sunnuntai 21. lokakuuta 2018

MuddyX 13.10.2018



Olipahan taas reissu.
Jostain syystä silmän ja aivon yhteistyö ei tänään oikein pelannut. Piti jo heti alkumatkasta ottaa lasit silmiltä ja katsoa, että onko mulla väärät lasit päässä kun ei näe (tai ei ällyy). Olihan ne ihan oikeat, joten lienee vain ikääntymisen aiheuttama ns. huononäköpäivä.


Nooh, homma nyt toimi jotenkuten aina 61:sta kohti ajessa, jolloin vielä mietin, että pitäisikö poiketa suunnitelmasta ja vetää siitä suoraan pohjoiseen ja Sanginjoen yli. Sanalla "bonus" oli kuitenkin liian koukuttava ja yläkerran pimentävä vaikutus. 61:ltä takas etelään ja kohden bonusta. Jostain syystä suunnassakulku sakkasi täysin ennen bonusrastia olevalla uralla (jota en muuten millään löytänyt kartalta :-)). Painoin vain ajatuksella "suoraan mäen yli" Tammenkankaan yli ison suoalueen reunaan. Kesti tovin tajuta missä on ja toinen tovi todistaa itselle se. Eikun leuka rintaan, pyörä takas kantoon ja suunnilleen oikeaan suuntaan. Kun Sanginjoen ylityskään ei sujunut kuin siellä kuuluisassa ruotsinkielisessä paikassa niin loppusuunnitelma oli selvä: ..ttu haetaan sitten kaikki, kun ei täältä asti ehdi millään järkevällä suunnitelmalla Sankivaaraan ennen yhtä.
Ratamestari soitteli hienotunteisesti jossain vaiheessa, että "Meinasit vissiin kolata kaikki. Sorry mutta maalialue on jo hiljentynyt ja me ollaan Tuirassa syömässä". Eihän siinä mitään, pyörä katolle ja Tuiraan.


Tulipahan tehtyä MuddyX-historiaa kaikkien aikojen suurimmilla sakoilla kaikki rastit haettuna. Pitihän se seuraavana päivänä kuitenkin vielä käydä poimimassa rasteja maastosta ja testata, että miten sille bonukselle olis oikein pitänyt ajaa. Paha rasti se oli edelleenkin, mutta nyt osui kuitenkin jo ympyrään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti