Sen piti olla nätti pyöräsuunnistusreissu...

Maanantaina päivällä konttorin ikkunasta keli illalle näytti paranevan, lämmintä ja kuivaa- makia homma! Pitää kai ne pyörärastit käydä ajelemassa, vaikka edessä ois järjen mukaan"lepoviikko". Ajattelin että tulee pikkunätti MTB-suunnistus iltalenkki Takkurannan hyvillä urilla ja pitää jengailla kevyesti - PALAUTTAVASTI. Näin kuvitelin kun lähdin iloisella lapsenuskolla poleskelemaan kotia kohti töistä mietiskellen vielä, meniskö hissukseen pyörällä Takkurannalle.

No mikäs siinä, mukava ilma ja siellähän oottaa mukavat urat - neulaspolkuja ja paljon eri suuntiin painelevia urastoja luoden mukavaa navigaatiohaastetta. +15 mittarissa - arvuuttelin hetken lähtiskö lyhyillä pyöräkalsareilla. No järjen ääni kuiskasi että pitkät jalkaan, on kuiteski kevät vielä. Okei, laitan pitkät, monissa muta-xissä ryvetety ja uineet tutut hiertämättömät ja "pesunkestävät" haalarit kompressoimaan paakelssireisiä [Arin ristimänimi PM-reisille]. Yläroppaan nakkasin ohuen paidan ja päälle pyöräpaidan - taitaa tulla kyllä kuuma, mutta sounot, sittepähä hiki lentää. Jalkaan uudet "seal skin" kätevät lämpösukat ja kuorrutukseksi uuden karheat Sidit sisäänajoon tutun kisaparin levätessä ja odottaessa oikeita koitoksia (alkavat olla sen verran maileja ja mutaa nähneet, että noita jalkojen rakastamia SIDejä säästän vain kunnon koitoksiin ja ropan ja mielen puristustesteihin).

Voi kuinka väärällä ladulla olin jo lähtökuopissa. No, pyörän selkään ja menoksi kohti Takkurantaa. Ja eiköhän Ruskossa jo jyrähdä ja ala sataa. No eihän tuo pikku saje ku piristää aattelin. Ja aattelin että onpa hyvä ku laitoin uudet spesiaalisukat jotka pitää vettä, mukava ajella hyvälle Takkurannan urastolle kuivin jaloin. Kaatiksen kohalla alko tulla sitte lujaa vettä ja Saaran tallin kohilla satoki sitte kaatamalla. Ei spesiaalisukat auttanu... olipa hyvä että jätin sajetakin pois repusta pois, ei sitä tarvi ku on niin lämmin. Maskun kohalla Mikko naureskeli ja laisto sovitun osapyöräsiirtymän. aiko jatkaa autolla. Tarjos reiluna miehenä kyytiä, josta tietenki kieltäydyin kehuen ettei tää paha oo...

Takkurantaa lähestyessä olin jo kunnolla kylmettynyt. tässä uusi versio hyvästä alkulämmittelystä?No kartta se aina lämmittää, reittikartta tauluun ja ihmettelen ääneen ratametsureille, että eihän tuonne kolmoselle mee mitään uraa... Heikki toteaa, että alahan mennä - selvä, minä menen. Menoksi, tosin kevyellä kaasulla... no, hyvin lähti - ykköselle reitti loppuosasta oli kunnolla mutanen ja lällyä (toinen vaihtoehto ois ollu tietenki mudaton). Rapaa ja mäskiä lentää, karttataulussa sais olla vinkkarit.

Kakkoselle suunnittelin eka kiertäväni, mutta mestari Sepen ajatuksia iskee läpi kesken toteutuksen ("elä kierrä niin paljo, suoraan vaan Kaitsu") ja reagoin tämän kaiun perusteella vasemmalle ajatuksena työntää tiheikön reunaa ”suoraan” pellon reunaan jossa tarjolla osin uraa, osin vanhaa pellon reunaa. ja kas, edessä ekat harvennetut pätkät ihanine sikinsokin makaavine korvakon tappajineen. En siis aja, kannan kaunista pyörää korvakoa ja vaihtajaa varjellen. Ja silti, harhaudun Kaikkosen tavoin vältätylle väärälle (!) pellolle... loikin reunaan, pyörä niskaan ja totesin kohta: väärä pelto... Eka kerran ajatuskuplassa vilahtaa pari sanaa (V#@ V@**%). Ei auta, on tetsattava pyörä niskassa kohti oikeaa peltoa. Takkurannan pohjoispuoli on muuten aivan kunnolla paikoin ikävää tiheikköä ja kaikenlaista kakkendaalimasta kangendaarust, jossa naamaan läpsii pajua, kuusen oksaa, pohja upottaa eli minialue seikkailulliselle kokemuksille. Semmonen miniseikkailuakvaario. Toiselle pellolle päästäkseen piti sitte vielä kahloa ison veto-ojan yli ja siinähän kulkuset sai ekan ruskeavesikasteen tälle ilalle - rapavettä vähän kenkää, saapi uudet Sidit nyt mukavaa neitsytmatkaa porautumalla suoraan asiaan eli syvälle ojan pehmeään pohjaan. Sajevesihän oli jo esikastellut koko paksumahan eli ojavesi ei enempää kylmettänyt, oikeastaan lämmitti omalla kummalla tavallaan.

