Kärkkäinen Challenge

Saavuimme aamulla klo 7 Iihin Illinsaareen. Edessä oli Kärkkäinen Challenge, 12 tuntia suunnistusta, pyöräilyä, uimapatjailua, rullaluistelua ja jotain muuta. Loppu selviää myöhemmin kunhan saadaan kartat, tai viimeistään tehtävärasteilla. Paksumahojen joukkueessa tällä kertaa mukana Kake, Joksa ja Vellu.

Ennen kisamateriaalin jakoa kävimme vielä lyhyen keskustelun siitä kuka ottaa suunnistusvastuun. Valinta oli helppo sillä Joksa ei näe karttaa ja Vellulla on vähemmän kokemusta suunnistuksesta, joten vastuu suunnistuksesta oli Kakella.

Hyvissä ajoin ennen paukkua saatiin kartat ja kisaohjeet. Reitti laadittiin kohtuu nopeasti ja pläni oli valmis. Pientä hermostuneisuutta oli havaittavissa, vaikka osalle joukkueen jäsenistä kisa-alue oli jo ennestään tuttu:)

Kisa alkoi prologilla. Illiin oli ripoteltu läjä rasteja, jotka sai käydä vapaassa järjestyksessä Rogaining tapaan. 12 tunnin kisa-aika jyskytti kaikkien päässä ja jokainen hoki vuorollaan että nyt rauhallisesti, ei passaa aloittaa liian kovaa, pk:lla mennään. No, aloitettiin sitten hiljaa ja ero kärkeen venähti yli kolmeen minuuttiin lyhyellä pätkällä.

Vuorossa oli rullaluistelu. Kulku oli hyvää ja etenemme rennon reippaasti ensimmäiseen Questiin Kärkkäisen pihalle. Tehtävänä oli laskea parkkiruutuja määrätyltä alueelta. Laskettiin ruudut hitaasti ja varmasti, kahteen kertaan. Nyt ei passaa ottaa penalteja. Ilmoitimme tuloksen ja oho, ei menny ku vajaalla 100 ruudulla pieleen. Ei voi olla totta! Aloimme jo epäillä järjestäjän laskeneen ne väärin, mutta ei mennyt selitys läpi. Ei siinä auttanu muu kuin jäädä nöyränä kärsimään 15 minuutin aikasakko ja katella ku moni muu jatkoi matkaa... Viimein pääsimme jatkamaan matkaa kohti Virpiniemen hyppytornia, edelleen rennon reippaasti pk:lla, välissä lipsahti vähän vk puolelle. Meno tuntui helpolta.

Hyppytornilla odotti seuraava Quest. Pienen odottelun jälkeen saimme valjaat päälle ja kiipesimme ylös: tehtävänä kiertää torni alakautta ympäri ja leimata rasti. Tehtävä suoritettu, paitsi yks bonustehtävä. Vellulla tipahti sykemittarin lähetin tornista maahan ja se piti etsiä ennen kuin matka jatkui.

Rullaluistimet kohti Illiä ja syy helppoon menoon selvisi kaikille heti. Vastatuuli koko matkan, vaan se on kaikille sama. Mono oli syönnillään ja otimme kärkeä kiinni.

Seuraava osuus oli ennakkoon eniten mietityttänyt uimapatjailu. Ei muuta kuin enempiä miettimättä patja kainaloon ja kohti ensimmäistä rastia. Ekassa rantapajukossa kuului "Piuuu..." ja perään epämääräistä muminaa. Vellun patja meni puhki... Vesistön ylitykset meni sitten kaavalla: puhalletaan patja täyteen, vesistön yli ja taas puhalluksia ennen ylitystä. Viimeinen ylitys meni jo rutiinilla eikä patja ehtinyt tyhjentyä liikaa ylityksien aikana:) Niin ja muuten se sykemittarin lähetin jota vaivalla etsimme Virpiniemessä, on nyt remmeineen jossain Illin suvannon pohjassa:)

Frisbeen heitto pienen renkaan läpi onnistui rutiinilla. Pääsimme nopeasti juoksuosuudelle kohti Kestilän piippua, jossa odotti seuraava rasti. Muutama rasti metsässä ja taas puuduttava juoksu takaisin Illiin. Meno hidastui ikäänkuin huomaamatta mukavuusalueelle niitä näitä poristessa.

Vuorossa oli puujalkakävely, kamppeiden vaihto ja pyöräosuus. Edessä oli piiiiitkä väli seuraavalle rastille Yli-Iin ja Kiimingin välimaastoon sekä viimeinen Quest.

Oulurastit oli sattumalta Viitajärvellä, ja tehtävään kuului suunnistus rasteilla. Suunnistuskengät jalkaan, tai voihan olla että joku lähti matkaan pelkillä pyöräilykengillä:) Luonnollisesti ekalle rastille piti siirtyä ison märän suon yli. Kartturi juoksin keulassa nenä kiinni kartassa suonsilmään, ja tietenkin kaikki muut paksumahat perässä. Viilentävä mutakylpy ja ihan ilmaiseksi! Jotkut kuulemma maksaakin näistä:) Kierrettiin rastit rutiinilla ja takaisin tullessa osattiin jo välttää suon pehmein kohta. Taas pyörän selkään ja loppuja rasteja hakemaan. Rasteja tuli ja meni kunnes lähdettiin etsimään rastia jossa pitäisi olla joku muinaisjäännös. Rastille piti mennä jalan. Suon yli oikealle kankaalle ja rastia kohti. Tä... kartassa on keltainen alue, ikään kuin aukea ja edessä näkyy laaja hakkuu. Kartta ja maasto ei vaan tunnu täsmäävän. Hakkuu on eri suunnassa ja koko eri kuin kartan keltainen alue. Nyt ei enää tajua, pyöritään kankaassa ja toivotaan että rasti löytyisi, vaikka sattumalta. No ei löydy, rastin on oltava jossain muualla. Onneksi porukassa on vielä joku järkevä joka sanoo ettei muinaisjäänne voi olla hakkuulla. Jatketaan nöyrästi eteenpäin ja viimein rasti löytyy.

Nyt ei muuta kuin maalia kohti! Välillä on vielä muutama rastipiste, ja ne löytyy helposti. Matkalle mahtuu ilmaveivi tangon yli, muttei mitään ihmeellistä:) Loppua kohti meno kiihtyy, ja saavumme maaliin ihmeen hyvävoimaisina. Tuloksena kolmas sija ja aikaa kului reilu 10 tuntia, kuitenkin reilusti alle ratamestarin arvion.

Mission Lapponiahiihto yksillä sauvoilla

Mission Lapponiahiihto yksillä sauvoilla.

Kun on kolmessa edellisessä Lapponiassa katkaissut sauvansa ja kerran murtanut kätensä niin tavoitteena ei voinut olla enempää eikä vähempää kuin ehjänä ja yksillä sauvoilla.

Day 1: Keimiön Kiekerö 60km

Ensimmäinen päivä on aina lähdön kannalta kriittisin, kun kaikilla on virtaa ja kiire. Se täytyy ottaa varovaisesti. Vuokattihiihdosta viisastuneena päätin viedä sukset viivalle hyvissä ajoin, ensimmäisenä J. Paukusta matkaan kapealla luistelulla ja lyhyellä sauvatyönnöllä, jotta selviäisi ehyenä pahimman yli. Vellu ei selviä aivan yhtä hyvin vaan pääsee matkaan vasta lunta suudeltuaan.  Kovana lähtijänä hän kuitenkin nappaa keulan kiinni jo eka nousuun. Oma paikkani löytyy helposti ja matkaa taitetaan leppoisasti. Sammaleen nousussa päätän parannella asemia tasaisen reippaalla ana-k-vauhdilla. Mäen päällä vielä kiristys, jotta saan edellä menevän letkan kiinni. Tästä on hyvä jatkaa. Jeriksen jäällä päästään yhteisymmärrykseen vetovuoroista. Jokainen vetää minuutin kerrallaan. Jos vetovuoro ei maistu niin sitten ei ole lippua tähän junaan vaan täytyy tyytyä hiihtelemään yksikseen sopivan matkan päässä. Lopussa tasaisella vauhdilla sijoitus nousee vielä muutaman pykälän. Hyvä avaus Paksumahoilta. Sari 8. Vellu 25. J.Oksa 32. Mika 37. Arska huoltomiehenä. NARKS!

Day 2: Himmelriikki 50km

Joskus olen toivonut, että lähtösuora jäällä olisi pidempi, mutta nyt tuntui ettei se lopu koskaan. Vaikka vetää nasta laudassa niin porukkaa vetää ohi vasemmalta ja oikealta. Armahtava nousu tasaa vauhdin ja pääsen parantelemaan sijoituksia matkalla Montellin majalle. Syvä kumarrus tälle pyhälle paikalle.  Meno tuntuu helpolta ja leppoisalta. Eka juottopaikan jälkeen nykäisen edellä menevän ison letkan kiinni. Paljon tuttuja näköjään. Leppoisaa menoa, välillä jopa pk-sykkeillä aina Toraslammelle, jossa Lapponian veteraanin Vuollon kanssa kiristetään vauhtia ja päästään hieman karkuun. Suojuotilla, vastatuulessa iso letka ajaa meidät kuitenkin uudelleen kiinni. Odotellaan siis seuraavaan mutkaan, jotta päästään sivutuuleen ja nousuihin, joissa peesistä on vähemmän hyötyä. Mika nykäisee ja ollaan kahdestaan. Takaa tulee vielä pari kaveria mukaan kirraamaan vauhtia. Mika vetää viimeiset nousut reippaasti ja lopussa otetaan miehestä mittaa ihan tosissaan. Eroa 0,1 sek, josta toipuminen puhekuntoon ottaa muutaman minuutin molemmilta. Sari 8. Vellu 16. J.Oksa 35. Ja Mika 36. Arska huoltomiehenä. NARKS!

Day 3: Karra Huikonen 80km

Kuninkuusmatka, jossa hitaatkin ehtivät letkan vauhtiin. Suksi on metsän siimeksessä todella nihkeä ja sykkeet korkealla. Va ei se auta, tuo letka on saatava kiinni. Tunturissa armoton tuuli hillitsee menohaluja ja letkasta putoaa pysyvästi jos rako edellä menevään kasvaa. Suksikin alkaa taas huilata. Hyvä letka tutussa seurassa ja sopivalla vauhdilla. Pari kilsaa ennen Pallasta Heli nykäisee letkan palasiksi ja matka jatkuu 4-5 hiihtäjän vuorovedoilla. Homma tuntuu erityisen hyvältä silloin, kun muiden vetovuoroilla meno tuntuu leppoisalta. Ennen Toraslampea edellä näkyy iso letka. Sovitaan, että vedetään se kiinni ennen suojuottia ja sen jarruttavaa vastatuulta. Näin tehtiin ja vauhti tuntui lähes pysähtyvän letkassa. Parantelen sijoitusta letkassa matkalla ollakseni valmis kirraamaan samassa paikassa kuin Keskiviikkona. Viimeiset 3km tasaisen reippaasti ja osa letkassa sipanneista jää tällä matkalla jopa minuutteja.

Sari taas 8. (sauvarikosta huolimatta). Vellu 17. J.Oksa 29. Mika 47. Arska toipilaana ja kylmiltään 64.

Kokonaistuloksissa Sari 7. Vellu 18. J.Oksa 27. Mika 32. Hyvät sijoitukset veteraaneille.

Niin ja niistä sauvoista…. Niinhän siinä taas kävi, että sauvakaupoille jouduttiin tälläkin kertaa. Nyt sain omani katkaistua keskiviikon loppuverkassa, kele. Outi katkaisi omansa torstain makkaranpaistolenkillä ja Sari perjantain lähdössä. Kiitos Rintamäen Janille joka puhelinsoitolla nosti hyllystä sauvat sivuun odottamaan ostajaansa. Vellu taikoi Tokolla taas sellaiset luistot pohjaan, että sai suu korvissa hiihdellä.

Vellu mitalikannassa

PM-kööri onnittelee PM Vellua MM pronssista sekä viikonloppuna napatuista veteraanien SM hopeasta ja pronssista. Koville se MM mitsku otti, va kyllä se kannatti.

On se kone.

Viiden tunnin MTB Kaketus

Kevyt viiden tunnin sunnuntairullailu ala Paksumahat.
llmansuunnat oli sekaisin heti aamusta, kun ei päästy yksimielisyyteen siitä, että missä on Lämsänjärven eteläpuolella oleva parkkipaikka. Pienellä säätämisellä ja vaistonvaraisella toiminnalla saatiin kuitenkin kaksikko kasaan. TK lätkäisi mulle samantien rinttikartan telineeseen ja eiku baanalla. Kevyellä rullailulla ja pienillä "eihän mun tänne pitäny" kaarroksilla rastit kuitenkin löytyivät ja suuntasimma matkan kohden tiettömiä saloja ja polkemattomia polkuja. Tarkettina oli löytää kaikkea kaikille; siis pitkoksia, kivikkoa, juurakkoa, suomättöä ja sepemäisesti pikkuisen vettä kenkään. Alla olevan kuvakirjan mukaan tässä ehkäpä onnistuttiinkin.

Meniskö satku neljään tuntiin?

"En lähde" vastasin Tykinkuulan seireenimäiseen kutsuun lähteä aamulla vetämään rulliksilla 25km/h keskarilla neljä tuntia. Ajatus ei vaan uponnut istuessani terassin lämmössä, grillin aromien ympäröimänä austraalialaisen panimotuotannon helmi kädessäni. Olinhan kaiken lisäksi juuri leikannut nurmen kolmen tunnin rullalenkin päälle (sen päivän toisen, heh). Ilmeisesti TK:lla oli kuitenkin tarttunut viikolla myyntimiesten matkassa puolipalloa kierrettyään takin liepeisiin muutama myyntislide. Kahden minuutin kohdalla olin jo kiinnostunut ja viiden minuutin päästä myyty mies. No keles.... lähtään sitten, mitäpä mää yksinkään.
PM juna puuskutti vastaan Maikkulan suoralla ja huusi kuin höyryveturi "tee uukkari, jatketaan sinne päin". Jostain mielen syövereistä kumpusi Dejavu, isot jätkät tulee, nyt karkuun. Vilkku vasemmalle ja tasurihakkuri päälle, jotta juna pääsee ohi ja minulla on tarvittava alkuvauhti saada junan perälaidasta kiinni ja päästä armahtavaan tuulen suojaan.
Juna johdatti Madekoskelle, jossa kurvattiin joen toiselle puolelle. Sankivaaran liittymän kohdalla Mese vilkuttelee valoja. Auto näyttää olevan täynnä pelkkiä valkoisia hampaita ja ylävitosia. Team vanlaiffi on näköjään menossa lysthin pithoon. Siitä lisää heidän blogissa.
Ajellaan Raitotietä pitkin kohden pohjoista. Isot sorit sille rullaluistelijalle, joka säikähti oikealta tulevaa PM junaa niin kovasti, että veti vauhdista nurtsille. Ei ihan jalat riittäneet, mutta onneksi kaikki hyvin.
Virpassa vedellään uutta asvalttia pitkin pari kertaa ees taas halkoja hakkaavan palomiehen ja Tellu Köpin jutuista nautiskellen. Kiva saada seuraa ja kannustusta kavereilta vaikka lappu rinnasssa ei mennäkkään. Tänks! Nelostien vartta etelään puuskuttaessa laskeskellaan vielä viimeisiä reittivaihtoehtoja notta saadaan tasan 100km mittariin. Pakko vetää vielä asutuksen läpi vaikka keskivauhti väkisinkin hidastuu mutkaisilla pyöräteillä kymmenen metrin koiranulkoilutusremmejä väistellessä. Rantakastellissa Kake huutaa "vielä satametriä, ....nyt". Hyvin vedetty jätkät. 100km/3:52/131bpm. Aika tasan 26km/h keskarilla satakilsaa. Ihan hyvin veteraanikuntoilijoille.

