No niin, käytiin kopasemassa melontaa EräJorman kans ja lähtiessä olin aistivinani EJ:ssä pientä jänskätystä. Alle tempastiin uusi Acron ja vesille lasku tapahtui Alakylästä, targettina Haukipudas. Ei pahoja koskia mutta muutama kuohun kihautus.
Sepe lähti mukaan kajakilla ”oppaaksi”. Eka kosket sujahti ihan mukavasti ja matka taittui suvannoilla poristen.
Saatin Sepelta kommentti: "lopettakaa virkkaaminen" ja kohta mentiinki 1km/h kovempaa. Se tekee per tunti jo mukavasti bonusta. Ei ollu turha reissu.
Seraavaa oppia pohjustettiin seuraavasti - Sepe kysyy: "ootteko ikinä kaataneet kanoottia?"...ei tätä, miksi ihmeessä. No, 5 vuotta sitten yhdessä kisassa kaajettiin meitä nipin napin pinnalla kannatellun kiulu kaks kertaa, tosin ihan eri kokoonpanolla ja vettä pelkäämättömällä triolla. Ohessa muuten tekemisen mallia AC24-kisasta ja Raaka-Arskan naamasta näkee että mitä isompi aalto, sitä lujempaa melaa kastellaan!
Takaisin Kiiminkijoelle:
Sepe:
”no jos kaajatte, pitäkää melasta kiinni kynsin hampain. jalat virran mukaan,
ei missään nimessä pohjaan koskessa. kanootista kiinni ja rantaan rauhassa”.
jaa, no
hyvä
tietää. ei kai siinä.
Muutamassa seuraavassa koskessa vähä vettä sisään ja kenkään. ässäkosketki ok.
Sitte kuulemma pari koskea eessä jossa Sepe mainostaa toisessa isoa aaltoa. ”seuratkaa mua...”
Jalokoski
siellä kuohuu, Sepe menee. Perään... ”melo Ana melo!”. alku hienosti.
sitte iso aalto eessä. Kokkamiehelle iskee pikku rimakauhu, kädet ylös ja sitte alas
ja ottaa kanon reunoista kiinni. yritän tasapainottaa keholla
vastasuuntaan, ei riitä, EJ pitää reunoista kiinni ja massa vie
oikialle, ja NYT talviturkki LÄHTEE! No niin, melasta pijetään kiinni jalat
kolisee kiviin, ei mitää jakoa pysäyttää massa vaan valutaan
kohti suvantoa. Sepe jelppaa ja hitaasti rantaudutaan, tyhjennetään
kanoe ja melotaan laavulle vaihtaan kamat. tämän takia laiton
märkäpussin kiinni kanoon ja vielä kamat sinne toiseen pussiin. eipä ollukkaan turhaan. Kastajaiset makso pikku damagea, mutta ei voi mitään.
kanootti on ehjä tuli siististi myötävirtaan. Kanootti voi mennä kuulemma poikki
sekunnissa jos se on poikittain ja eessä kivi. Uskon sen – virran voima on
hurja.
No, kesävesi oli siteki vielä kylymää, EJ:n kans horkkaillaan kamat niskaan. Sepe hymyilee, ei kai täsä,takas kiuluun ja
matka jatkuu. uuvelleen ei kaajeta! matkaa on vielä 1,5h...
Seuraavat 45min ok. EJ hiukka kyselee niskoilla, sanon notta melo ja sitte reagoiaan tilanteen mukaan.
Osin tuurillakin mennään ok alakylän tien sillalle asti. taas pikku juttutuokio Sepen
kans: ”seuraavat 7km hauskaa, Kurkelan saaresta eteenpäin katelkaa, on
kiviä
ja hauskaa. viimesessä koskessa elekää erehtykö päävirran mukaan, se
vie kuplan kokoselle kivelle ja sitte lähree”
No niin - nyt on aistit auki, agrea ja testosteroni virtaa...
Kurkelan saari, vasenta ränniä. ”seurakkkaa mua” kuuluu eestä. Siellä
se opas muljahtaa koskikajakilla kätevästi, oikiaa reunaa oisin menny,
mutta eessä valta kivi, pakko mennä uomaan, nyt lähestyyisompi aalto
josta virta kääntää, siis kalliopyörre. melaa veteen, melaa veteen! iso
vinoaalto lähestyy, EJ meloo ku viimestä päivää mutta vinoon alltoon ei osata reakoia... STANA, taas
uijaan! polovet kolisee kiviin, sääriä raastaa. aijaijai...
Taas
rantaan, kano tyhjäks, leuka rintaan ja takas koskeen. EJ meloo nyt
anakynnyksellä! hienoa. matka jatkuu ja loppuaallot kivet keikkumiset ja
pärskeet mennään läpi tahdolla ja uholla. nyt ei EJ jätä melaa
kastamatta. kuulemma käjet ramppailee... no pari kilsaa vielä. ja
lopulta rymmyytysten jäläkeen perillä ja hauskaapa oli. Sepe: ”no
saatinha siihen vähä seikkailuakin...”
Iltapalaksi puoli pulloa lämmikettä, buranaa ja kohti seuraavia reenejä....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti