torstai 4. huhtikuuta 2013

Changzhou Half Marathon 31.3.2013

Tällä kertaa ohjelmassa hieman erityyppinen kiinalainen 1/2 marathon. Kyseessä oli joukkuekilpailu, jossa joukkueeseen kuului maksimissaan neljä miestä ja minimissään yksi nainen. Ronin kontaktien kautta saimme kutsu vahvistaa paikallista Ipaobu-joukkuetta. Seuran joukkueisiin sopikin vanhojen "meriittien" perusteella peräti kuusi pitkänokkaa: Mari ykköseen, Roni ja minä kakkoseen, sekä Timo, Jason ja Ferdi kolmoseen. Mukana kympillä myös pari kasvavaa kykyä, jotka painelivat matkan lähes saamaa vauhtia meidän kanssa. Sukupolven vaihdosta siis pukkaa.


Meistä jokaisella kuulosti olevan tai olleen sairastelua ja/tai muita vaivoja viime aikoina: flunssaa, vatsatautia, jalkavaivoja, jne. Lienee ilmansaatteillakin osuutensa pitkittyneisiin flunssiin. So not, rintarottingilla lähdettiin mukaan. Osa otti homman niin tosissaan, että suoritti jopa elämänsä ensimmäisen kerran alkuverryttelyn puolikasta varten.
Kisan luonteesta johtuen mukaan oli hyväksytty vain 40 joukkuetta, elikkä tasan 200 puolikkaan  juoksijaa. Saman verran oli toisin mukana myös kympillä ja vitosella, joten paukusta matkaan säntäsi 600 innokasta.
Itsekin sairasteluista kärsineenä tarkoituksenani oli mennä pelkästään tunteella ja fiiliksellä. En laittanut edes garminiin tavoitevauhtia. Yllätykseni kulku olikin kepeää ja alussa piti jopa jarrutella, kun oma tuntemus vauhdista ei mätsännyt garminin piippaamiin kilometrivauhteihin. Kuvittelin juoksevani paljon hitaampaa kuin todellisuudessa mentiin. Ronilla sattui huono päivä, joka tuli omin silmin ja korvin havaittua kun Marin kanssa ohitettiin pitkään kestäneistä vaivoista kärsinyt vanha mestari noin 3km:n kohdalla. Timo, Jason ja Ferdi porisivat heti meidän perässä.


 Me jatkettiin matkaa tasatahtiin Marin kanssa n. 12-13km:n kohdalle, jossa Mari alkoi hieman jäädä. Paluumatka tultiin reippaaseen vastatuuleen, joten peesi olisi tullut tarpeeseen. Valitettavasti alku mentiin sen verran rauhallisesti, että paluumatkalla tuli vain selkiä vastaan, joten tuulen halkominen jäi meille. Puolimatkassa olin 40. ja maalissa 34. Sen lisäksi pari naistakin tuli ohitettua paluumatkalla. Joksamainen negatiivinen splitti siis. Jonkun pitäis taas huijata minut aloittamaan kovempaa (terveiset Askolle). Koko meidän poppoo neljän minuutin sisällä, joten jälkipeleille päästiin samantien. Ipaobun ykkösporukka nappasi kisan voiton, joten päästiin fiilistelemään lavan reunaan Marin pokatessa naisten sarjan kakkospalkinnon ja joukkuekisan ykköspytyn.
Joksa 1:26:45
Mari 1:27:46
Ferdi 1:28:21
Timo 1:28:59
Roni 1.29:32
Jason 1:30.17
Perinteiset "mitalikaffet" hörpättiin Zapataksen Sunday Brunchilla free flow:n kera. Lurps!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti