No niin, keikka heitetty. Tämä oli sananmukaisesti pienimuotoinen tapahtuma, näin eka kerralla viivalla oli vain 6 osallistujaa. Aamulla 8 maissa kyyti Pallas-hotellin pihasta Hettaan, n tunti. Venekyyti järven yli kymmenen maissa ja sitten startti. Kolmen kärki alko erottautua heti alkumatkasta ja itse hölkkäilin tuossa toisessa aallossa. Pyhäkeron laelle nousussa menee aika paljon kävelyksi, kokonaisnousua järven pinnasta tulee n 420 m -tästä eka n 100 m tulee n 6,5 km matkalla ja se reilut 300 m sitten varsinaisessa nousussa ehkä 3 km pätkällä. Maisemat Pyhäkeron päältä on mahtavat, edessä oleva reitti näkyy ainakin kymmenen kilometrin matkalta tuntureissa. Piiitkä loivahko lasku Sioskuruun, polku vaan sen verran kivinen että mieluusti koittaa juosta uran reunaa, jossa pikkasen tasaisempaa ja tunne että jos nurin menee niin voi kaatua vähän kivettömämmälle kohdalle. Siosvaaran päällä n ehkä 17 km kohdalla hoksaan ettei kaikki ole ihan kohdallaan, nesteet hölskyy mahassa, ei imeydy. Kisakumppani kaivaa ystävällisesti suolaa repustaan mulle ja olo helpottaa jonkin verran (ei sitä suolaa siis turhaan oltu siihen suositeltaviin varustuksiin listattu - olipahan vain itseltä jäänyt pois). Kohtalaisen hyväkulkuista maastoa Tappurin sivu ja Rouvivaaran yli. Välillä jään pikkasen porukasta, mutta saan jonkun matkan päästä taas kiinni, kun kulkee pikkasen paremmin. Pahakurun kämpällä vatsantyhjennys ja olo selvästi parempi. Hannukurun kämppä tulee vähän kuin yllättäen vastaan. Ollaan aikalailla puolivälissä matkaa. Huoltoteltalta juomapussin täydennys ja lisää geelejä matkaan. Ja suolatabletteja!
Nousu Suastunturin laelle, jossa taas hölkkä kulkee kohtalaisesti. Huipulla tuulee, sananmukaisesti. Kelihän on sinänsä täydellinen, pikkasen toistakymmentä astetta ja pilvinen sää, mutta paikoin tunturissa kyllä viima tuntuu aika kylmältä. Hoksaan että sormet on turvoksissa, muillakin on ollut samoja havaintoja ja jälkikäteen päätellään että kylmä viima tuon saa aikaan.
Suaskuruun laskussa joudun ottamaan hyvin varovasti, etureisissä alkaa matka tuntua eikä alamäkeä pysty ottamaan rennosti, kiviä joutuu väistelemään ja varomaan. Jään selvästi porukasta ja seuraava näköhavainto kavereihin Lumikeron nousussa, jossa kellotan olevani jo 6 min jäljessä. Huomaan siis toimivani latupartiona tässä reissussa .:
Kyllä tuntuu nousu jyrkältä ja pitkältä -tässä n 30 km kohdalla manaan itseäni, kuinka tyhmää tämmöiseen osallistuminen onkaan, ei varmasti koskaan enää...
Vuontiskeron ohi pitkää loivahkoa laskua Monttelin majalle. Pikku huikat purosta. Nammalakuruun nousuun ovat ajaneet murskepenkkaa polulle, ois helpompi juosta mutta kun on paikoin sen verran jyrkkää ettei jaksa. Jäkäläkeron rinteessä taas näköhavainto edellä menijöihin -pakko jaksaa! Loivaa ylämäkeä pikkuhiljaa hölkäten. Lasku Rihmakuruun ja sitten alkaakin pitkä ja tuskainen nousu kohti Pallastunturia. Kyllä on juoksuaskeleet vähissä tällä pätkällä. Välillä hyvin kivikkoista pirunpeltoa, välillä hyvin märkää mutaista nousua. Huippua lähestyessäni hoksaan että tässähän on silti mahdollisuudet alle 7 h aikaan. "Kiristän" tahtia. Lopultakin kääntyy laskuksi ja tiedän että maali enää kolmen - neljän kilometrin päässä. Tässähän on vielä mahikset tehdä oma ennätys! Alamäki reilulla riskillä rullaten. Lopussa taas pari kilsaa hyvää murskepenkkaa polkuna, joten hyvä on päästellä vaikka mäki on jyrkkä. Maaliin ajassa 6:43 , eli reilusti alle kahden vuoden takaisen ajan (3 min...). Hieno tunne, kun kuitenkin jaksoi ton läpi vetää vaikka välillä sippasinkin aika lailla.
Maalissa pikahuolto. Kuivapesu eli paidan vaihto. Kiire kämpälle saunomaan. Tosi hieno kisapaita muistoksi järjestäjiltä.
Järjestelyt toimi hyvin, kiitos niistä! Toivottavasti ensi vuonna paikan päällä muutama kymmenen ihmistä vähintään - hyvin tuonne tunturin mahtuu!