan pyörittäessä ja Vellulta geelit naamaan. Nyt helpottaa. Samassa hässäkässä on reitinvalinnan paikka. Luen karttaa ja Vellu painaa edellä kokeneempien Paksumahojen peesissä. Nyt ei mene plänin mukaan. Komennan Vellun takas suunnitellulle reitille ja välttämme uintireissun, toistaiseksi.

Pyörällä rastit löytyy aika sujuvasti ja tullaan melontaosuudelle toisena. Noin 10 minsaa keulaa perässä. Kannamme kanoottia jokeen ja meille huudetaan "kolme minuuttia nopeampi vaihto ku keulalla!" Into kasvaa ja lähdemme melomaan jokea alas. Leppoisaa melontaa, muita ei näy.

Melonnassa jälkeen taas nopea vaihto ja nyt mennään sitten uimaan. Jokirastilla kokeneet Paksumahat tulee vastaan ja moikkaamme reenikavereita. Ero on kaventunut, meno on edelleen helppoa.

Juoksuosuus, tämä on tehty meille! Nyt otamme keulapaikan! Rastit löytyy aluksi sujuvasti mutta sitten eteen tulee nenärasti. Ollaan mielestämme kartalla, tässä on joen haara ja tuossa nenäkumpare. Kartta tuntuu vastaavan maastoa mutta mitä ihmettä? Ei se rasti olekaan tässä.. Sahaamme kumparetta ympäri ja ylös-alas joka puolelta vaan rastia ei löydy. Tuleekaan ainakin mäkijuoksua:) Tuumataan Vellun kanssa että tämähän on hyvää reeniä ja ylös-alas sahaamisen jatkuu:) Rastia ei löydy ja nyt on pakko nöyrtyä. Palaamme takaisin tielle ja hoksaamme tieltä lähtevän polun joka näyttää siltä kuin siitä olisi norsulauma mennyt. Rasti löytyy. Ei tullu ku pieni 40 minuutin pummi:) Olipahan hyvää mäkireeniä:) Matka jatkuu nöyrin mielin ja menohalut vähän laantuu. Ei tuollaista pummia saa loppumatkasta kiinni..

Viimeinen pyöräosuus menee tökkimällä. Ajatukset ei tahdo pysyä kasassa ja vähän väliä pitää pysähtyä lukemaan karttaa. Ei siinä, rastit löytyy ja vihdoin ollaan maalissa! Kolmas sija ja hyvä mieli mahtavasta reenistä!

NUTS Hetta-Pallas trail run by Timo H

No niin, keikka heitetty. Tämä oli sananmukaisesti pienimuotoinen tapahtuma, näin eka kerralla viivalla oli vain 6 osallistujaa. Aamulla 8 maissa kyyti Pallas-hotellin pihasta Hettaan, n tunti. Venekyyti järven yli kymmenen maissa ja sitten startti. Kolmen kärki alko erottautua heti alkumatkasta ja itse hölkkäilin tuossa toisessa aallossa. Pyhäkeron laelle nousussa menee aika paljon kävelyksi, kokonaisnousua järven pinnasta tulee n 420 m -tästä eka n 100 m tulee n 6,5 km matkalla ja se reilut 300 m sitten varsinaisessa nousussa ehkä 3 km pätkällä. Maisemat Pyhäkeron päältä on mahtavat, edessä oleva reitti näkyy ainakin kymmenen kilometrin matkalta tuntureissa. Piiitkä loivahko lasku Sioskuruun, polku vaan sen verran kivinen että mieluusti koittaa juosta uran reunaa, jossa pikkasen tasaisempaa ja tunne että jos nurin menee niin voi kaatua vähän kivettömämmälle kohdalle. Siosvaaran päällä n ehkä 17 km kohdalla hoksaan ettei kaikki ole ihan kohdallaan, nesteet hölskyy mahassa, ei imeydy. Kisakumppani kaivaa ystävällisesti suolaa repustaan mulle ja olo helpottaa jonkin verran (ei sitä suolaa siis turhaan oltu siihen suositeltaviin varustuksiin listattu - olipahan vain itseltä jäänyt pois). Kohtalaisen hyväkulkuista maastoa Tappurin sivu ja Rouvivaaran yli. Välillä jään pikkasen porukasta, mutta saan jonkun matkan päästä taas kiinni, kun kulkee pikkasen paremmin. Pahakurun kämpällä vatsantyhjennys ja olo selvästi parempi. Hannukurun kämppä tulee vähän kuin yllättäen vastaan. Ollaan aikalailla puolivälissä matkaa. Huoltoteltalta juomapussin täydennys ja lisää geelejä matkaan. Ja suolatabletteja!
Nousu Suastunturin laelle, jossa taas hölkkä kulkee kohtalaisesti. Huipulla tuulee, sananmukaisesti. Kelihän on sinänsä täydellinen, pikkasen toistakymmentä astetta ja pilvinen sää, mutta paikoin tunturissa kyllä viima tuntuu aika kylmältä. Hoksaan että sormet on turvoksissa, muillakin on ollut samoja havaintoja ja jälkikäteen päätellään että kylmä viima tuon saa aikaan.
Suaskuruun laskussa joudun ottamaan hyvin varovasti, etureisissä alkaa matka tuntua eikä alamäkeä pysty ottamaan rennosti, kiviä joutuu väistelemään ja varomaan. Jään selvästi porukasta ja seuraava näköhavainto kavereihin Lumikeron nousussa, jossa kellotan olevani jo 6 min jäljessä. Huomaan siis toimivani latupartiona tässä reissussa .:
Kyllä tuntuu nousu jyrkältä ja pitkältä -tässä n 30 km kohdalla manaan itseäni, kuinka tyhmää tämmöiseen osallistuminen onkaan, ei varmasti koskaan enää...
Vuontiskeron ohi pitkää loivahkoa laskua Monttelin majalle. Pikku huikat purosta. Nammalakuruun nousuun ovat ajaneet murskepenkkaa polulle, ois helpompi juosta mutta kun on paikoin sen verran jyrkkää ettei jaksa. Jäkäläkeron rinteessä taas näköhavainto edellä menijöihin -pakko jaksaa! Loivaa ylämäkeä pikkuhiljaa hölkäten. Lasku Rihmakuruun ja sitten alkaakin pitkä ja tuskainen nousu kohti Pallastunturia. Kyllä on juoksuaskeleet vähissä tällä pätkällä. Välillä hyvin kivikkoista pirunpeltoa, välillä hyvin märkää mutaista nousua. Huippua lähestyessäni hoksaan että tässähän on silti mahdollisuudet alle 7 h aikaan. "Kiristän" tahtia. Lopultakin kääntyy laskuksi ja tiedän että maali enää kolmen - neljän kilometrin päässä. Tässähän on vielä mahikset tehdä oma ennätys! Alamäki reilulla riskillä rullaten. Lopussa taas pari kilsaa hyvää murskepenkkaa polkuna, joten hyvä on päästellä vaikka mäki on jyrkkä. Maaliin ajassa 6:43 , eli reilusti alle kahden vuoden takaisen ajan (3 min...). Hieno tunne, kun kuitenkin jaksoi ton läpi vetää vaikka välillä sippasinkin aika lailla.
Maalissa pikahuolto. Kuivapesu eli paidan vaihto. Kiire kämpälle saunomaan. Tosi hieno kisapaita muistoksi järjestäjiltä.
Järjestelyt toimi hyvin, kiitos niistä! Toivottavasti ensi vuonna paikan päällä muutama kymmenen ihmistä vähintään - hyvin tuonne tunturin mahtuu!

- elämä ei ole aina vaan pelkkää juhlaa, vaan joskus myös ruusuilla tanssimista -
PB 3:23.04(28.9.2008, Berlin), 1/2 1:32.50 (13.9.2008, Levi), Cooper 3100m (6.7.2011)

Kaikenlaista kivaa kesäsporttia

Kesällä on tarjolla monelaista sporttiherkkua jo aiempien herkuttelujen jatkoksi ja ainakin näissä ollaan mukana märkine t-paitoineen:
- Syöte MTB
- Hetta-Pallas tunturijuoksu
- tunturisuunnistus Saariselällä
- rullamara, Kempele mara
Useamman paksumahan voimin on  Syötteellä vedetty monenlaista multisport siivua ja kattauksessa on ollut tarjolla joka toinen päivä vähintään "Syötteen tonni". Alkaa persauksissa jo kipristellä ja lamput himmetä, mutta huomenna käydään mutka Syöte MTB:n reitillä. Matka tarjoaa pitkälle reitille lipsahtavalle matkan oman fyysisen ja henkisen sietokyvyn reunoille. Pekka meinasi saada tärpin Tykinkuulasta ja koukun yläleukaan, mutta onneksi eilen illalla lukasin muistiinpanot...

http://paksumahat.blogspot.fi/2012/08/syote-mtb-krrrramppiralli-hienolla.html
http://paksumahat.blogspot.fi/2012/08/syote-mtb-toinen-kiekka.html

Aikomuksena on nyt kuitenkin kohennella maastojuoksukuntoa ja navigointia kohti tunturisuunnistuksen koettelemusta H E21 sarjassa J.Oksan kanssa....

Alkupalat kesän kinkereihin nautittiin ennen juhannusta Hegen rogainingissa, pääruokana Sepen ja kumppaneiden RGC Muhoksella  ja nyt jälkiruoaksi PuU ja alueen yrittäjät tarjoavat kiintorasteja makeissa maastoissa.

Kyllä kelpaa herkutella!  Täältä pariksi päiväksi viihtymään Vuokatissa, jonka jälkeen ruokalepoa muuan päivä harria ja taimenta kalastellen ennen Saariselän startttia. Kesä on hienoa aikaa ja valoa riittää - ehkä välillä vähän turhankin pitkään...

Rokua Geopark Challenge ja Adventure-sprintti

Sepe oli vanhana kettuna löytänyt mainion paikan ykköselle. Kiireisimmät lähtijät vetivät tietä pitkin pitkäksi ja osa Muhosjoen vartta lähteneistä veti Extreme-sarjan polkemaa uraa väärään notkoon. Niinpä oltiin yllättäen hölkkästartilla ykkösellä keulassa, hups - ei kuulunut suunnitelmaan. Matka rastille kulki kauniisti kukkivassa jokivarressa... Nokkossoppaa aamu velliksi :)

                              Jokivarren kauniita kukkia kutittelemassa kiireisien seikkailojoiden kroppia

 Kuten tiedossa oli, kisan alku mentiin tarkkailen ja kyttäilen. Meidän rankkaama kärkikolmikko kasassa, kaksi PM-joukkuetta ja nuoret hiihtohirmut. Nuoriso olisi varmaan vetänyt kovempaa, mutta Sepen siltarumpujekku oli kastellut kartan lähes lukukelvottomaksi, joten pojat joutuivat hieman turvautumaan PM-supporttiin. Eka vaihdossa porukka kasassa ja pyörien selkään hypättiin sujuvassa neljän joukueen letkassa.
Pari porukkaa eteni näkötuntumalla edessä ja PM-nelikko heti perässä. Kolmoselle oltiin mietitty valmiiksi iskun paikka pyrkimällä muista poikkeavaan reitin valintaan valmistelemalla pari reittvaihtoehtoa - toinen säälien tuliteriä Cännäreitä Muhosjoen raikkaan ruskealta huuhtelulta. No, keulakaksikko painelikin juuri sinne minne heidän oletettiinkin menevän. PM-nelikko jonossa kohden Muhosjoen toista rantaa. Va mitä ihmettä, Kake huutaa Vellua vetämään kässärikäännöksen ja siirtymään takaisin omalle tussatulle reitille.

                                                            Tiukat takaa-ajajat

Tämä sopii meille.Saadaan työrauha, eikä kukaan ole peesaamassa. Kaikki on nyt yhden kortin varassa, joko tämä onnistuu tai sitten ollaan reilusti takamatkalla. Ratkaisun avaimet koodattiin yliviivauskynällä paria tuntia aiemmin, kun Kaitsu kysyi kynä kädessä "uitko Muhosjoen poikki jos tarvis?". Cännärin ralla kalakattaa ja papat puuskuttaa. Kaarto rantaan, jossa Kaitsu ottaa päivän ensimmäiset Matti Nykäset tangon yli. Vehkeet levällään jokipenkassa... Sounot, pyörät parkkiin ja ukot jokeen. Sattui sen verran matala kohta, että kahlataan kainalovesissä joen yli hakemaan leima. Nyt vähä ketuttaa, että tuli lähetty'ä "turhaan" kiertämään. Jarkko huutelee vastarannalta, että uitteko yli. Ovat siis edellä. Vellun ääni kuuluu vasta kun ollaan jo takaisin omalla rannalla. Ollaan siis oletettavasti kolmantena. Toistaiseksi kaikki hyvin ja nyt ollaan pyörien kanssa samalla puolella jokea kuin seuraava rasti, toisin kuin muut kärkinelikon porukat. Kaitsu vetää taas tarkasti meidät suoraan oikealle, suoraan rastille vievälle polulle. Riipusillalla pyörät parkkiin ja täysillä siillalle ja kas, Kaitsu ottaa vaihteeksi persmäet kun luistinradaksi vettyneet riippusillan lahonneet lankkussoirot liipasee Sidit salamana kohti taivasta. Ukko pysyy onneksi nipin napin mahtavalla riippusillalla. Haetaan harjuleimat täydellisessä radiohiljaisuudessa. Aivan upea harjanne - Vau!
 Nyt ei saa paljastaa muille rastin sijaintia omalla mölinällä. Eipä silti, aika hiljaisia kavereita ollaan joka tapauksessa kun karttaa luetaan. Ketään ei kuulu, ei näy, lukuun ottamatta Extreme Gappyä. Pojat ovat menossa suoraan rastille vaikka katseesta päätellen matka ja valvottu yö ovat tehneet tehtävänsä, enkä ole ihan varma ovatko kaikki inkkarit enää kanootissa. Haban katse harhailee paremmin kuin Koivurannan terassilta poistuessa... Näkee että nyt on urheilu tehnyt gutaa.
Takasin ylös jokikanjonista. Kammet laulamaan ja ..vetin kyytiä kohden seuraavaa rastia.Leimat koskessa killuvasta rastista ja takas kohti melontaa. Risteyksessä vastaan tulevat seuraavat joukkueet. Eroa noin 7 min. Hieno reitin valinta ja parempi toteutus siis. Kyllä Kaitsu on velho. [kiitos J.Oksa]
Tarkkaa työtä melonnan alkuun. Vaihto menee pitkäksi, kun mutaiset Sidin remmit eivät tässäkään kisasa meinaa aueteta ja kippari rupeaa vielä Hannun kanssa pyöräkaupoille. Hannu koeajaa kännäriä kaukalossa - myyntistoori käynnistyy. Onneksi ei nyt kuitenkaan myy omaa pyöräänsä, va miksi se nyt kesken kisan rupeaa mökkinaapurin pyörää myymään? "Varaston siivousmyynti" on aina käynnissä... always on-line.

                                              Quest 1 - "K myy Hannulle pyörää..." ja Joksa tarkistaa kellukkeet?!
                          Kanootin valinta on taas yhtä vaikea ja väärä kuten aina aiemminkin.

Liian pitkän valkkaamisen jälkeen seuraavalle tunnille napataan pulkka, jonka pohja on prkele löperö. Minkäs teet kun vasta kanootti joessa huomaat, että kanootin pohja "ei kanna" ja 100m melottua päässä soi erään kokeneen ketun ohjeet - jääköön kertomatta. Perämiehen päässä pyörii kilsan verran Ismo Alangon jollotus pää alaspäin puussa...tiedätte varmaan biisin. Mutta ei auta ku kauhoa!
Näillä mennään. "Tahti Joksa tahti", tämä mantraa kaikuu takaa Muhosjoessa seuraavan tunnin ajan.  Huonompihermosella vois ryveta kätisyttään va ei auta ku lusikoida.Minkäs teet kun geeniperimään on osunut vain yksi ainoa nopea solu, joka sekin on tapettu jo teinivuosina määrätietoisellä määräharjoittelulla. Tahti paranisi vain nostamalla mela vedestä ja kauhomalla ilmaa va sekä ei tule nyt kysymykseen. Takaa ei tule ketään ainakaan näköetäisyydelle vaihtoon mennessä, joten kaikki on edelleen omissa käsissä. Tunnin virkkaamisen jälkeen könytään kanootti vaihtopaikalle ja siirrytään juoksu-uinti-juoksuosuudelle. Nyt on edessä nopeajalkaisten namiosuus ja pullukan "pelkäämä" jotos - kuis polvi taipuu ja kestää, entä akillekset...
Nyt otetaan nopea vaihto, myös kartturin sellainen ja syöksytään veteen. Kartturi menee kuitenkin vaihtoon jo ennen kakkosta, kun edellisestä suunnistuksesta on lähes vuosi. Jappasuun ei oo aikaa - vedetään floulla vesileikkejä Kirkkosaaren ympärillä.  Veshoito auttaa kipeisiin jäseniin, mutta luo sekä yllättäviä että tuttuja muuttujia  Pitkällä uintivälillä päätän kiihdyttää vauhtia ja vaihtaa sammakosta räkärooliin. Vauhti paranee, mutta simpukka vetää sakat välikorvaan. Rantauduttaessa tasapainoelin luulee paksumahan edelleen uivan, eikä ukko pysy enää edes pystyssä. Kaislikossa suhisee...

                                          Sepen hommissa menee monesti vettä kenkään...

Pakko nojata polviin ja selvittää päätä. Oulujoen vesi meni päähän! Koitan hoiperrella vähintään sadan metrin päähän rastista ja Kaitsusta, va emithän roikkuu mun kaulassa, joten ei auta kuin siksakata rastille saakka. Onneksi pää selvenee ja meno oikenee, mutta nyt takareidet tikkuilevatkin rantatörmällä. Ei ..tana, nyt nestettä, geeliä, patukkaa ja suolaa. Nuoremmat Paksumahat tulevat rannalla vastaan. 7 min perässä. Nyt tulee tiukkaa. Takaa tulee kevään maratonin Suomen mestari Wellu ja talvella kolme SM mitalia huuhtonut Kake. Huikataan hep hep puolin ja toisin ja meno jatkuu vakaana reippaana.  Lasketaan pikaisesti, että juostavaa noin 15km ja takaa tullaan varmaan noin 4:30/km vauhtia.

                                                      Takaa-ajajat temmeltää kevein tassuin

Meidän on siis pakko vetää kilometrit viiteen minsaan, eikä virheisiin ole vieläkään varaa.
Tarkka työ jatkuu ja rasteilta tullessa vilkuillaan tulosuuntaansa, mutta ketään ei onneksi näy. Pystytään kellottamaan, että välimatka ei ole ainakaan kaventunut. Viimeiset juoksukilsat vedetään jo alle viiden, luottaen siihen ettei meitä pyörällä ajeta kiinni, jollei pummata. Otetaan varman päälle. Selvät pätkät vedetään kovaa ja kaikki risteykset luetaan tarkkaan, välillä jopa pysähtyen. Parempi stopata 10 sekunniksi kuin pummata minuutti. Märät single trackit vedetään niin kovaa kuin osataan ja uskalletaan. Pyöristä tämä ei ainakaan jää kiinni. Niin komeasti 29" cännärit nuolevat epätasaisuudet ja kurakot.
Viimeiset kilometrit laulatetaan kampia vuorovedolla 35km/h vauhdilla. Torniin kiivetään yhdessä Kaitsun kirotessa, että aamulla luin Kalevasta, että maali on kunnantalolla, va missä on kunnantalo? ja pitäähän se leima hakia... Ei näy tornistakaan maalia, ei.

Ei auta kuin kipittää alas ja käyttää vanhaa "ei kysyvä tieltä eksy" taktiikkaa. Päätetään vetää vauhdilla kylän raitille kysymään. Minä syöksyn tien yli ja jäsen K tulee perässä kuin suojatielle rauahallisesti rullaten. Augsh! Vain nopeat refleksit ja hyvä tuuri pelastavat pahimmalta, kun pensaan takaa tuleekin auto. Lukkojarrutuksen seurauksena Kaitsu ottaa Nykäset vielä kerran tangon yli suoraan asvalttitielle metrin päähän auton keulasta. Huh! Ja maalihan oli raitin varressa vaan kun vesitornilleajokin piti optimoida loppuun saakka niin jäi se sitten viimeselle rastille ajaessa bongaamatta...

Lohipatsas tarjoaa raikkaan loppukylvyn ja maaliviivalla vielä nöyrä kiitos hyvästä reissusta, ehjänä säilymisestä ja miellyttävästä kisasta! 

Hiihtäjänuorukaiset tulevat arviolta noin 10min myöhemmin ja yhtä rastia pahasti pummannut toinen PM joukkue kolmantena. Hieno kisa. Raakaa tekemistä ilman turhaa kikkailua ja bingoilua. Näin sen pitää ollakin...

Kiitokset Sepelle ja kaikille hurjasti töitä tehneille järjestäjille! Kiitokset myös kilpakavereille ja kannustajille mukavasta tunnelmasta! Kerrassaan hieno tapahtuma ja mainio yhdistelmä monipuolista urheiluherkkua maukkailla mausteilla...

