- hikisiä nousuja (selviää myöhemmin)
- vauhdikkaita laskuja
- hienoja harjupolkupätkiä, upeita näkymiä ja ainakin meikäläiselle riittävästi lopussa teknisempää polkupätkää
Kaiken kaikkiaan hyvin järjestetty tapahtuma, hyvä fiilis ja reitti merkattu erinomaisesti.
Oma suoritus: huhheijaa, nyt oli pitkä piina. Mutta hyvin meni!
Kisa alkoi la aamuna klo 9.00. Ajelin paikan päälle pe iltana ja tsekkasin pyörän: paineet, mutterit, juomasysteemit ja geelit valmiiksi. Pikku iltalenkki lomapöhön poistoon tasurilla ja samalla reissulla numerolappu mukaan Isosyötteen huipulta. Pizza naamariin, olympialaisten finaalit läpi ja ajoissa nukkumaan tai yrittämään sitä - on se kumma miten pumppu jytkyttää ennen tulevaa koitosta. Kaippa sitä alitajuisesti tajusi, että raastoa on tulossa, mutta tietoisen tajunnan tasolla olo oli muka rento...
Puoltatoistaviikkoa ennen ajelin reitin läpi oululaisten MTB-kuskien kanssa ja totesin reitin itte itelleni haastavaksi. Kai se yks kiekka riittäs? Silti pää on teflonia, realismi ei sinne tartu ja kirjoitin nimeni 120km lähtijöiden listalle - kiitoksia myös tässä vaiheessa tähän usuttaneille tai haastaneille ;-) 120km matkan pituus on järjestäjien mukaan 120,2km ja kokonaisnousua reitille kertyy noin 2450 metriä.
La aamu. Kello soi - nyt jo! Ois voinu nukkua ainaki 6 tuntia lisää. Ei auta, pöperöt naamariin ja autoon, on vietävä vaihtokamat ja toisen kiekan juomareppu ja energiat valmiiksi odottamaan huipulle. Keli on kostea, yöllä on satanut ja huipulta katsottuna alhaalla laaksossa leijailee laajalti aavemaista sumua. No, pitkokset on siis saippualiukkaita, juurakot ja kivikot myöskin haastavammassa terässä. Ovaskan Kimmo kuitenkin tyynnyttelee, että keli se kirkastuu päivän mittaan... mutta muistuttaa tällä kelillä olemaan koskematta etujarruun, ettei kuski muutu matkustajaksi.
Startti! Ihmeen rennolla fiiliksellä MTB-porukka lähtee! Missä on hiihtokisojen viikinkihenkinen sauvojen kalistelu, kiire ja ahtaus? No, tämä on hyvä, ei tarvi pelätä tööttejä alkumatkasta. 60-reitin top-10 kuskit lähtee tutussa Pikku-Syötteen valoladun nousussa menemään ittelleni turhan lämmintä kyytiä. Meno pitäs pysyä alkumatkasta rennon reippaana, ei painetta reisiin. Tätä yritänkin toteuttaa. No, meni miten meni, on se PikkuSyötteenki kipuaminen aina kova nousu. Kuvassa PM-Masa survoo usvaa putkee ja millimoolihappokeittoa reisiin Pikkusyötteen loppukinkamassa (herra nro 140, sininen paita ja hymyssää suin niinku Eero Mäntyranta).
Huipulla isoa pesään ja laskettelemaan kohti hiihtouraa. Tieltä tiukka käännös hiihtopaanalle ja edessä talvelta tuttu Aten nousu nyt laskien pyörällä. Alamäki ei oo tässä lajissa Tykinkuulan namia - pelkoa perseeseen on lisännyt parit voltit viime suosina ja siitä muistuttava ruhjottu olkapää. Alamäki on vauhdikas, pari mutkaa menee enemmän tuurilla kuin taidolla ja aika paksuja on meikäläisen kaarrokset. ihan jännitti että osuuko sitä edes Aten pelloille! Huh, alamäki ohi ja hetki helppoa poleskelua kohti Pitämävaaraa.
Pitämävaaran nousu on JYRKKÄ. Edessä painaa 60sen porukkaa, tunkkaan pyörää perässä ja näyttäs että tällä osuudella saavutan edestä heppuja. Sisäinen kiuas on nyt oikein hyvin lämmitetty, keli paranee ja hikeä valuu niinku saunassa. Pitämävaaran laella ajellaan polkua, jossa on muutamia hankaleempia painaumia. Sen jälkeen pumppaamo, missä voi ihmetellä kolmen vuosikymmenen takaista metsänhoitotekniikkaa. Pumppaamon jälkeen puotetaan ruoppitunutta uraa pitkin n 100m alaspäin ja loppuliukua terästää kuraliejuinen ura, jossa huomaan olevani matkustaja pyörän luikerrellessa läpi rapojen, mutta pystyssä tullaan.Sitte hikoilemaan sorateille, kivoille poluille, mönkkäriuralle, maisematielle ja kohti Pytkynharjua. Meno on rennon reipasta, no problem. Kiipiän Pytkynharjun päälle liikaa kaasua varoen, mutta jyrkkähän se tämäkin nousu on ja helepolla ei ratametsuri nyt päästä kuten voim PM-Masan hymyilevästä naamasta nähdä...
Matka jatkuu nyt huikeaa Pytkynharjun polkua. Tämä harjanne on ihan huippu jalkalenkeille ja myös pyörälle! Vauhti on paikoin nautinnollista!
Kunnes Kellarilammen ohitettua siirrytään jynssäämään uudelleen harjanteen päälle. Ok sujuu, mutta raskasta on ja sais ne nuo sykkeet olla alempamana, mutta tunteella mennään. Lauttalammelle ja kourallinen suolasta suolakurkkua naamaan. Ah! Kurlaan kurkut alas urheilujuomalla ja matka jatkuu hienoja polkuja. Taas kerran kavutaan Pytkyn harjanteen hienolle polulle. Maisemat Hanhilammelle ja jääkautiiselle vesistöalueelle ovat huikeat! Ajo on hauskaa ja vauhdikasta ja valitettavasti harju on jätettävä ja tiukalla käännöksellä alas kohti Riihisuon ylitystä. Alamäessä pari mutkaa menee paksuksi, mutta onnistun välttämään voimakkaan miehiset petäjien halailut. Hyvä... Riihisuo. Ennen siinä oli upeat pitkospuut, mutta nyt tilalla soraistus. Tai sora on siellä lillumassa vedessä hajanaisten pitkospuiden palasten seassa. Keskeltä vaan ja kovaa ja näytän saavuttavan eellä menevää kuskia. Käännös ennakolta tiedossa olevalle juurakkopätkälle joka alkaa Riihituvan jälkeen. Nyt meno ei oo ihan hanskassa, mutta matka etenee. yhdestä petäjäportista en mahu sisään vaan ohjaustanko kalahtaa oikean puolen petäjään ja pääsen maistelemaan rahkasammalta. No, tanko on näköjään ehjä - etiäpäin sano mummo lumihangessa... Jotenki hankaleen tuntusta menoa ja ja ja ja ei kai se muutamien PM-miehin kokema kramppi ja sen aina saattelema huuto kutkuttele reidessä jotain oikosulun poikasta. Ei stana, tää ei oo hyvä, miten ja miksi jo kahen tunnin kohalla rampin oireita!!!?? teho ei oo ollu sillä tasolla että näin pitäs käydä (samalla teholla alkukesästä 5h ilman mitään rampiioireita!) ja oon juonu säntillisesti koko matkan, hiki valuu ko hanasta ja ei kuseta. menee kait se neste sillon perille? no, koitan pyöritellä ja unohtaa tämän oireen reidessä. Pärjänjokivarteen ja soraistuksien jälkeen edessä juurakkokivikkohelevetti Pärjänjokivarressa. Tää on hankalaa! Toisessakin reidessä jotain napinaa, mutta mitespä lasket "painetta" tässä maastossa. Yhtään ei helpota reitin seuraava osuus, johon ratametsuri on kerännyt ansiokkaasti lähes kaikki nousumetrit mitä irtoaa. ois sen vauhin voinu käydä hakemassa vielä Anninkosken pohjakivistä... ois saatu 15m lisää nousuherkkua!
Nousevilla pitkospuilla tavoitan ja ohitan yhden hepun, joka kohta hiihtostadionilla on takas imussa. Hiihtosadionia ympäröivässä kuusikossa kulkee polkujylykky, jota MTB-miehet käyttää. Ois turhan heleppo ajella hiihtouraa. Tai no, kohtahan sitäkin saa jyystää ja sitä nousua sitte riittääki. Hiki virtaa roikona, olo on ku Saharan aavikolla ja syyläri pihisee. Imesekelen nousun aikana lisäpullosta suolalla terästettyä urkkalitkua ja mäki selättyy vähitellen. Tähän nousuun järjestäjät on makiasti tuoneet merkkipaaluja eri kisoista, jotka sivuttaessa kokee jonkinlaista positiivista kiksiä sairaan raskaan vääntämisen lomassa. Ohittuu El Granden metrit jo varhasessa vaiheessa ja mitä niitä nyt olikaan. Hyvä piriste joka tapauksessa. Jälkeenpäin kuulin että Masalla keitti nousussa kunnolla ja nestettä oli saatava: ehkäpä joitain seikkalija-Sepen tarinoita lukeneena Masa puristi nousun rämeisestä kohdasta pullonsa kupillisen ruskia rahkavettä ja ai, kuinka taivaalliselta tuo tuoppi kuravettä oli tuossa tilanteessa maistunut - kokeilkaapa!
Latupohjan tamppaaminen loppuu jossain vaiheessa ja vedän tiepätkällä hetken armoa selälle polkien putkelta jatkaen sitten kihnutusta edelleen ylöspäin. Kuikaus hotellille P-paikalla, mutta boonuksena otetaan vielä loput nousumetrit talteen kiepasten ihan Isosyötteen huipulle pohjoisrinteiden kautta.
Eka kierros ohi, Ruuskasen Heino huoltaa hienosti avustaen reppujen ja releiden kanssa. Pyydän puhelimen mukaan "varalta"... Hannu kysyy, onko kaikki ok? Vastaan "ei" sillä ennusteessa lukee KRAMPPEJA! Heino tuuppaa etiäpäin toiselle kiekalle ja huipun jättäessäni mielessä pyörii, onko mun pakko... miksi mä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti