Hotellilta kallion yli rinteen yläpäähän ja eturinnettä alas kohti Romekievaria. Olo on ku jauhosäkillä, kyydissä pompitaan. Edelliskiekan ennusmerkkien pohjalta lähestyn kauhulla Pikkusyötteen pitkää nousua. Kevyen liikenteen väylää sillan yli, pitkospuille ja sitte se alkaa. suon ylitys ja nyt jauhetaan taas voimalla pitkään! Jengailen menemään, ketään ei näy lähistöllä kannustamassa ja linnut ei laula. Seurana on vaan tasasen tappava tuttu puhina, aika ykstoikkosen tylsä kanava. Yllättäen saavutan PikkuSyötteen huipun ihan kohtuudella (en todellakaan, mutta positiivisesti on ajateltava) ja alamäki on tällä kiekalla otettava asetta rennommin tööttien välttämiseksi. Alamäki, Kovalampi, Säkkisen ojan mylly ihan "rattosasti" mutta RASKAStahan tämä on. Se lienee tarkotuskin.
Lampien jälkeen eessä on Pitämävaaran jyrkkä pätkä ja nyt sitte ramppaa etureidet. Vilaisen taakse nousun päällä ja ryökäle, joku laiheliini on lähi tuntumassa. Töpöttelen ramppisilla reiskoilla ylämäkeä, yritän hellitellä ramppeja nousun päällä heiluttelemalla jalkoja, mutta eihän ne löysää. Kohta tuleva voittaja varvaa ja imuun ei oo nyt asiaa. Imen suolastettua urkkajuomaa, geeliä. Huolto kohta - oispa suolakurrkkuja, mehulle se ja sama, sitähän on repussa. Linja, pumppaamo ja kohta huolto. Ah, suolakurkkuja!
Raapasen mukaan kourallisen suolakurkkuka ja näen edellä voittajan kääntävän soratieltä ruoppiutuneeseen laskuuraan. Yritän niellä kurkut tiellä ennen laskua, ehkä 80% kourallisesta meni alas, loput sylkäsen taimikkoon ja laskuun. Lasku alkaa vauhikkaana ja hä, nivuset kramppaa! aijai, ny mennään 100m käyriä alas matkustajana.Liejut läpi tuurilla, pientä pesään mutta ei mee ku käsi kramppaa. Oho. nyt onki tankit jännässä tilassa. heiluttelen eri raajoja vuorotellen ja matka jatkuu ja pikkusen helepottaa. Portin ojan tienoilla pitkoksilla meno on kuitenkin hetken hyvää ja kas, saavutan karkulaista. Pitkoksien jälkeen melkeen tuntumassa! Kankaalle, kinkamat ja taas kramppeja reisissä, nivusissa - ei auta ku hölläillä. Tielle ja kaveria ei näy.
Pakko syödä patukat, geelit ja mehua naamariin. Hiki valuu edelleen ja ei kuseta, pannaan pensaa vaan lisää tankkiin. Patukan jauhanta on hidasta, mutta saan sen naamariin ennen siirtymistä poluille. Pitkoksia, kinkamia, hiekkaa, pitkoksia, hiekkauraa, mönkkärijylykkyä, soratietä, helevetin raskasta hiekkauraa kohti maisematietä. Kävelen nousun, vedän geeliä lisää naamaan. Tielle ja reiskat helepottaa!
Nyt on pakko painaa, ketään kyllä ei näy, mitään muuta ei kuulu ku vaijerin rahina ja raskas puhina. Yksinäistä menoa ja tappelua pään siäsitä jaakoppia vastaan. sekäskee soittaa taxin, vähän väliä. Hiki tippasee pyörän vaakaputkelle. Naamankajärven eteläpuolen linjalle ja hei, johtavan kaverin selkä näkyy! Optimismin hiipuva hiillos roihahtaa sytkärin liekkiin ja taas lisää kaasua, meno on paranee, jalat pyöriii taas. Ei flouta, mutta taistelu virkoaa. Pytkyyn pääsenki tuntumaan ja mielessä häivähtää toiveikas ajatus että ehkäpä kaverillaki tuntuis kramppeja? Pytkyn huipulla, harjanne on hieno mutta sitä ei nyt ihailla. Lasku matkustajana, harjanteella vauhdikkaasti, mutta kaveria ei näy. Stana, sekö sitte lisääkin kaasua? (kyllä näin kävi vaikka vielä elättelin toiveita...)
Ja taas, reisiä kramppaa, nivuset kramppaa (vain murto-osa näistä iki-ohanista sähköshokeista on tässä dokumentoitu). Kellarilampi, kannustusta (kiitos!) ja takas kohti Pytkyn nousuja. Hiki kirvelee silmiä ja nyt ramppaa takareidet. On tämä hienoa. Mäki ylös tuskissa ja alamäkeen. ketjut pomppaa irti mutta saan ne paikalleen lennosta ilman jalkautumista. OIspa Lauttalammen huollosaa SUOLAA! Sinne... huolto, siellä urhoollisesti huoltohenkilöstö tarjoaa kaiken mitä löytyy ja sen käytän ilomielin, mutta SUOLAA ei ole. Syön suklaat, banaanit mehut ja servetit ja jatkan matkaa. Pytkyn nousussa taas kramppaa. Sieltä sun täältä. No, ei kais se auta. Ajasinko Riihisuon jälkeen suoraan saunaan ja makkarat uuniin. ajatus on houkuttavampi kuin moni asia maailmassa. Riihisuo uudelleen. Yli. ok.
Pyörä kääntyy Riihituvalle. Ei siis mennä saunaan. No nyt ei auta ku selvitä hengissä ja taistella loppu joka on pahempi kuin mikään pätkä aiemmin. Kramppeja, synkkiä ajatuksia. Selätän itteni ja juurakot ja Pärjänjoki varteen. Soraistukset, pyörä imee pehmeään soraan. Raskasta, helevetin raskasta, mutta helepompaa ku juurakossa! Hiki valuu edelleen, imen repun antimia. Sorastus loppuu ja edessä grande tuska. Juurakot kivikot ja SE LOPPUNOUSU. Anninkosken kohilla on pahin takana juurakoista, kramppeja on nyt sivuutettuna kymmeniä eri puolilla roppaa. imasen mehuja toivekkaana viimesen geelin päälle va nythän on mehut loppu!
Jaa. Nyt se on sitte loppunousu, kuuma, sipissä ja henkinen selkäranka koetuksella. Hiihtostadionille ja latu-uralle päästyä näen ihmisiä - 60-kiekan kaverit tsemppaa ja kannustaa. Kiroan hiljaa, mutta kiitän äänekkäästi kannustuksesta ja el tuskaa kohti huippua. Ei kai tää oo heleppoa kellekkään? No ei oo. Hiihtoladun profiili tuntuu kiroukselta, ylös - välillä alas. Mentäs ny stana suoraan ylös! el granden metrit tulee taas vastaan ja meno on meleko huppelissa mutta jalat liikkuu! ihmehomma, komentosilta on ollu jo tovin nukkumassa. Lopulta se latu-ura sieltä loppuu. suuta kuivaa, ramppaa (tähän tottuu), mutta saavun lopulta "huipulle". Edessä viimenen kilsa ja bonusnousu pohjospuolelta. se ja sama, nousee se. Tunkkaan pyörän, valahan huipulta hotellille ja oon MAALISSA! Aivan puhki. Kuraa, rapaa, rahkaa joka paikassa. Pyörä muurattuna mustaksi. mehut juotu ja joka energian tippa Syötteen reiteillä. Haukon henkeä tovin kaksinkerroin... Kova taistelu, hyvä suoritus ja tämän jälkeen meikäläisen osalta hyvin pian Syöte hiljenee. Palkintojen jako ja 13h syvää unta. Kiitoksia järjestäjille ja kisailijoille hienosta tapahtumasta! Rankin reissu tähän saakka...
Olihan oikein mukavaa luettavaa. Ratamestari kiittää ja kumartaa kehuista ;)
VastaaPoista