Rokua geopark Challenge 2013

Olipas mesta! Ratametsurit ja järjestäjät loihtivat loistavat jänskäilyt lähimaastoihin.
Maistoimme vain hörpyt tästä cocktailista nauttien täysin! Herrajestas niitä endorfiineja...
No. Tarinan tynkääkin lupaamme.
Muhoksella nähtiin ja koettiin lyhyelläkin matkalla monenlaista! Oma suoritus oli 6h kisaan loistava, kyttäävä, pilkkivä, vastaiskun paikkaa naatiskeleva ;) ja lopulta epätiedon kautta loukkaantumista sentillä  hipaisten maalia syleillen!

Rokua Geopark Challenge ensi viikonloppuna

http://www.rokua.com/geopark_challenge

Viikonlopun ennusteessa siis 101% todennäköisyydellä hikistä huohotusta, kiivasta suunnittelua ja strategiaa, lähtölaukauksen lietsomaa korskeaa laukkaa, seestyneen vaiheen höyryvetureiden jytinää  läpi Muhoksen jokikanjonien, matkalla mutkia ja kimakoita kramppeja, flouta tai ymmärryksen puutteesta kumpuavaa epätietoisuutta, kyttäystä ja kypsytystä, intuitiivisia short cutteja, iskun paikkoja ja huikean hikisen multisport-punnerruksen päättävä liitävä maaliintulo kuin aarnikotkan siipien suhahdus, hymy ja helpotus.

Parilla joukkueella mennään nuoria haastamaan eli duoina Tykinkuula ja J.Oksa ja  toisena parina hirmukuntoiset  SM-mitalistimiehet Wellu ja Kake. Matkana sprintti eli adventure-sarjan kuutisen tuntia.

Valmistautumiset kisaan on olleet monenmoisia, mutta niistä joskus jotain voitaneen julkaista. Alla näytteitä ja maistiaisia aiemmista otteista ja näitä eväitä varmasti taasen Sepen buffetissa....

Terwamara

Wellu ja Kake viivalla....
http://resultservice.fi/2013/oulu/?action=show&sarja=OM
ja Wellu pojat 40 sarjan ykkönen - ONNITTELUT!
Kake sitkeästi maaliin kramppeja kokien ja  väistellen. Mika tikkaili kympin ympäri. Mukana myös monta muuta tuttua nimeä lenkeiltä tai muista kisoista. Keli oli lämpöinen ja loppumatkasta näkyi maratoonarien kokemia karuja kramppeja Pikisaaren tienoilla. Ei oo heleppo nakki 42,2km asvalttijotosta!

Sen piti olla nätti pyöräsuunnistusreissu...

Maanantaina päivällä konttorin ikkunasta keli illalle näytti paranevan, lämmintä ja kuivaa- makia homma! Pitää kai ne pyörärastit käydä ajelemassa, vaikka edessä ois järjen mukaan"lepoviikko". Ajattelin että tulee pikkunätti MTB-suunnistus iltalenkki Takkurannan hyvillä urilla ja pitää jengailla kevyesti - PALAUTTAVASTI. Näin kuvitelin kun lähdin iloisella lapsenuskolla poleskelemaan kotia kohti töistä mietiskellen vielä, meniskö hissukseen pyörällä Takkurannalle.

No mikäs siinä, mukava ilma ja siellähän oottaa mukavat urat - neulaspolkuja ja paljon eri suuntiin painelevia urastoja luoden mukavaa navigaatiohaastetta. +15 mittarissa - arvuuttelin hetken lähtiskö lyhyillä pyöräkalsareilla. No järjen ääni kuiskasi että pitkät jalkaan, on kuiteski kevät vielä. Okei, laitan pitkät, monissa muta-xissä ryvetety ja uineet tutut hiertämättömät ja "pesunkestävät" haalarit kompressoimaan paakelssireisiä [Arin ristimänimi PM-reisille]. Yläroppaan nakkasin ohuen paidan ja päälle pyöräpaidan - taitaa tulla kyllä kuuma, mutta sounot, sittepähä hiki lentää. Jalkaan uudet "seal skin" kätevät lämpösukat ja kuorrutukseksi uuden karheat Sidit sisäänajoon tutun kisaparin levätessä ja odottaessa oikeita koitoksia (alkavat olla sen verran maileja ja mutaa nähneet, että noita jalkojen rakastamia SIDejä säästän vain kunnon koitoksiin ja ropan ja mielen puristustesteihin).

Voi kuinka väärällä ladulla olin jo lähtökuopissa. No, pyörän selkään ja menoksi kohti Takkurantaa. Ja eiköhän Ruskossa jo jyrähdä ja ala sataa. No eihän tuo pikku saje ku piristää aattelin. Ja aattelin että onpa hyvä ku laitoin uudet spesiaalisukat jotka pitää vettä, mukava ajella hyvälle Takkurannan urastolle kuivin jaloin. Kaatiksen kohalla alko tulla sitte lujaa vettä ja Saaran tallin kohilla satoki sitte kaatamalla. Ei spesiaalisukat auttanu... olipa hyvä että jätin sajetakin pois repusta pois, ei sitä tarvi ku on niin lämmin. Maskun kohalla Mikko naureskeli ja laisto sovitun osapyöräsiirtymän. aiko jatkaa autolla. Tarjos reiluna miehenä kyytiä, josta tietenki kieltäydyin kehuen ettei tää paha oo...

Takkurantaa lähestyessä olin jo kunnolla kylmettynyt. tässä uusi versio hyvästä alkulämmittelystä?No kartta se aina lämmittää, reittikartta tauluun ja ihmettelen ääneen ratametsureille, että eihän tuonne kolmoselle mee mitään uraa... Heikki toteaa, että alahan mennä - selvä, minä menen. Menoksi, tosin kevyellä kaasulla... no, hyvin lähti - ykköselle reitti loppuosasta oli kunnolla mutanen ja lällyä (toinen vaihtoehto ois ollu tietenki mudaton). Rapaa ja mäskiä lentää, karttataulussa sais olla vinkkarit.

Kakkoselle suunnittelin eka kiertäväni, mutta mestari Sepen ajatuksia iskee läpi kesken toteutuksen ("elä kierrä niin paljo, suoraan vaan Kaitsu") ja reagoin tämän kaiun perusteella vasemmalle ajatuksena työntää tiheikön reunaa ”suoraan” pellon reunaan jossa tarjolla osin uraa, osin vanhaa pellon reunaa. ja kas, edessä ekat harvennetut pätkät ihanine sikinsokin makaavine korvakon tappajineen. En siis aja, kannan kaunista pyörää korvakoa ja vaihtajaa varjellen. Ja silti, harhaudun Kaikkosen tavoin vältätylle väärälle (!) pellolle... loikin reunaan, pyörä niskaan ja totesin kohta: väärä pelto... Eka kerran ajatuskuplassa vilahtaa pari sanaa (V#@ V@**%). Ei auta, on tetsattava pyörä niskassa kohti oikeaa peltoa. Takkurannan pohjoispuoli on muuten aivan kunnolla paikoin ikävää tiheikköä ja kaikenlaista kakkendaalimasta kangendaarust, jossa naamaan läpsii pajua, kuusen oksaa, pohja upottaa eli minialue seikkailulliselle kokemuksille. Semmonen miniseikkailuakvaario. Toiselle pellolle päästäkseen piti sitte vielä kahloa ison veto-ojan yli ja siinähän kulkuset sai ekan ruskeavesikasteen tälle ilalle - rapavettä vähän kenkää, saapi uudet Sidit nyt mukavaa neitsytmatkaa porautumalla suoraan asiaan eli syvälle ojan pehmeään pohjaan. Sajevesihän oli jo esikastellut koko paksumahan eli ojavesi ei enempää kylmettänyt, oikeastaan lämmitti omalla kummalla tavallaan.

No kohti kolmosta ja matkalla muutan suunnitelmaa ja itsellekin yllätykseksi päätän taas oikoa, kun ei sinne oikein kunnon reittiä näkyny kartalla. Vaikka näkyikin, mutta kun se kiertää niin ikävästi. Kiertävä reittiki tekee niin pitkän V:n länteen notta mikä jottei, eiku suoraan ohuille urille ja siitä nätisti short cutilla kuviorajaa kohti rastia.No valitsemani mönkkäriura johti kohta harhaan, tuloksena koukkua ja pyörän kantoa vitikossa. Paluu  leuka rinnassa oikeaan kuviorajaan, kohti tumman vihreää kartan osaa... ja naamaan läpsyttelee kivasti lähes läpipääsemätön hieno kuusikko. Lompsin kohti isoa ojaa. Ja tottakai, iso ojahan solisee kaunista ruskeaa vettä kukkurillaan ja jalassa ne uudet  Sidit, ne uudet kalvosukat. Koitin katella ylipääsyä epätykinkuulamaisesti jotain runkoa pitki va Kakehan sen tietää, eiku hyppy ojaan munia myöten ja lisää ruskiaa kastiketta koko ropalle... tulipahan Siditkin totutettua ”normimeininkiin”. Samassa liemessä ui nyt muutama muukin, Häbä ja pari muuta. Höyryäminen ei oo nyt mitään härkätaistelua rintakarvat ojossa, vaan alkumatkan rapa on raspannut suurimman uhon ja kaasuttelun särmän mutaojiin.

Neloselle valitaan porukalla suorempi reitinvalinta eteläisempää reittiä, siellä kun menoa helpottaa joku katkoviiva... no, jekkuhan se täälläkin luuraa ja vettä on tarjolla  polvia myöten, bonuksena raivatut sikinsokin kaadetut koivut. Joten sarka ei ollu ihan polettava. Pyörä niskassa tetsausta taas vaihteeksi... nousu hyvälle uralle joka tarjosi 30m pitkiä mutavellirapakoita... huh huh. Pari sanaa käy hiljaa mielessä, mutta kyllä tää tästä nyt paranee, ajouria näköpiirissä. Hyvää maastoa. 4-rasti talteen, vitonen talteen ajamalla ja peesissä luurailee muutama kaveri...

Jaha, aattelin jotta tarjotaan pojille lisää short cuttia kun tähän hommaan on nyt alettu ja nappasin taas kännärin niskaan ja eiku testaamaan suoraan kutoselle. Paskaako tässä enää kiertelee ja  ei kahta ilman kolmatta. Vitikoituneen saran puolivälissä edessä vitun syvä ja leviä taas ihanan ruskiavetinen tulviva oja... ei kai siinä, empimättä hyppy tuttuun tuntemattomaan eli munia myöten mutakakkaan. Positiivista tässä siirrossa oli että oiko meni just niinku piti ja tulin suoraan "rastille". Negatiivista että kaverit ei peesanneetkaan. Positiivista että säästin 5 min, va mitäpä väliä sillä enää on tässä kurjuudessa.

Pyöräsuunnistustekniikkaa nopealla hyvällä pohjalla [PM trademark]

Ja short cuttien linjalle ku on lähteny ja on jo yltä päältä ravassa, ajelin sitte mettien läpi seiskallekin.Jos nyt jotain hyvää niin tämä oikominenhan alkaa sujua ;) 8, 9, 10 ei enää tarjonneet lisää seikkailua mutta olipahan haastellinen reissu, seikkailullisia rasteja ja kylmyyttä ja kurjuuutta taivaan täydeltä.

Maalissa Mikko naureskeli leveästi... Jukka tuumas, että eipä menny ihan ihanneaikaan. No ei. kiittelin seikkailullisista rasteista. Mikko tarjos autokyytiä ensin ja tokas kyllä empien  että haiset kyllä meleko kauhialle. Ei ollu ihan pohjoisten purojen raikkautta niissä Takkurannan ojissa. ”onko sulla vaihtokalsareita?” No, ei oo vaihtokamppeita eli kyyti ois toteutunu kuomukärryssä pötkötellen kotia halien paskasta kännäriä... Herrasmiehenä Harriki tarjos kyytiä va minä päätin ajella kotio mutineni kurineni päivineen. Ei viitti sotkea kavereitten autoja ja peräkärryn kyyti ois vähä niinku...

Hmm, oisko se Mikko dumpannu mut kuitenki matkalla Ruskoon? Polkenu Ruskoon sanan varsinaisessa merkityksessä. Tätä voitas pohdiskella joskus PM-saunassa.

Mutta kas, aurinko alkaa paistaan – paistaaha se aurinkoki lopulta. No se ei  enää riittäny sulattamaan ukkoa va mieltähän se kuitenki lämmitti. Poleskelin kotia seikkailullisessa sotisovassa naapurien lopulta kotikujalla moikatessa ja ihmetellessä: misä pirussa nää oot ollu? vastasin että hain tuossa pari nättiä rastia, tuli pari pientä muuttujaa, mie voin selittää...

Tunnin saunassa istuskelu sulatti ropan ja ravat ja uni tarjosi painajaisia Takkurannan tiheiköistä.

Näitä suunnistavan matkaoppaan all inclusive oikopolullisia reissuja on tarjolla jatkossakin, joten laittakaa viestiä ku haluatte peesiin ja herkkähipiäisemmät voi pakata reppuun varalta märkäpuvunkin... tosin sitä päälle kiskoessa ja sukkia reppuun viikatessa tipahtaa peesistä. Eilen palauttavalla rullalenkillä Kake tuumas, että olipa harmi kun ei ehtinyt maanantaina mukaan - PM-ainesta selkeesti...

Nyt hetki palautellaan mieltä, fysiikkaa ja mekaniikkaa. Aurinkoisella kelillä on hyvä kaivella mudat ja heinät pois Takkurannan jäljiltä ja rasvailla kulkupeli valmiiksi kohti seuraavan viikon koitoksia. Tosin voihan tässä vielä palauttelupäivillekin ilmaantua jotain pientä kivaa keikkaa.

Suksimisen yhteenvetoa

Raportit lumilta on jäänyt vähiin va juottomies Erä-Jorman sompaillessa Syötteeltä takas luvattu lumiraportti piti naputella kasaan.

Suksiminen päästiin aloittamaan hyvissä ajoin tänä vuonna ja kausi avattiin suurimmaksi osaksi kilometrejä ahnehtimatta, noin keskimäärin. Osa porukasta nimittäin sairasteli, Wellu reenasi ammattimiesten ottein ja Tykinkuulalla kesää kevyempää settiä.

Tiimin “ammattimiehet” avasi kautta kansallisissa ja ehkä yksi hienoimmista kisoista oli Kaken ja Wellun kaksoisvoitto Virpan 15 kisassa takana iso nippu koukkupolovisarjojen mitalimiehiä. Pojat oli siis heti kauden käynnistyttyä iskussa. Tuo kaksikko ja Sepe jatkoi maakuntaviestissä loistohiihtoja ja tammikuun sokerina pohjalla oli Wellun huikea hiihto Jämillä yleisen SM:issä tuloksena jopa Hanki-kommentaattori Roposen avautuminen tapaan: “miten sauvakävelyä ja halontekoa harrastava ikämies voi niputtaa noin paljon nuoria lupauksia”.

Helmikuulla Wellu ja Mika jatkoivat mitalinhuuhdontaa palomiesten SM:issä ja sama tahti jatkui PM-kisoissa. Eri värisiä PM-mitaleita kerättiin toki muidenkin toimesta. Oma meno oli tässä vaiheessa takkusta ja taustalla varjosti yhden PM-tiimin ideoineen jäsenen totaalinen polven pirstaloituminen: ristiside edestä poikki, kierukka irti… ja leikkauksessa massiivinen sisäinen verenvuoto jalkaan mikä esti jalan kuntoutumisen.

No PM-juna vihelsi taustalla ja Haukipudashiihdossa Wellu näytti todella hurjaa voitokasta menoa pudotellen peesistä (!) monien eri lajien mitali- ja teräsmiehet. Tässäkin kisassa Kake säesti loistavasti hiihtämällä kolmanneksi jättäen taakse muun Pohjois-Suomen koukkupolvikerman.

Maaliskuussa loppukin osa PM-porukasta pääsi myös mukaan loppetteihin: Tykinkuula ja Raaka-Arska testaamassa tasurin toimintaa Pertin hiihdossa ja hyvinhän ne pumput kulki – molemmille sarjojen voitot ja tasuria maukkaasti 35km anakynnyksen huumassa. Kovanaamat tiimistä lähti mukaan Tervahiihtoon ja tarjolla oli iiihanan tervaista vitipaanaa koko rahalla… ja kas Kake viidenneksi huippusuorituksella - tosin bensa loppui lopussa kesken, kun Paksumahojen komentosillalta ei pakotettu riittävään ravitsemukseen kisan aikana. Tai Kakella jäi hurmoksessa paitsioon tämä tärkeä elementti pitkissä kisoissal Wellu sortui tässä setissä ilmeisesti välineongelmiin…

Edessä SM:t Ranualla: Kakelle kolme mitalia! Pertsalta pronssia, vapaalta hoppeeta ja viestistä huima pronssi! Wellu hyvillä hiihdoilla 5. ja 4. yksilömatkoilla. Kovaa menoa! Hienoa hienoa!

Pääsiäiskisoissa Taivalkoskella Wellu testasi vauhtia ennen Lapponiaa ja tulos kertoi keveistä monoista – neljäs yleisessä noin 1,5 min MM-kisa Similää perässä. Kake samassa kisassa lyjyreiskoilla ihan mukavasti menossa mukana. Lankalauantaina Tykinkyyla maisteli HiSu SM -tunnelmia Torniossa ja jokisuiston ylimääräiset kelkkaurat suistivat Paksumahan megapummeihin heti alkumatkasta ja kisa oli paketissa ennenkuin se ehti saavuttaa kunnon kliimaksia ja taistelua auringon noustessa lämmittämään huippukunnossa olevia uria Puuluodossa. No, hauskaa se oli silti ja se on pääasia. On se vaan ketteryyttä ja suksitaitoa vaativa laji yhdistettynä nopeaan ja tarkkaan navigaatioon. Ajoin nimittäin komeasti yhteen hisu-ansaan ja risteyksen nykyä erottamatta ajelin täysillä tovin 90 astetta väärään suuntaan. Menestyksen puutetta hoidettiin isolla annoksella herkkuja ja Ikean täsmähakuja Haaparannan puolelta. Ja matkaseuranan ollut monilla mestaruuksilla karaistu Sepehän sitten pisti nuorisoa nippuun vetäsemällä huimasti hurjalla lykkimisella kuudenneksi yleisessä! Aivan huikeeta!

Pummailujen haavoja nuolastiin palmusunnuntaina Erä-Jorman visioimalla umpihankihiihdolla Rytivaarasta Syötteelle ja harvoinpa termarin teet ja nuotiolla paistetut makkarat on olleet niin maullaan kuin ne Toraslammella tällä kertaa olivat. Valitettavasti termarista loppui löpö ja takas Syötteelle oli suksittava umpista… tankkaamaan.

 Tiistaina heti pääsiäisen jälkeen käynnistyi hiihtokuntoa rajusti mittaava Lapponia, jossa mukana Wellu, Raaka-Arska ja Mika, lisäksi lenkkikavereista Orvolat ja Isoahon Jussi ja muitakin reeneissä mukana olleita. Tuloksia lueskellessa hyvin Lapissa hiihdot sujuivat! Wellu koknaistuloksissa 4. hurjilla hiihdoilla, Jussi viimesenä päivänä Karrahuikosen huippuhiihdolla petrasi kokonaissijoitusta, Arska tasaista työtä sijoittuen 50 sakkiin, Mikalla Himmelriikissä hyvää kulkua, Miikalla hyvää työtä läpi viikon ja Sari naisissa seitsemäs. Kovaa sakkia, hyvässä kunnossa – onnittelut kaikile kovan urakan läpi liu’uttelusta!