No kohti kolmosta ja matkalla muutan suunnitelmaa ja itsellekin yllätykseksi päätän taas oikoa, kun ei sinne oikein kunnon reittiä näkyny kartalla. Vaikka näkyikin, mutta kun se kiertää niin ikävästi. Kiertävä reittiki tekee niin pitkän V:n länteen notta mikä jottei, eiku suoraan ohuille urille ja siitä nätisti short cutilla kuviorajaa kohti rastia.No valitsemani mönkkäriura johti kohta harhaan, tuloksena koukkua ja pyörän kantoa vitikossa. Paluu  leuka rinnassa oikeaan kuviorajaan, kohti tumman vihreää kartan osaa... ja naamaan läpsyttelee kivasti lähes läpipääsemätön hieno kuusikko. Lompsin kohti isoa ojaa. Ja tottakai, iso ojahan solisee kaunista ruskeaa vettä kukkurillaan ja jalassa ne uudet  Sidit, ne uudet kalvosukat. Koitin katella ylipääsyä epätykinkuulamaisesti jotain runkoa pitki va Kakehan sen tietää, eiku hyppy ojaan munia myöten ja lisää ruskiaa kastiketta koko ropalle... tulipahan Siditkin totutettua ”normimeininkiin”. Samassa liemessä ui nyt muutama muukin, Häbä ja pari muuta. Höyryäminen ei oo nyt mitään härkätaistelua rintakarvat ojossa, vaan alkumatkan rapa on raspannut suurimman uhon ja kaasuttelun särmän mutaojiin.

Neloselle valitaan porukalla suorempi reitinvalinta eteläisempää reittiä, siellä kun menoa helpottaa joku katkoviiva... no, jekkuhan se täälläkin luuraa ja vettä on tarjolla  polvia myöten, bonuksena raivatut sikinsokin kaadetut koivut. Joten sarka ei ollu ihan polettava. Pyörä niskassa tetsausta taas vaihteeksi... nousu hyvälle uralle joka tarjosi 30m pitkiä mutavellirapakoita... huh huh. Pari sanaa käy hiljaa mielessä, mutta kyllä tää tästä nyt paranee, ajouria näköpiirissä. Hyvää maastoa. 4-rasti talteen, vitonen talteen ajamalla ja peesissä luurailee muutama kaveri...

Jaha, aattelin jotta tarjotaan pojille lisää short cuttia kun tähän hommaan on nyt alettu ja nappasin taas kännärin niskaan ja eiku testaamaan suoraan kutoselle. Paskaako tässä enää kiertelee ja  ei kahta ilman kolmatta. Vitikoituneen saran puolivälissä edessä vitun syvä ja leviä taas ihanan ruskiavetinen tulviva oja... ei kai siinä, empimättä hyppy tuttuun tuntemattomaan eli munia myöten mutakakkaan. Positiivista tässä siirrossa oli että oiko meni just niinku piti ja tulin suoraan "rastille". Negatiivista että kaverit ei peesanneetkaan. Positiivista että säästin 5 min, va mitäpä väliä sillä enää on tässä kurjuudessa.

Pyöräsuunnistustekniikkaa nopealla hyvällä pohjalla [PM trademark]

Ja short cuttien linjalle ku on lähteny ja on jo yltä päältä ravassa, ajelin sitte mettien läpi seiskallekin.Jos nyt jotain hyvää niin tämä oikominenhan alkaa sujua ;) 8, 9, 10 ei enää tarjonneet lisää seikkailua mutta olipahan haastellinen reissu, seikkailullisia rasteja ja kylmyyttä ja kurjuuutta taivaan täydeltä.

Maalissa Mikko naureskeli leveästi... Jukka tuumas, että eipä menny ihan ihanneaikaan. No ei. kiittelin seikkailullisista rasteista. Mikko tarjos autokyytiä ensin ja tokas kyllä empien  että haiset kyllä meleko kauhialle. Ei ollu ihan pohjoisten purojen raikkautta niissä Takkurannan ojissa. ”onko sulla vaihtokalsareita?” No, ei oo vaihtokamppeita eli kyyti ois toteutunu kuomukärryssä pötkötellen kotia halien paskasta kännäriä... Herrasmiehenä Harriki tarjos kyytiä va minä päätin ajella kotio mutineni kurineni päivineen. Ei viitti sotkea kavereitten autoja ja peräkärryn kyyti ois vähä niinku...

Hmm, oisko se Mikko dumpannu mut kuitenki matkalla Ruskoon? Polkenu Ruskoon sanan varsinaisessa merkityksessä. Tätä voitas pohdiskella joskus PM-saunassa.

Mutta kas, aurinko alkaa paistaan – paistaaha se aurinkoki lopulta. No se ei  enää riittäny sulattamaan ukkoa va mieltähän se kuitenki lämmitti. Poleskelin kotia seikkailullisessa sotisovassa naapurien lopulta kotikujalla moikatessa ja ihmetellessä: misä pirussa nää oot ollu? vastasin että hain tuossa pari nättiä rastia, tuli pari pientä muuttujaa, mie voin selittää...

Tunnin saunassa istuskelu sulatti ropan ja ravat ja uni tarjosi painajaisia Takkurannan tiheiköistä.

Näitä suunnistavan matkaoppaan all inclusive oikopolullisia reissuja on tarjolla jatkossakin, joten laittakaa viestiä ku haluatte peesiin ja herkkähipiäisemmät voi pakata reppuun varalta märkäpuvunkin... tosin sitä päälle kiskoessa ja sukkia reppuun viikatessa tipahtaa peesistä. Eilen palauttavalla rullalenkillä Kake tuumas, että olipa harmi kun ei ehtinyt maanantaina mukaan - PM-ainesta selkeesti...

Nyt hetki palautellaan mieltä, fysiikkaa ja mekaniikkaa. Aurinkoisella kelillä on hyvä kaivella mudat ja heinät pois Takkurannan jäljiltä ja rasvailla kulkupeli valmiiksi kohti seuraavan viikon koitoksia. Tosin voihan tässä vielä palauttelupäivillekin ilmaantua jotain pientä kivaa keikkaa.