keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Maailman tuulia ja idän ihmeitä

Kiina on siinä mielessä hauska maa, että siellä (lähes) kaikki on mahdollista. Niinpä onnistuttiin saamaan yksi Paksumahakin mukaan Hangzhoun maratonille vaikka ilmoittautuminen oli mennyt umpeen paria viikkoa aiemmin. Nooh, ei muuta kuin olizinal kopi numerolappu rintaan ja mies ratalle. Chipistä ja sertifikaatista vähät väliä kunhan saa juosta. Matkaksi valikoitui tällä kertaa puolikas.

Ronin matkatoimisto oli jälleen kerran hoitanut homman niin hienosti, ettei PM’n tarvinnut kun hypätä bussiin ja kulkea perässä kuin ankanpoika.

Juoksun startti oli kivasti klo 8:00AM paikallista aikaa (Suomessa siis 2:00 AM) joka aamuvirkulle Paksumahalle sopi oikein hyvin. Omatoiminen aamupala hotellihuoneessa jo klo 04:00, kun Suomessa vasta katseltiin edellisillan kymppiuutisia.

Lähtöpaikka oli tilava, eikä tarvinnut kauheasti tehdä kyynärpäillä tilaa, jotta pääsi suht hyviin lähtöasemiin. Kiinalaiseen tapaan edessä toki oli noin 100 julkisuuden kipeää mummoa villapaitoineen siltä varalta, että josko sitä vaikka pääsis paikallislehteen. Eka kilsa meni enemmän ja vähemmän mummoja pujotellessa. Seuraavat 2-5 km "maratoonareita" pujotellessa. Ei voinut taaskaan kuin ihmetellä, kun katseli kiinalaisten "sub 3 maratoonareiden" asuja ja juoksutekniikkaa suhteessa vauhtiin. Mentiin kuitenkin 2:50’n maraton vauhtia ja osa kavereista teki kuolemaa ennen vitosen tolppaa. Pujoteltavaa siis riitti alkumatkasta. Tuli mieleen, että olisikohan erään torniolaispojan sääri kestänyt tätä rataa? Liikkuvia keppejä oli nimittäin paljon ja radan merkkaus jotenkin puutteellinen. Pari kertaa piti vetää liinat lähes kiinni kun mummot päätti pysähtyä kuvaan! Kyynärpäitä …kele vai mitä ne oli, sano entinen hiihtäjä.

Olin antanut Garminille selvät ohjeet; 4min +/-5sek/km mennään niin pitkään kuin jaksetaan. Yllättäen takaa kuului jo ensimmäisellä suoralla että "Olet vissiin suomalainen. Mikä on tavoitevauhtisi?". Meranti korjaa jäljet ja Meeri hoitaa hampaat paitani oli siis paljastanut kansallisuuteni. Mukava saada juttuseuraa, jolloin matkakin taittuu mukavammin. Niitä näitä poristessamme saavutimme huomaamatta noin 10km’n tolpan, jossa kaveri päätti hieman himmata vauhtia. Siitä lähdettiin nouseen mäkeä ylös. Nousua reilun kilometrin matkalla reilut 20m ja saman verran alas. Tämäkin vaatimaton mäki oli toki tasamaan kasvatille merkittävä nousu ja lasku. Mäen alla oli pieni pätkä tasaista järvenrantaa ennen kääntöpaikkaa. Puolikkaan keula tuli vastaan ja pääsin laskemaan edellä olijat; seitsemän. Ei paha. Vauhti oli edelleen just ja tasan neljä. Kyllä Garmin osaa käskyttää. Tiukka uukkari ja takas mäkeen. Edessä olevan kaverin selkä lähestyi silmissä. Ihanaa!

Noin 16km’n kohdalla tuli yllättäen toinen länsimaalainen takaa ja meni saman tien edelle. Mennäänpä peesissä sitten. Hetkessä saavutimme myös edellä juoksevan lokaalin. Saman tien ohi ja lokaali jäi heti. Tämän jälkeen matkanteko vaikeutui dekaadilla. Koko juoksukaista oli täynnä lyhyemmän matkan juoksijoita ja heti puolen metrin päässä vasemmalla autokaista. Torvet soivat, kyynärpäät kolisivat ja peilit vääntyilivät kun painettiin eteenpäin. Miksihän liikennettä ei voi panna kokonaan poikki? Miksi? Onnistuuhan se isommissakin kaupungeissa. Paikallinen alvaraalto oli kaiken lisäksi kylvänyt koko loppumatkan täyteen pieniä, 2-3metrin korkuisia siltoja. Varmaan oli nytkin tien poskessa naureskelemassa harmaaseen partaansa kuinka maratoonarit taivalsivat matkaa lähinnä suurta pyykkilautaa muistuttavalla tiellä. Voimalla painettiin ylös ja painovoimalla tultiin alas. Rullaa rullaa nyt. Tässähän voisi vaikka juosta Ruskon tonnin suoralla radalla. Kierroksia tulisi toki paljon, mutta kuitenkin vähemmän kuin pitkänmatkanuimarilla 25m’n altaassa.