Paksumahoille tuplasti jalometallia rullaluistelun SM-kisoista

Pitkällinen jaakobinpaini Z-maran ja rullailun SM-kisojen välillä sai päätöksen torstai-iltana, kun Pena sai puhuttua meidät luisteluliiton alaisen seuran jäseneksi. Siihen vielä pakollinen lisenssi päälle niin homma oli laakerien rasvausta ja sauvan piikkien viilausta vaille valmis. Millekään valmistavalle harjoitukselle, tms ei siis jäänyt aikaa. Va fiiliksellähän met poijjat (setämiehet) oomma ennenki vetäneet.

40min ennen starttia Virpassa, pikku verkka parilla reippaalla ja eiku viivalle.

Starttilistan perusteella tiedettiin, että yks kaveri katoaa samantien horisonttiin, joten siihen kyytiin ei edes yritetty. Lähdettiin sitten katsomaan josko himmeämmät mitalit olisivat ulottuvilla. Kaitsu veti kässäri päällä paukusta keulaan pitämään sopivaa alkuvauhtia, jotta minäkin ehtisin junaan. Tiimityön oivallinen avaus. Tarkoitus oli vain peesailla ja tilanteen mukaan maistaa maitohapon maukasta aromia vasta jossain toisen kierroksen puolivälissä. Ensimmäiset kilometrit mentiinkin leppoisasti ja kellään ei tuntunut olevan intoa sen kovempaan menoon. Tuulenhalkojista nyt puhumattakaan. Vastoin kaikkia ennakkosuunnitelmia ja tiimikaverin isällisiä ohjeita, setämiehen jopo alkoi keulia jo 4km:n tolpalla. Nyt riitti tämä kävely. Otetaanpa poijjat yks kova kilometri jo tähän paikkaan. Hupsheijaa, juna katkes ja vitosen kääntöpaikalle kaarrettiin jo kaksistaan. Suunnitelma oli sanaakaan sanomatta selvä. Kun on muutaman tuhannen tuntia kaverin kanssa lappanut, niin ei siinä tarvitse taktiikkapaltsuja pidellä. Molemmat tiesi tasan tarkkaan miten tämä peli jatkuisi. Tässä junassa ei enää olisi aurinkokansipaikkoja. Vain kuskin ja apukuskin paikka, ja nekin vaihtuisivat tiuhaan ja tasaisesti.

Näinpä me vedettiin rennonreipasta veikkaa kaksistaan koko matka. Todettiin loppusuoran auetessa, että kun ollaan taas kerran vedetty "käsi kädessä" koko matka niin urheilullisin ratkaisu on maalikameran kuva. Maaliviiva ylitettiinkin sulassa sovussa rintarinnan, luistimet yhteen liitettyinä. Taktiikka toimi, kun maalika meran kuvasta oli vaikea päätellä, että kumpi oli ensin. Maalissa minut julistettiin kakkoseksi. Palkintojen jaossa Kaitsu kuulutettiin kakkospallille, jossa hän sai kaulaansa SM pronssin. Minulle ripustettiin kolmospallilla kaulaan SM hopea. Tämähän meni just niin kuin piti: tasapeli :-) 
http://outalupy.sporttisaitti.com/@Bin/403825/Virpiniemi+tulokset2013.pdf