Viimesimpänä omana ponnistuksena paukautettiin mukaan Kaken kanssa Syötehiihtoon ja matkana ikiuuvuttava 50km Syötteen pitkissä nousuissa, jotka ei armoa anna, mutta pistävät anelemaan armoa viimeistään takas stadionille kamutessa. Yleensä tätä reissua ei oo krampeitta tai sippaamatta tullut kierrettyä. Kisa lähti mukavasti liikkeelle ja tempastiin Kaken kans paukusta keulaan rauhottamaan eka kilometrien vauhtia. Alamäkiosuuden alkaessa muutamilla hermot petti ja tuloksena hurjaa höökäilyä muutama kilometri. Itse päätin tässä vaiheessa hiukan tasotella nousuissa ja luotin Tykinkuulan pyörimiseen alamäissä. Tämä toimi ja Pärjänjoella oltiin vielä “kasassa” ennen ensimmäistä loivaa nousupätkää. No tämähän ei oo paksumahan parasta temmellyskenttää ja siimaa piti antaa hiukan ennenkä päästiin taas hepompiin maastonkohtiin. Toraslammen jälkeen edessä on kunnon työpätkä, jonka aikana wassutellaan 150m nousua ylöspäin. Aurinko paistaa, lumi natisee ja osa kaasuttelee hermostuksissa turhia spurtteja. Kaikesta huolimatta “kakkosletka” on kasassa Ahmatuvan aurinkoisilla soilla ja meno on aika soppelia viidenkympin rentoa reipasta. Kake ja Alm on tässä vaiheessa ottaneet hajuraon ja tutkassa ei näy Kakea - hohtavaa hankea ja ylämäkeä sen sijaan kylliksi asti. Alamäen alettua painovoima pääsee oikeuksiinsa ja saan napattua monta päänahkaa päätyen hiihtämään hetken “irti”. Ylipaino on ylivoimaa, valitettavasti vaan gravitaatio iskee julmasti takas kaarrettaessa taasen nousuun ja takaa hankoava Turtisen Pale huikkaa kohteliaasti jotta nyt Kaitsu hiihdetään, vejetään… Jaa, Pale hiihtää, mina sipsuttelen omaa vauhtia nousun ylös. Harmittavasti 50m kaula syntyy nousussa ja sitäpä ei sitten mogren-osuudellakaan saatu Pekan kanssa imettyä kiinni, vaikka vuorovedolla sitä tovi yritettiin. Toraslammella löysätään hiukan ja koetetaan pitää meno tasasena – edessä on kaikkina edellisvuosina hikeä ja verta vuodattava toinen kerta 150m ylöspäin, happoreisien via dolorosa. No, nousu sujuu metri kerrallaan ihan mukavasti ja 9km työsouuden jälkeen lasukosuus armahtaa keuhkoja hetkeksi, reidet toki on tälläkin pätkällä lujilla ja viimesen juottopaikan jälkeen vasen reisi ja käsi napsahtaa kramppiin. Jahas, viimeset kilsat mennäänkin sitte jotain kummallista toispuoleista ja alamäessä liukumani 100m kaula Pekkaan sulaa ennen viimestä nousua. Edessä nousu stadionille, toinen puoli mekaniikasta ei toimi. Pekka iskee puolivälissä nousua ja yksjalakaluistelulla ei ehi mukaan. On se jänskää tama viidenkympin hiihto! No ei auta, on kannustusta ja ois tahtoa va ne ei suksia liikuta. Vou vou vou mäki ylös ja painovoimalla liu’utellen loppukilsa maaliin. Tulos ja hiihto hyvä – tankkaus meni hieman pitkäksi, mutta sehän kuuluu tämän tiimin geeneihin…

Kake oli toisella kiekalla paininut Almin Juhan kanssa muutaman kerran, mutta kummankaan pääsemättä irti ratkaisu jäi loppusuoralle, missä Kake nappas voiton ja kolmannen peräkkäisen voiton ansiosta kiertopalkinto kotiin!

Ensimmäinen nimi pytyssä on muuten “Tykinkuula”… Syöte helli taas hiihtäjiä loistavalla aurinkoisella pakkassäällä ja erinomaisessa kunnossa olevilla paanoilla. Huippupaikka ja kelit ja olosuhteet näyttäs säilyvän talviurheilua suosivana Wappuun saakka! Käykäähän naatiskelemassa…

Jaa juuri tulleen tiedon mukaan Wellu 10. tänään  Saami Ski racessa - pitäähän se palauttavalenkki heittää heti Karrahuikosen 80 km:n päälle ja ku takana on 190km kilpahiihtoa viidessä päivässä. No nyt sitä kilpahiihtoa on 280km plakkarissa. Matkaa Wellu teki loppumatkasta muutaman "Muuanin" kans, kyseessä se  yhistetyn norjalainen Magnustelija.

Palautumisiin!

Changzhou Half Marathon 31.3.2013

Tällä kertaa ohjelmassa hieman erityyppinen kiinalainen 1/2 marathon. Kyseessä oli joukkuekilpailu, jossa joukkueeseen kuului maksimissaan neljä miestä ja minimissään yksi nainen. Ronin kontaktien kautta saimme kutsu vahvistaa paikallista Ipaobu-joukkuetta. Seuran joukkueisiin sopikin vanhojen "meriittien" perusteella peräti kuusi pitkänokkaa: Mari ykköseen, Roni ja minä kakkoseen, sekä Timo, Jason ja Ferdi kolmoseen. Mukana kympillä myös pari kasvavaa kykyä, jotka painelivat matkan lähes saamaa vauhtia meidän kanssa. Sukupolven vaihdosta siis pukkaa.

Meistä jokaisella kuulosti olevan tai olleen sairastelua ja/tai muita vaivoja viime aikoina: flunssaa, vatsatautia, jalkavaivoja, jne. Lienee ilmansaatteillakin osuutensa pitkittyneisiin flunssiin. So not, rintarottingilla lähdettiin mukaan. Osa otti homman niin tosissaan, että suoritti jopa elämänsä ensimmäisen kerran alkuverryttelyn puolikasta varten.
Kisan luonteesta johtuen mukaan oli hyväksytty vain 40 joukkuetta, elikkä tasan 200 puolikkaan  juoksijaa. Saman verran oli toisin mukana myös kympillä ja vitosella, joten paukusta matkaan säntäsi 600 innokasta.

Itsekin sairasteluista kärsineenä tarkoituksenani oli mennä pelkästään tunteella ja fiiliksellä. En laittanut edes garminiin tavoitevauhtia. Yllätykseni kulku olikin kepeää ja alussa piti jopa jarrutella, kun oma tuntemus vauhdista ei mätsännyt garminin piippaamiin kilometrivauhteihin. Kuvittelin juoksevani paljon hitaampaa kuin todellisuudessa mentiin. Ronilla sattui huono päivä, joka tuli omin silmin ja korvin havaittua kun Marin kanssa ohitettiin pitkään kestäneistä vaivoista kärsinyt vanha mestari noin 3km:n kohdalla. Timo, Jason ja Ferdi porisivat heti meidän perässä.

 Me jatkettiin matkaa tasatahtiin Marin kanssa n. 12-13km:n kohdalle, jossa Mari alkoi hieman jäädä. Paluumatka tultiin reippaaseen vastatuuleen, joten peesi olisi tullut tarpeeseen. Valitettavasti alku mentiin sen verran rauhallisesti, että paluumatkalla tuli vain selkiä vastaan, joten tuulen halkominen jäi meille. Puolimatkassa olin 40. ja maalissa 34. Sen lisäksi pari naistakin tuli ohitettua paluumatkalla. Joksamainen negatiivinen splitti siis. Jonkun pitäis taas huijata minut aloittamaan kovempaa (terveiset Askolle). Koko meidän poppoo neljän minuutin sisällä, joten jälkipeleille päästiin samantien. Ipaobun ykkösporukka nappasi kisan voiton, joten päästiin fiilistelemään lavan reunaan Marin pokatessa naisten sarjan kakkospalkinnon ja joukkuekisan ykköspytyn.

Joksa 1:26:45

Mari 1:27:46

Ferdi 1:28:21

Timo 1:28:59

Roni 1.29:32

Jason 1:30.17

Perinteiset "mitalikaffet" hörpättiin Zapataksen Sunday Brunchilla free flow:n kera. Lurps!

Hyvä Wellu!!!

http://www.mtv3.fi/urheilu/hiihtolajit/maastohiihto/uutiset.shtml/2013/02/1701175/roponen-ripittaa---puita-pilkkova-palomies-pitaa-paihittaa

Kisaraportti halkopinon takaa:
Alkuperäinen suunitelma oli mennä jämille vain ohs:n suksihuoltoon. Jani O otti joulukuussa puheeksi mahdollisuuden jämillä hiihtämisen, silloin sovimme että minä hiihdän lauantaina vapaan matkan ja Jani sunnuntain pertsan matkan. No hiihdetään ku mahdollista on, oli ajatus. Aika kului ja koitti to aamu jolloin hellun kanssa hypättiin rellun kyytiin ja nokka kohti jämiä. Perillä oltiin kolmen pintaan. Vaatteet vaihtoon ja valosan aikana latuun tutustuminen. Rata oli 2 x 7,5km, rata profiili oli kuin minulle tehty. Sillä minun pitkät ja kestävät jalathan tykkää, oikein nauttivat pitkistä ja jyrkistä nousuista. Varsinkin kuokka nousut on kutaa ja niitähän sielä oli riittävästi. Koppi pystyyn ja illaksi hotelliin valmistautumaan perjantain sprintin huoltoon. Perjantai koitti ja hommat hoidettiin. Illalla tunnin hiihto ja tuumaus; näillä löysillä lihaksillako pitäis huomenna hiihtää kovaa. Oli vissiin pojalla lievästi jännitystä ilmassa. Lauantai valkeni ja seiskalta kohti kisa paikkaa. Edessä oli normi huolto päivän kuviot, testi sukset voiteisiin ja testaamaan. Testi hiihdossa huomasin että, eilinen löysyys on tipo tiessään ja tänään hiihdetään kovaa. Muutama parin voitelu ja kisa vaatteitten puku, ei muutako verkkaamaan. Käytin suhteita hyväksi ja käytin pitkä aikaista ystävääni apuna omien suksien voitelussa. Seuras monta samaa kysymystä eri henkilöiltä; miten voit luottaa kun aina olet voidellut omat sukseni. Oli helppo luottaa kun Mikan kanssa monet vuodet saman pöydän ääressä tuhistiin suksia kuntoon pitkin europpaa. Verkka oli tuttun pitkä ja kolme reipasta vetoa, valmista tuli. Ei muutako kohti lähtöä. Arpa onni oli suosinut ja pääsi säntämään ladulle numerolla yksi. Kisa meni taktiikalla tasaisen kovaa alusta alkaen. Eka kierros meni hyvin ja alkoi toisen kieroksen taistelu. Sehän taisteltiin hyvin ja sain nousu johteisen hiihdon ja nostin toisella kieroksella kymenen sijaa. Hiihto ei tuntunut miltään eriskummalliselta, mutta se alkoi vasta sitten tuntumaan hyvältä kun kisa alkoi loppumaan. Mukava oli hiihtää ku yleisö ja kaverit kannusti ja varsinkin kun oma kulta oli hengessä mukana. Sitähä sai odotella tovin aikaa kun ensinmäisen ja viimeisen lähtijän välissä oli puolitoista tuntia. Loppu verkassa soittelin isä ukolleni ja hän kertoi että olet 70 joukossa, sekin tuntui hyvältä. Mutta kun lopulta kisa oli ohi jä näki että, olen sijalla 43, tuntui uskomattomalta. Jäi monta nuorta kovaa taakse, ero kärkeen oli 4'26" ja ero moniin muihin maan kärki hiihtäjiin talven aikana supistunut. Tuumasin hellulle että, illalla juhlitaan pihvin ja viinin kera, näin tehtiin. Sunnuntaina jatkui huolto hommat ja ne tehtyä koti matka alkoi hymyssä suin.

China Coast Maraton 13.1.2013 Hong Kong

Sunnuntai-aamuna lähdimme Joksan kanssa ennen kuutta hotellilta ja kävelimme muutaman sata metriä bussille. Kolmen vartin ajelun jälkeen olimme lähtöalueella High Island Reservoirissa, joka on noin 30 km koilliseen keskustasta. Saimme numerolaput ja pussit varusteita varten. Tapasimme Hong Kongissa asuvan Teron joka oli lähdössä puolikkaalle.

800 täyden maratonin juoksijaa ja 1500 puolimaratoonaria kyyristyi lähtöviivalle, ja startti tapahtui klo 8.00 aamun alkaessa kajastamaan. Lähes 2000 kympin juoksijaa starttasi puoli tuntia meidän jälkeen. Heti alussa oli pitkä ja jyrkkä nousu, jonka jälkeen reitti hieman tasaantui. Olimme sopineet että juostaan reitti läpi hölkkävauhtia, kun olin puolikuntoinen syksyn flunssien sekä nilkka- ja vatsavaivojen vuoksi. Eka kymppi meni 53 minuuttiin ja seuraava samaa vauhtia, syke pysyi sopivasti mukavuusalueella. Tero piti hieman parempaa kyytiä yllä kuin mitä olimme ajatelleet ja roikuimme mukana kun se tuntui vielä helpolta. Reitti kierteli suuren vesivarastona toimivan padotun järven reunoja ja maisemat olivat komeita. Tasaista oli varsin vähän, kaiken aikaa mentiin ylä- tai alamäkeä. Huoltopisteillä tarjottiin pelkkää vettä, niitä oli muutaman kilometrin välein. Puolimatkassa oli pitkä jyrkempi mäki joka suosiolla käveltiin ja kohta sama mentiin sama pätkä alamäkeen. Toiselle kierrokselle lähdettäessä puolikkaan ja kympin juoksijat olivat poissa reitiltä. Aurinko oli noussut pilvettömälle taivaalle ja lämpötila alkoi nousta. Kolmas kymppi meni vielä ihan kohtuudella, vaikka jatkuva ylä-alamäki alkoi jo tuntua. Urheilujuomaa ja geeliä sekä erityisesti suolaa olisi kaivannut viimeisellä kympillä, reisistä alkoi paukut loppua ja ylämäkeen piti kävellä. Huolestuttavalta tuntui kun syke ei alamäessä enää juuri laskenut. Joksa meinasi että se johtuu helteestä, kun tulee pakkasista lämpimään keliin; itse arvelin syyksi huonoa kuntoa. Paukut tuntuivat loppuvan ja viimeiset kilometrit olivat melkoisen raskaita. Kun maaliin oli enää puolitoista kilometriä, alkoi varsin jyrkkä alamäki ja jouduin kävelemään kun askel ei yhtään rullannut. Onneksi loppusuora oli tasaista ja maaliin tultiin juoksemalla, loppuaika oli 4.00,29 ja sijoitus 197. ja 42. omassa sarjassa. Jos olisi lopun alamäessä pystynyt juoksemaan, niin neljä tuntia olisi alittunut, vaan kun ei. Joksa odotteli ja kannusti kovasti – kiitos siitä - olisi juossut ainakin varttitunnin kovempaa jos oli antanut mennä.

Voittaja juoksi 2.44, mitä voi pitää kovana aikana reitin vaikeus huomioiden. Garminin mukaan reitillä tuli nousua reilut 800 m ja laskua saman verran. Ei ollut mikään erityinen suoritus mutta paidat ja mitalit saatiin, sekä tietty jäätävät mitalikaffeet juotiin. Seuraavalla kerralla voisi tavoitella neljän tunnin alitusta…