Mitä nyt? Edessä oleva kaveri teki yllättävän nykäisyn ja karkasi saman tien about 20-30metriä. No hätä, välimatka näytti jämähtävän tähän. Matkaa maalin 2-3 km ja hyvin kulkee. Tosin mihinkään hurmokseen asti ei ylletty, vaan sellaista tasapaksua kovaa. Olisiko edellisen päivän kolmen tunnin kävellen tehty saitsii-inki ollut sittenkin liikaa? Viimeisellä kilometrillä täytyy näköjään panna vielä keuhkot peliin, vetää kaveri kiinni ja lopussa ohi. 500 metriä maaliin ja juostaan keskelle todella vilkasta tietä. Ylihän tästä näköjään täytyy mennä. Henkensä kaupalla painetaan läpi ja luotetaan siihen että viisaampi väistää. Empiiristä kiinakokemustako tämäkin, mietin. Heti ruuhkasta päästyä otan pikku nykyn kaverin peesiin ja saman tien ohi. Kaveri jäi. Juuri kun luulin homman olevan jo selvä, niin oikealta pyyhälsi yllättäen toinen lokaali rinnalle. Mistähän tuokin tuohon oikein ilmestyi? Loppusuoralla pantiin kaikki peliin ja nostettiin sykkeet tappiin. Viivalla 171bpm, jota enempää ei ole viimevuosina juuri mittarin ruudulla näkynyt. Omien laskujen mukaan olin seitsemäs ajalla 1:24:55. Garmin kertoi matkaksi 21.24km, joka on hyvin linjassa muiden puolikkaiden kanssa. Rata oli siis täysimittainen. Ei sikäli, että mitenkään olisin epäillyt tämän aina niin luotettavan kansakunnan rehellisyyttä tässäkään asiassa. Tulipahan vaan varmistettua asia toisen tavallisesti niin luotettavan kansakunnan satelliittipohjaisella sotateollisuuden helmellä, GPS mittarilla. Maalissa lappu pikaisesti pois rinnasta ja takavasemmalle, kun rupesivat jo ihmettelemään outoa numeroa ja putkelta puuttuvaa loppuaikaa.

Kohta olikin koko Suzhoun porukka taas kasassa ja suuntana kiinalaisen hotellin, mistähän tämäkin on kopioitu, sauna ja allasosasto. Altaalla tuli jälleen kerran todettua Kiinan ainutlaatuisuus; allasbaari, josta ei saanut juotavaa….. siis sitä palautusjuomaa. Altaalla kun ei saada juoda. Eikä itse asiassa edes koko allasalueella. Ei edes omia eväitä. Mitähän se baari ja myyjä siellä altaassa sitten tekevät, tä? Uidessa täytyy myös pitää uimalakkia vaikka osalla raavaista suomalaisista oli karvoja enemmän rinnassa kuin otsassa. Sylkeäkin altaassa saa, mutta toki vain lakki päässä.

Iltapäivällä oli ohjelmassa mukava yhteisruokailu New York Italian Restaurant- (siis missä?) nimisessä ravintolassa. Pizzat ja pari pitkää huiviin ja takaisin bussiin, jossa lisää idän ihmeitä. Puolimatkassa Finn-hitsien raikuessa kuski valitteli, siis kiinalainen kuski, että hän ei voi ajaa tällaisessa melussa. Siis missä #@*’n melussa? "Pistä kuski ikkuna kiinni, se yleensä auttaa täällä päin" Hyvä Suomi! Hyvä Flying Finns, Hyvä wannabees, kiitos Roni ja koko muu seurue.

Päästiinhän meidän bussista kaiken lisäksi podiumille pokkaamaankin, kun Mari nappasi naisten sarjassa hienosti kakkospalkinnon kovatasoisessa kisassa. Hienoa Mari.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti